Mannerheim johti venäläisiä kohti voittoa 110 vuotta sitten – kaikki romuttui alle vuotta myöhemmin
Ensimmäinen maailmansota 1914–1918 oli mittakaavaltaan ennennäkemätön massateurastus.
Teollisen mittakaavan sota hyödynsi ensimmäistä kertaa panssari- ja ilma-aseita. Tykistö ja konekiväärit tulittivat valtavia armeijoita kohti tehokkaasti.
Eräs suurimmista operaatioista oli Brusilovin hyökkäyksenä tunnettu offensiivi. Se alkoi 4. kesäkuuta 1916 ja päättyi 20. syyskuuta samana vuonna. Huomenna torstaina sen alkamisesta tulee kuluneeksi tasan 110 vuotta.
Operaatio sai nimensä poikkeuksellisesti sen komentajan mukaan. Muut ensimmäisen maailmansodan taistelut tunnetaan pääasiassa paikannimien perusteella.
Aleksei Brusilov (1853–1926) oli Venäjän keisarillisen armeijan ratsuväenkenraali. Kun ensimmäinen maailmansota 1914 alkoi, hän komensi Venäjän 8. armeijaa. 1916 hän nousi lounaisrintaman komentajaksi ja 1917 Venäjän armeijan ylipäälliköksi.
Lounaisrintaman komentajana hän ideoi hyökkäyksen, jonka tarkoitus oli helpottaa Venäjän liittolaisten Ranskan ja Britannian painetta länsirintamalla. Kun Saksa siirtäisi joukkojaan itään Itävalta-Unkarin tueksi, länsirintamalla voitaisiin tehdä läpimurto, mikä helpottaisi lopulta myös Venäjän paineita.
Itävalta-Unkari taas oli tarkoitus painostaa pois Italian kimpusta.
Brusilovin hyökkäys alkoi suurilla, viisi tuntia kestäneillä tykistökeskityksillä Lutskin kaupunkia ja Dnestr- ja Prut-jokien linjoja vastaan nykyisen Ukrainan alueella.
Laajalle alalle osoitettu ammunta hämäsi saksalaisia ja itävaltaunkarilaisia siitä, mikä oli venäläisten painopiste.
Itävaltalaisten asemat olivat kolmessa linjassa noin kilometrin syvyydellä. Venäjän joukot murtautuivat läpi useasta kohdasta välittämättä taakse jäävistä Itävalta-Unkarin joukoista. Myöhemmin Venäjä toi miehitysjoukot läpimurtokohtiinsa.
Brusilovin oma hyökkäys onnistui, mutta häntä tukeneet kenraalit eivät menestyneet kaikkialla odotetusti.
Useassa paikassa hyökkäys myös pysäytettiin. Syyskuuhun mennessä Saksa oli siirtänyt alueelle 15 divisioonaa, ja niiden voimilla hyökkäys viimein pysähtyi kauttaaltaan. Venäjä oli kuitenkin edennyt parhaimmillaan 25 kilometrin syvyyteen. Se sai haltuunsa 25 000 neliökilometriä alueita.
Brusilovin hyökkäys oli menestys. Saksan joukkoja oli sidottu ja Itävalta-Unkarin oli pakko luopua hyökkäyksistään Italiaa vastaan, eikä se enää voinut saada sodassa muutenkaan aloitteellisuutta. Venäjän menestys sai myös Romanian liittymään Venäjän ja ympärysvaltojen puolelle.
Brusilovin hyökkäys oli kallis kaikille osapuolille. Kaatuneiden, haavoittuneiden ja vangittujen lukumäärät olivat sekä ympärys- että keskusvalloilla satoja tuhansia, kaikkiaan puhutaan siis miljoonatappioista.
Menestys ei ollut ikuista. Elintarvikepula sai jo vuoden 1916 puolella venäläiset liikkeelle ympäri maan, mitä myös Vladimir Leninin vallankumouksellinen bolsevikkipuolue hyödynsi.
Levottomuudet heijastuivat myös rintamalle, ja toisaalta viimeistään vuonna 1917 heikentynyt rintamatilanne heijastui sotilaisiin ja siviileihin yhä lietsoen levottomuuksia.
