Maailmansodan ensi askelet? – Berliinissä tehtiin alueiden uusjakoa 140 vuotta sitten
Euroopan mailla on ollut tapana jakaa maailma keskenään.
Espanja ja Portugali olivat 1400-luvun vahvat maailmanvallat, ja ne sopivat keskenään Tordesillasin sopimuksessa Euroopan ulkopuolisen maailman jakamisesta. Se tehtiin vetämällä suora viiva karttaan.
Sittemmin sopimus menetti merkityksensä ja 1400- ja 1500-luvun löytöretkien innostamana moni muukin Euroopan maa alkoi ottaa haltuunsa vasta löytynyttä Amerikkaa sekä Afrikan, Aasian ja Oseanian alueita.
Siirtomaat vaurastuttivat valtioita ja niistä tuodut tuotteet paransivat elintasoa. Suklaa, kahvi ja tupakka löydettiin nautintoaineiksi, puuvillasta tuli kätevin vaatemateriaali ja kumista tuli tärkeä materiaali etenkin 1800-luvun teollistumisen myötä. Kaivannaiset edesauttoivat teollistumista ja kulta sekä jalokivet lisäsivät Euroopan hovien loisteliaisuutta.
Varjopuolilta haluttiin sulkea silmät. Siirtomaakilpailu johti alkuperäisen väestön sortamiseen ja orjuuttamiseen.
Eurooppalaiset toivat tullessaan myös maanosansa sairaudet. ”Sankarillisen” valloituksen tekivät konkistadorien sijaan virukset ja bakteerit, joita vastaan alkuperäisillä amerikkalaisilla ei ollut vastustuskykyä. Atsteekkivaltakunnan väestöstä kuoli jopa 90 prosenttia.
Kyynisesti on sanottu, että alkuperäiskansat saivat kostonsa myöhemmin, kun heidän alueeltaan löytyneet tupakka ja huumausaineet veivät eurooppalaisia ennenaikaiseen hautaan.
Imperialismin vahvaa aikaa oli 1800-luku. Historian suurin imperiumi eli brittiläinen imperiumi oli voimansa tunnossa tuolloin.
Vahvoja olivat Saksa ja Ranskakin. Espanjan, Portugalin ja Alankomaiden siirtomaatähti oli jo laskussa, Venäjän, Italian ja myös Euroopasta kaukaisen Japanin nousussa.
1880-luku oli imperialismin huipentumaa. Intressit ja polut alkoivat ristetä siirtomaavaltojen kesken, ja uhkana oli jatkuva toisen varpaille astuminen jossain päin siirtomaamaailmaa.
Oli taas sopimuksen aika.
Tasan 140 vuotta sitten eli 15. marraskuuta 1884 alkoi Berliinin konferenssi. Helmikuulle 1885 jatkunut konferenssi loi säännöt Euroopan siirtomaavaltojen keskinäiselle toiminnalle.
Konferenssia isännöi Saksan liittokansleri, rautakanslerinakin historiaan jäänyt Otto von Bismarck.
Keskeneräinen ja ongelmallinen oli nimenomaan Afrikan kysymys, ja konferenssi keskittyi siihen.
Saksan lisäksi edustettuina olivat Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Portugali, Itävalta-Unkari, Belgia, Tanska, Italia, Alankomaat, Venäjä, Espanja, Ruotsi-Norja, Osmanien valtakunta ja Yhdysvallat. Näistä Saksalla, Britannialla, Ranskalla ja Portugalilla oli merkittäviä alueita Afrikassa.
Konferenssissa saatiin sovittua hyvin käytännöllisiä asioita. Yleisasiakirjan mukaan Euroopan valtion valloittaessa Afrikan rannikkoa sen tuli ilmoittaa asiasta muille allekirjoittajavaltioille.
Rannikko tuli täten oleelliseksi kolonialismin välineeksi, sillä rannikon valtaus oikeutti myös sisämaiden haltuunottoon rannikon takaa.
Valtauksen sai toisaalta tehdä ainoastaan, jos pystyi osoittamaan kykynsä alueen kaupan ja merenkulun hallintaan.
Euroopan maiden ei sopimuksen myötä tarvinnut sotia keskenään Afrikasta, mutta jännitteitä sopimus ei poistanut mitenkään lopullisesti. Kuten tiedetään, monimutkaiset liittosopimukset ja imperialismin luomat jännitteet johtivat 30 vuotta myöhemmin ensimmäiseen maailmansotaan.
Imperialismin ja siirtomaakilpailun jännitteistä ennustettiin jo 1800-luvulla seuraavan jossain vaiheessa suursota Euroopassa. Rinnalla kulki jännitteitä pahentava varustelukilpailu.
Berliinin sopimusasiakirja virallisti myös sen, että Eurooppa valloitti Afrikkaa avoimesti ja se oli sopimuksen myötä hyväksyttyä ja siunattua politiikkaa.
Paikallisten mielipidettä ei edelleenkään kysytty.
Käytännössä koko Afrikka joutui lopulta Eurooppalaisten siirtomaavaltojen haltuun. Liberia säilyi Amerikasta vapautettujen orjien valtiona, ja Etiopian vahva valtio onnistui säilyttämään itsenäisyytensä Italian pyrkimyksiä vastaan, kunnes Italian fasistihallinto miehitti Etiopian 1930-luvulla, ei tosin kovinkaan moneksi vuodeksi.
Siirtomaavallan ajasta on julmia tarinoita. Aikalaiskritiikissä muistutettiin toistuvasti, kuinka esimerkiksi britit taistelivat ”kunniallisesti” alkuperäisväestön keihäsmiehiä vastaan konekivääreillä ja tykistöllä. Belgian kuninkaan Leopold II:n henkilökohtaisesti omistamassa Kongossa kuminkerääjiä rangaistiin käsien katkomisella, elleivät nämä keränneet kumia riittävästi.
1900-luvulla Afrikan maat alkoivat itsenäistyä. Tämä kiihtyi etenkin toisen maailmansodan jälkeen. Toisaalta länsimaissa herättiin vastustamaan imperialismia, toisaalta kohdemaissa syntyi itsenäisyysliikkeitä. Useissa maissa itsenäistyminen oli kuitenkin vaikea prosessi, ja sisällissotia ynnä muita konflikteja syttyi useita.