Noormarkun TNT-tehtaalle 30 miljoonaa EU-tukea
Porin Noormarkkuun rakennettavalle räjähdeainetehtaalle on myönnetty 30 miljoonaa euroa EU:n tukea, kertoi puolustusministeriö tiedotteessa keskiviikkona.
Rahoitus myönnetään EU:n puolustusteollisuusohjelmasta.
– Olemme hankkineet Suomen TNT-tehtaalle kansainvälistä rahoitusta nyt jo lähes 50 miljoonan euron edestä. Aiemmin mukaan lähti Yhdysvallat, ja nyt on saatu vahvistus myös EU-rahoituksesta. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että suomalainen osaaminen menestyi kilpailussa ja TNT-tehdashanke sai tämän EU-rahoituksen, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo.
Räjähdeaine TNT:tä valmistavan tehtaan on arvioitu aloittavan tuotannon vuoden 2028 aikana. Tehtaan toteuttavan Forcitin mukaan investoinnin mittakaava on yli 200 miljoonaa euroa.
Uuden tehtaan on tarkoitus tuottaa TNT:tä Suomen ja Naton tarpeisiin sekä auttaa Ukrainan pitkäjänteistä tukemista.