Applen toimitusjohtaja vaihtuu syyskuussa – Tim Cook siirtyy sivuun 15 vuoden jälkeen
Teknologiavalmistaja Apple kertoo vaihtavansa toimitusjohtajaa. John Ternus korvaa syyskuun alussa noin 15 vuotta yritystä johtaneen Tim Cookin, joka siirtyy Applen hallituksen puheenjohtajaksi.
Cook nousi Applen johtoon vuonna 2011, kun yrityksen perustajiin lukeutunut ja pitkään haimasyöpää sairastanut Steve Jobs erosi tehtävästä. Jobs kuoli vain noin kuusi viikkoa eroilmoituksensa jälkeen.
Cookin toimitusjohtajakaudella Apple on tietokoneiden ja älypuhelinten valmistamisen lisäksi tuonut markkinoille muun muassa Applen älykellot sekä striimaus- ja mobiilimaksupalvelut.
– Elämäni suurin etuoikeus on ollut toimia Applen toimitusjohtajana ja saada johtaa näin ainutlaatuista yritystä, Cook sanoo Applen tiedotteessa.
Yrityksen markkina-arvo on kasvanut Cookin aikana noin 350 miljardista dollarista noin neljään biljoonaan dollariin. Vuosittainen liikevaihto on kasvanut noin 100 miljardista dollarista vuonna 2011 päälle 400 miljardiin dollariin vuonna 2025.
Applen mukaan Cook tekee tiivistä työtä Ternuksen kanssa kesän ajan, jotta kapulanvaihto sujuisi mutkattomasti.
”Insinöörin mieli, uudistajan sielu”
Cook kehui seuraajaansa visionääriksi, jonka vuosien aikana Applelle antama työpanos on jo tällä hetkellä valtava.
– John Ternuksella on insinöörin mieli, uudistajan sielu ja sydän, jolla johtaa rehdisti ja kunniallisesti, Cook sanoo tiedotteessa.
Ternus on työskennellyt Applella vuodesta 2001 lähtien. Hän toimii tällä hetkellä johtotehtävissä yrityksen laitteistotekniikkapuolella.
– Olen erittäin kiitollinen tästä mahdollisuudesta johdattaa Applea eteenpäin, Ternus sanoo Applen tiedotteessa.
Hän kertoi olevansa onnekas, että on saanut urallaan työskennellä Jobsin alaisuudessa ja Cookin mentoroitavana.
Applen mukaan Ternus oli keskeisessä roolissa monien Applen tuotteiden, kuten iPad-tablettien ja AirPods-kuulokkeiden lanseeraamisessa.