Orpo ei sulje pois sosiaaliturvaan tehtäviä leikkauksia – "Kaikki kivet on käännettävä"
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ei sulje pois sosiaaliturvaan sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin tehtäviä leikkauksia.
Hallitus kokoontuu budjettiriiheen syyskuun alussa. Orpo kommentoi asiaa toimittajille puolueen ministeriryhmän kesäkokouksen yhteydessä Oulussa.
Pääministerin mukaan hallitus joutuu tekemään noin miljardin euron edestä uusia sopeutustoimia.
Tiedotustilaisuudessa Orpolta kysyttiin, tarkoittaako se myös lisäleikkauksia sosiaaliturvaan ja soteen.
Orpo ei ottanut asuaan suoraa kantaa, mutta hänen mukaansa kaikesta joudutaan neuvottelemaan, koska yhteinen näkemys säästöistä on välttämätöntä saada.
– Minusta se on niin, että kaikki kivet on käännettävä. Ja koska tämä on niin vaikeaa, joka ainoa budjettikohta pitää käydä läpi ja miettiä, mistä se miljardi otetaan kasaan, Orpo muotoili.
Hän ei halunnut linjata vahvemmin, mistä kaikkialta hallituksen pitäisi säästää. Kokoomukselle on Orpon mukaan kuitenkin tärkeää, ettei työn verotusta kiristetä.
Kokoomuslainen sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen pyysi viime viikolla Kelalta esityksiä sosiaaliturvaan tehtävistä leikkauksista. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on kuitenkin sanonut, ettei sosiaaliturvasta enää pidä leikata.
Pääministeri vakuutteli, että hallitus on budjettiriihen alla yhteistyökykyinen, vaikka sen edustajat ovatkin olleet julkisuudessa hyvin erimielisiä monista asioista.
Muun muassa Purran hiljattain julkaisema leikkauslista nostatti avointa vastustusta hallituksen riveistä.
– Siitä me olemme hyvin samanmielisiä, että pidämme kiinni velkasuhteen taittamisesta, Orpo painotti.
Hän arveli hallituksen lopulta löytävän riihestä yhteisiä sopeutustoimia, vaikkei se tule olemaan helppoa
– Puolueilla on erilaisia näkökulmia, ja ne on nivottava yhteen.
Pääministeri myös vakuutti hallituksen tuovan uusia keinoja työllisyyden vahvistamiseksi.