Ruotsin hallitustunnustelut edelleen tiukasti jumissa – tutkija ei usko Kristerssoninkaan onnistuvan
Ruotsissa hallitustunnustelut ovat edelleen pahassa juntturassa. Valtiopäivät hylkäsi torstaina odotetusti puhemies Andreas Norlénin ehdotuksen sosiaalidemokraattien yksin muodostamasta hallituksesta, jonka pääministeri olisi Magdalena Andersson. Vain sosiaalidemokraatit äänestivät ehdotuksen puolesta, ja se kaatui äänin 248–99.
Norlén teki ehdotuksensa sen jälkeen, kun Andersson oli ilmoittanut, ettei edellytyksiä usean puolueen hallituksen muodostamiseen ollut löytynyt. Norlén on antanut ymmärtää, että hallituksen muodostajan tehtävä siirtyy nyt todennäköisesti väistyvälle pääministerille, maltillisen kokoomuksen Ulf Kristerssonille.
– Tämä oli täysin odotettavissa. Vaalien jälkeen Ruotsin valtiopäivillä syntyi monimutkainen tilanne, jossa oli lukuisia umpikujia sekä vasemmalla, keskellä että oikealla, Andersson sanoi uutistoimisto TT:n mukaan.
Hän arvioi, että uuden hallituksen muodostaminen vaatii useita yrityksiä.
Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund piti koko torstaista äänestystä outona. Hän arvioi puhemies Norlénin ajatelleen, että pääministeristä täytyy äänestää ainakin kerran ennen hallituksen muodostajan vaihtamista.
Grönlund pitää edelleen epätodennäköisenä, että Kristersson saisi muodostettua hallituksen.
– Ei se vieläkään täysin poissuljettua ole, mutta on se kuitenkin epätodennäköisempää kuin että Andersson muodostaisi tai että tulisi uudet vaalit, Grönlund sanoo STT:lle.
Uudet vaalit ovat edessä, jos valtiopäivät äänestää pääministeristä neljä kertaa ilman tulosta. Nyt näistä mahdollisuuksista yksi on käytetty.
Kristerssoninkaan ei olisi helppoa saada hallitusta aikaiseksi. Maltillinen kokoomus tarvitsisi enemmistöhallitukseen keskustapuolueen, joka ei suostu samaan hallitukseen ruotsidemokraattien kanssa. Ruotsidemokraatit puolestaan ei toistaiseksi ole luopunut vaatimuksestaan päästä hallitukseen, eli se ei enää suostuisi jäämään tukipuolueeksi.
Grönlund arvioi, että vasemmistoblokissa halutaan välttää uudet vaalit. Punavihreät puolueet saivat syyskuun vaaleissa täpärän enemmistön, ja uudet vaalit voisivat heilauttaa asetelmat oikeiston eduksi. Andersson voi käyttää uusien vaalien uhkaa hyväkseen pyrkiessään taivuttelemaan mahdollisia hallituskumppaneita myönnytyksiin.
Ruotsissa on pitkä perinne yksipuoluehallituksista, joissa yleensä pääministeripuolueena on ollut sosiaalidemokraatit. Nyt sellainen vaihtoehto ei käytännössä ole mahdollinen, Grönlund sanoo.
Syynä on etenkin vasemmistopuolue, joka ei suostu jäämään hallituksen tukipuolueeksi. Keskustapuolue taas ei suostu samaan hallitukseen vasemmistopuolueen kanssa. Jos kumpikaan ei jousta, punavihreän blokin enemmistöhallitus ei ole mahdollinen.
Vasemmistopuolue ei ole ollut hallituksessa kertaakaan Ruotsin historiassa.
– He kokevat, että ovat nyt tarpeeksi kauan olleet ovimatto tai tukipuolue. He haluavat oikeasti vaikutusvaltaa. He olivat myös se puolue, joka sai suurimman vaalivoiton, Grönlund huomauttaa.
Grönlund sanoo ymmärtävänsä vasemmistopuolueen vaatimusta, varsinkin kun ilman heitä on vaikea saada kasaan demarivetoista hallitusta.
– Mutta on sitten eri asia, onko heidän poliittisilla tavoitteillaan mitään realistisia mahdollisuuksia tulla toteutetuksi, kun se on niin kaukana jopa sosiaalidemokraattien enemmistön politiikasta, Grönlund pohtii.
Vasemmistopuolueen ryhmäjohtaja Samuel Gonzalez Westling korosti torstaina, että puolue voi äänestää vain sellaisen hallituksen puolesta, johon se itse kuuluu.
Muodostettiin hallitus mille pohjalle tahansa, sen enemmistö jää niukaksi. Punavihreä blokki sai syyskuun vaaleissa valtiopäiville 176 edustajaa, kun oikeistoblokki jäi 173 paikkaan.
– Luulen, että sosiaalidemokraattien ajatuksena oli, että he tekevät hyvän vaalituloksen ja pystyvät ehkä muodostamaan vähemmistöhallituksen. Mutta kun heidän vaalituloksensa oli surkein koskaan, niin se strategia tavallaan kaatui siihen, Grönlund sanoo.
Hallitusjumin takia Ruotsissa on hahmoteltu erilaisia luovia ratkaisuja hallituspohjaksi. Yksi ehdotus on ollut keskipuolueiden vähemmistöhallitus, jota sosiaalidemokraatit ja kokoomus tukisivat ulkoapäin.
Grönlund ei kuitenkaan usko sosiaalidemokraattien suostuvan minkään hallituksen tukipuolueeksi. Hän ei myöskään usko blokkipolitiikan täydelliseen sortumiseen ja demareiden ja kokoomuksen yhteishallitukseen.
Hallitustunnustelujen aikana on puhuttu paljon eri puolueiden punaisista linjoista. Jumin avaamiseksi jonkun olisi joustettava omista vaatimuksistaan.
– Pakkohan se on, tai sitten tulee uudet vaalit.