Espanjan sisällissota opetti Hitlerille, miten maailmansota kannattaisi aloittaa – suomalaisveteraani muisteli olleensa "pahantekokomppaniassa"
Espanjan hurjia helteitä on saatu kauhistella kuluvana kesänä. 90 vuotta sitten Espanjassa oli kuumat paikat toisella tavalla.
Vasemmiston ja oikeiston tuliset välit äityivät tuolloin sisällissodaksi. Sota alkoi 18. heinäkuuta 1936 ja kesti huhtikuuhun 1939 asti.
Pitkin 1930-lukua ja jo useamman vuosikymmenen ajan Espanjan kahtiajako vasemmistoon ja oikeistoon oli ollut kitkerä. 1910-luvulla valtiovalta ja työnantajapuoli terrorisoivat työväenaktiiveja väkivaltaisesti niin kutsutussa likaisessa sodassa. Vasemmistolaisia kuoli poliisin käsissä ja salamurhien uhreina.
1920-luvulla diktaattori Miguel Primo di Rivera jatkoi kovaotteisia toimia. Kun kansanrintaman voitto 1931 loi Espanjan toisen tasavallan kukistaen Primo di Riveran, tilanne rauhoittui käytännössä vain hieman ja vain väliaikaisesti.
Espanjan kansanrintama oli hieman erilainen kuin muut kansanrintamat. Keskusta ja liberaalit eivät päässeet erityisen vahvaan rooliin, joten oikeistoa ja fasistisluontoisia aatteita vastustanut kansanrintamakin koostui pääosin vasemmistosta sen maltillisesta laidasta aivan äärimmäisiin vallankumouksellisiin.
Kun kansanrintama helmikuussa 1936 voitti parlamenttivaalit, oikeistolaiset upseerit aloittivat sotilasvallankaappauksen suunnittelun. Pitkin kevättä väkivallan kierre syveni, ja kun epäonnistunut sotilasvallankaappausyritys toteutettiin 18. heinäkuuta, väkivaltaisuudet äityivät sisällissodaksi.
Kansanrintaman onnistui estää vallankaappaus, mutta poliittiset eripurat hajottivat kansanrintamaa ja tasavaltalaisten joukkoja sisältäpäin sisällissodan aikana. Falangistit olivat yhtenäisiä, tasavaltalaisissa oli sosialisteja, kommunisteja, anarkisteja ja liberaaleja, joista jokaisella oli omat tavoitteensa.
Espanjan vähemmistökansallisuuksilla oli tasavaltalaisten riveissä vielä omat itsenäisyystavoitteensa.
Sodan alkaessa tilanne oli suhteellisen sekava. Osapuolilla oli hallussaan geostrategisesti vaikeasti hallittavia kokonaisuuksia, suiruja siellä täällä.
Taistelut kuitenkin painottuivat alueille, joilla olisi ollut koko maan hallinnan kannalta ratkaiseva merkitys kummalle tahansa osapuolelle.
Ensimmäisenä sotavuonna 1936 voittoja saivat molemmat. Kansallismielisille tärkeä symbolinen voitto oli Toledon valtaaminen, tasavaltalaisille torjuntavoitto pääkaupunki Madridissa.
Madrid oli sodan polttopiste. Sen piiritys jatkui sodan loppuun asti.
Ensimmäisen sotavuoden aikana koettiin myös suurin osa punaisesta eli tasavaltalaisten vasemmistolaisten harjoittamasta terrorista. Kansallismielinen terrori jatkui koko sodan ajan ja sen jälkeen.
Sodan viimeiset kaksi vuotta olivat kenraali Francisco Francon kansallismielisten tasaista voittokulkua. Tasavaltalaiset saavuttivat kaiken kaikkiaan tasan yhden merkittävän voiton, Guadalajaran taistelun voiton.
Samana vuonna 1937 koettiin surullisenkuuluisa Guernican pommitus. Saksalaiset pommittivat kaupunkia kovemmin kuin yhtäkään toista siviilikohdetta oli koskaan pommitettu. Pablo Picasson ehkä kuuluisin maalaus kuvaa juuri tuota tapahtumaa.
Samana vuonna sattui myös tapaus, joka kuvaa hyvin tasavaltalaisten riitaisia välejä.
Barcelonassa enemmistökommunistit ja kansanrintamahallituksen joukot taistelivat anarkisteja ja trotskilaisia kommunisteja vastaan. Barcelonan toukokuun lopputulos oli se, että anarkistien vaikutusvalta tasavaltalaisten riveissä väheni aselevon jälkeen kauttaaltaan.
Vuonna 1937 falangistit saivat haltuunsa koko Pohjois-Espanjan.
