Miksi Jirka Hakala puoluesihteeriksi?
Me haluamme puoluesihteerin, jolla on kokemusta koko keskusta kentän laajuudelta.
Jirka Hakala on oivaltanut sen, että puolue kasvaa ja voi hyvin silloin kun se pysyy puolueena, joka kuuntelee kentän ääntä.
Puolueeseen ei saa muodostua monen kerroksen väkeä. Puoluetta tulee jatkossakin johtaa puoluesihteeri ja puheenjohtajisto, jonka jäsenistö on laajalla pohjalla puoluekokouksessa valinnut.
Hakalasta saamme juuri sellaisen innostavan ja asiallisen puoluesihteerin jonka me järjestöväki tarvitsemme.
Rohkenen sanoa, että puolue tarvitsee Jirka Hakalaa ja Jirka Hakala tarvitsee keskustaa. Se jos mikä on hyvä keitto nostamaan tämän kansanliikkeen ykköspaikalle vuoden 2019 eduskuntavaaleissa.
Anneli Palosaari
keskustan Kokkolan kunnallisjärjestön puheenjohtaja