Trump vahvistaa Yhdysvaltojen iskeneen Iraniin – hänen mukaansa iranilaisille koittaa pian vapaus
Yhdysvallat teki iskuja Iraniin yhdessä Israelin kanssa lauantaina.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vahvisti asian lauantaiaamuna Suomen aikaa videoviestissä Truth Social -viestipalvelussaan.
– Yhdysvaltojen armeija suorittaa massiivisen ja jatkuvan operaation estääkseen tätä erittäin pahantahtoista, radikaalia diktatuuria uhkaamasta Amerikkaa ja keskeisiä kansallisia turvallisuusetujamme, Trump lausui.
Israelin armeijan mukaan iskut tehtiin ”kuukausien suunnittelun” tuloksena yhdessä Yhdysvaltojen kanssa. Israelin mukaan iskut ovat kohdistuneet Iranin hallinnon kohteisiin sekä Iranin ballistisiin ohjuksiin.
Iran ei ole suostunut neuvottelemaan ohjuksistaan Yhdysvaltojen kanssa käydyissä neuvotteluissa maan ydinohjelmasta.
Israelin puolustusministeri Israel Katz puhui ”ennaltaehkäisevästä iskusta”.
Trumpin mukaan iskujen tavoitteena on puolustaa Yhdysvaltoja eliminoimalla Iranin hallinnon aiheuttamat ”välittömät uhat”. Trump sanoi, että Yhdysvallat aikoo tuhota Iranin ohjukset ja hävittää niiden valmistuskyvyn sekä Iranin laivaston.
– Vakuutamme, että Iran ei tule koskaan saamaan ydinasetta, Trump lisäsi.
Trump perusteli kahdeksanminuuttisessa lausunnossaan, että Iranin hallinnon toimet vaarantavat suoraan Yhdysvallat ja sen liittolaiset.
– 47 vuoden ajan Iranin hallinto on huutanut kuolemaa Amerikalle ja käynyt loputonta verenvuodatuksen ja joukkomurhan kampanjaa, jonka kohteena ovat Yhdysvallat, joukkomme ja viattomat ihmiset monissa, monissa maissa, Trump sanoi.
Trump vihjasi myös, että iranilaisille koittaisi pian vapaus.

Iranin valtiollinen televisio vahvisti iskut maan pääkaupunkiin Teheraniin. Fars-uutistoimiston mukaan useita räjähdyksiä kuultiin lauantaina muuallakin Iranissa, ainakin Isfahanin kaupungissa sekä Kermanshahissa maan länsiosassa.
Iranin valtiollisen uutistoimiston mukaan Iranin presidentti Masoud Pezeshkian on ”turvassa” Yhdysvaltojen ja Israelin iskujen jäljiltä. Maan ylimmän johtajan, ajatollah Ali Khamenein oli aiemmin kerrottu siirtyneen salaiseen paikkaan.
Uutistoimisto AP:n mukaan ainakin yksi iskuista olisi kohdistunut Khamenein toimiston lähistölle.
Iran on sulkenut ilmatilansa iskujen jälkeen. Myös naapurimaa Irak on sulkenut ilmatilansa. Sotilaslähde ja silminnäkijät kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että Irakin ilmatilassa on nähty sotilaskoneita ja ohjuksia.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo Israelin eliminoivan iskuillaan uhan, joka kohdistuu hänen mukaansa suoraan Israelin olemassaoloon.
Netanjahu kutsui Iranin hallintoa murhanhimoiseksi ja sanoi, ettei Iranin pidä saada ydinasetta. Hän sanoi, että käsillä on aika, jolloin iranilaiset voivat ”vapautua tyranniasta”.
Netanjahu kehotti israelilaisia pysymään yhtenäisinä uhan edessä.
Israelin tärkein oppositiojohtaja Yair Lapid ilmoitti jo tukevansa Israelin hallitusta ja armeijaa Iranin-vastaisissa iskuissa. Hän sanoi, että tällaisina hetkinä Israelissa ei ole oppositiota, vaan maa seisoo yhtenä rintamana.
Israelin armeijan mukaan Iran on ilmeisesti vastannut iskuihin. Armeijan lausunnon mukaan se on havainnut Iranista lähetettyjä ohjuksia.
Israelin pääkaupungissa Jerusalemissa on myös kuultu räjähdyksiä.
Iranin vastaiskujen varalta Israel on julistanut hälytystilan. Asiasta on kerrottu israelilaisille tekstiviesteillä.
Israelin puolustusvoimat ilmoitti, että koulut sekä kaikki paitsi välttämättömät työpaikat on suljettu. Myös Israelin ilmatila on suljettu siviililentokoneilta.
Yhdysvaltain suurlähetystöt Qatarissa ja Bahrainissa ovat määränneet henkilökuntansa poistumaan oman turvallisuutensa takia. Myös Yhdysvaltain kansalaisia on kehotettu siirtymään turvaan.
Iran on sanonut aiemmin vastaavansa mihin tahansa siihen kohdistuvaan hyökkäykseen. Se on uhannut erityisesti Yhdysvaltojen tukikohtia, joita on Persianlahdella useissa maissa, mukaan lukien Qatarissa, Arabiemiraateissa ja Saudi-Arabiassa.
Yhdysvaltojen liittolaiset olivat yrittäneet taivutella presidentti Trumpia pidättäytymään iskuista ja keskittymään Omanin välittämiin neuvotteluihin Iranin kanssa.
Iran ja Yhdysvallat eivät tälläkään viikolla päässeet sopimukseen Iranin ydinohjelmasta Sveitsin Genevessä. Yhdysvallat oli varoittanut iskuista, jos Iran ei suostuisi sen ehtoihin.
Viime vuoden kesäkuussa Yhdysvallat teki jo iskuja Iraniin yhdessä Israelin kanssa niin kutsutussa 12 päivän sodassa, jossa maat väittivät aiheuttaneensa mittavaa tuhoa Iranin ydinohjelmalle.
Sittemmin on kuitenkin asiantuntijoiden mukaan selvinnyt, että Iranille jäi vielä korkeasti rikastettua uraania, jota tarvitaan ydinaseisiin.