Vuoden 1938 aikana kansallismieliset tekivät läpimurron Välimeren rannikolle ja torjuivat tasavaltalaisten suurhyökkäyksen Ebron taistelussa.
Vielä, kun Britannia ja Ranska siunasivat Münchenin sopimuksessa Tsekkoslovakian sudeettialueiden luovuttamisen Saksalle, tasavaltalaiset menettivät viimeisenkin toivonsa. Sopimus kertoi, että Länsi-Eurooppaan ei ole syntymässä toivottua fasisminvastaista liittoumaa, joka olisi voinut auttaa tasavaltalaisia.
Joulukuusta 1938 alkaen falangistit tekivät suurhyökkäyksiä vallaten Barcelonan, Katalonian, Valencian ja Madridin. Maaliskuun lopulla 1939 tasavaltalaisilla oli hallussaan vain joitain kaupunkeja.
Sota päättyi 1. huhtikuuta 1939 viimeisten tasavaltalaisten antautumiseen. Alkoi vuoteen 1975 kestänyt Francon diktatuurin aika.
Sota muistetaan paljolti toisen maailmansodan esinäytöksenä, ja monin perustein se olikin sitä.
Kansainvälinen osallistuminen oli ahkeraa molemmilla puolilla. Vasemmistolaisia vapaaehtoisia ympäri maailman matkusti taistelemaan tasavaltalaisten riveissä, ja molemmin puolin saatiin myös valtiollisen tason tukea.
Neuvostoliitto ja kommunistien maailmanjärjestö Komintern tukivat tasavaltalaisia, natsi-Saksa ja fasistinen Italia kansallismielisiä. Sekä Neuvostoliitto että Saksa kokeilivat Espanjassa uusia taktiikoita ja aseita.
Eräs ratkaiseva tekijä oli Saksan Legion Condor. Luftwaffen eli ilmavoimien osasto kokeili Espanjassa ilmasota- ja pommitustaktiikoita, ja yhdessä Francon joukkojen kanssa kehitteli ilma-aseen ja maavoimien yhteistyötä. Tämän pohjalta Adolf Hitler ja muut Saksan johtajat kehittivät salamasotataktiikkansa, joka tuotti maailmansodan 1939–1945 alkuvuosina suuria ja nopeita voittoja.
Espanjan sisällissota oli ensimmäinen moderni totaalinen sota. Se toi sodan rintamien sijaan kaikkialle, ja oli myös ensimmäisiä ideologisia sotia. Se oli fasismin merkittävä voitto, joka rohkaisi kyseisen aatteen kannattajia seuraavaan ideologiseen sotaan eli toiseen maailmansotaan.
Fasistien olisi tosin kannattanut odottaa useampi vuosi, jos he olisivat halunneet Espanjan mukaan liittolaisekseen. Espanjalla ei raa’an sisällissodan jälkeen ollut mahdollisuutta käydä uusia sotia.
Espanjan sisällissodassa kuolleiden määrästä on vain karkeita arvioita. Punaisessa terrorissa kuoli ehkä 50 000 ja kansallismielisessä terrorissa sata tuhatta enemmän. Suoraan taisteluiden tai pommitusten uhreina kuoli luultavasti vajaat 200 000 ihmistä.
Sodassa oli mukana myös suomalaisia.
Yleisradio haastatteli vuonna 1966 yhtä tasavaltalaisten puolella kansainvälisissä prikaateissa taistellutta henkilöä, torniolaista Sulo Paasoa (1913–1988). Paaso kertoi sotaanlähdön taustalla olleen osittain aatteelliset syyt, mutta enemmän kuitenkin seikkailunhalu.
Paaso arvioi radio-ohjelmassa, että maanomistus oli eräs espanjalaisia kuohuttaneista asioista. Francolaiset alkoivat kapinoida osittain kansanrintaman maanjakopolitiikkaa vastaan.
– Kun tasavaltalainen hallitus, joka Espanjassa oli, oli nuori, vasta muutaman vuoden ollut, kun kuningaskunta kaatui, vain muutamat omistivat maan. Kun tasavalta tuli, alettiin pakkolunastaa maita ja luovuttaa niitä maanviljelijöille. Heille, jotka käytännössä olivat maata viljelleet aiemmin, mutta toisen laskuun. Se oli sellainen feodaalijärjestelmä.
Paaso muisteli olleensa monissa tehtävissä, pääasiassa vihollisen selustassa.
– Sanottiin partisaanihommaksi. Me suomalaiset ristimme sen pahantekokomppaniaksi.
Lähteitä ja lisätietoa
Beevor, Antony: Taistelu Espanjasta. Espanjan sisällissota 1936–1939. Suomentanut Matti Kinnunen. Helsinki: WSOY, 2006