Brusilovin hyökkäyksen jälkeen Venäjän rintamatilanne heikkeni osittain Brusilovin voiton johdosta. Uusi, laajempi rintama pakotti Venäjän jakamaan joukkojaan aiempaa laajemmalle alueelle.
Keisari Nikolai II kaadettiin helmikuun vallankumouksessa 1917. Väliaikaisen hallituksen johtajan Aleksander Kerenskin mukaan nimetty Kerenskin hyökkäys heinäkuussa 1917 meni mönkään, ja saksalaiset pääsivät etenemään. Saksa otti muun muassa nykyisessä Latviassa sijaitsevan Riian haltuunsa.
Leninin bolsevikit ottivat vallan Venäjällä marraskuussa 1917 ja aloittivat rauhanneuvottelut Saksan kanssa. Sopuun ei päästy, ja talvella sekä alkukeväästä 1918 Saksa painosti Neuvosto-Venäjää vielä sotilasoperaatioilla. Maaliskuussa bolsevikkien oli pakko hyväksyä aiempaa huonommat rauhanehdot voidakseen keskittyä Venäjän sisällissotaan.
Myös suomalaisia ammattisotilaita palveli ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän armeijassa. Suomi oli autonominen eli itsehallinnollinen osa Venäjää, ja Venäjän armeija tarjosi lukuisille upseereille hienoja uramahdollisuuksia.
Tunnetuin näistä upseereista oli myöhempi tasavallan presidentti ja Suomen marsalkka C. G. E. Mannerheim.
Suomalaisia upseereita myös kuoli sodassa kymmeniä, kaikkiaan 44. Eniten kuolemia osui vuosiin 1915 ja 1916, 13 ja 12 kaatunutta.
Suomalaisia palveli myös Brusilovin alaisuudessa, kun tämä määräsi kesäkuun 1916 hyökkäyksestä.
Mannerheim toimi Brusilovin alaisuudessa ratsuväen kenraalimajurina.
Hän hyökkäsi Brusilovin offensiivin pohjoisella laidalla Lutskin kaupungin lähellä ja jatkoi tästä kohti uusia kaupunkeja.
Mannerheim ansioitui erittäin tärkeässä kohdassa. Hänen ratsuväendivisioonansa riensi paikkaamaan 39. ja 40. armeijakuntien välisen monen kilometrin aukon. Jos tässä ei olisi onnistuttu, rintama olisi romahtanut ja Brusilovin hyökkäys epäonnistunut.
Lokakuussa 1916 Mannerheimin divisioona siirrettiin lepoon. Joulukuussa Mannerheimin joukot alistettiin Romanian komentoketjulle, ja joulukuussa 1916 ja tammikuussa 1917 ne kävivät vaikeita taisteluja Romanian vuoristoalueilla. Tammikuun lopulla rintama vakiintui, ja Mannerheimin joukot palasivat reserviin.
Toukokuussa Mannerheim ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Ylennys annettiin takautuvasti, eli Mannerheimin katsottiin olleen kenraaliluutnantti jo vuodesta 1915. Hän sai komentoonsa ratsuväkiarmeijakunnan, jolla oli rintamavastuu Romaniassa.
Loukattuaan jalkansa hevosensa kaaduttua Mannerheim siirtyi Ukrainan alueelle Odessaan toipumaan. Hänet siirrettiin reserviin syyskuussa 1917, koska keisarin syrjäyttänyt väliaikainen hallitus katsoi, ettei Mannerheim sovellu muuttuneisiin oloihin. Suomeen hän siirtyi Pietarin kautta, ja ratsuväenkenraaliksi ylennettynä hän johti vuoden 1918 sisällissodassa voiton ottanutta Suomen valkoista armeijaa.
Mainittakoon vielä, että Brusilovin hyökkäys alkoi Mannerheimin syntymäpäivänä. Mannerheimin syntymäpäivänä 4. kesäkuuta Suomessa vietetään puolustusvoimien lippujuhlan päivää.
Lähteitä
Suomalaiset ensimmäisessä maailmansodassa, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 6/2004
Newark, Tim: 50 taistelua jotka muuttivat maailmaa. Gummerus, 2002.