Lapin sodan viimeisessä taistelussa ei voinut lopulta kuin odottaa – jänkien, vaarojen ja tunturien Lapissa edettiin ja eksyttiin pimeässä
Aseellisia yhteenottoja ja asemasotaa oli vielä edessä, mutta viimeisen varsinaisen Lapin sodan taistelun päättymisestä tuli marraskuun alussa kuluneeksi 80 vuotta.
Yleensä Tankavaaran taistelun katsotaan päättyneen lokakuun viimeisenä päivänä 1944, mutta taistelu jatkui vielä takaa-ajona ja yhteenottona marraskuun ensimmäisinäkin päivinä.
Tankavaaran jälkeen sodassa alkoi ikään kuin suvantovaihe. Joukkojen kotiutus käynnistyi toden teolla ja rintama pieneni vain yhteen osaan Lapista.
Rovaniemeltä saksalaiset vetäytyivät lokakuun puolivälissä ja Suomi sai kauppalan haltuunsa. Saksa lähti vetäytymään pohjoiseen kahteen suuntaan, länsirajalle Muonioon ja itäistä reittiä Sodankylän Tankavaaraan ja siitä Inariin.
Saksa oli valmistellut kaksi vahvaa puolustuslinjaa suojaamaan vetäytymistään. Käsivarren Lapissa oli Sturmbock-asema ja Tankavaaran kohdalla Schutzwall.
Rovaniemeltä Jäämerentietä pitkin vetäytyneiden saksalaisten tuli pitää Schutzwall-asema siihen asti, että Petsamosta vetäytyvät saksalaiset ehtisivät Inarin läpi länteen ja Norjaan Karigasniemen kohdalta. Tankavaaran asemat tulisi pitää marraskuun puolelle asti.
Tankavaarassa saksalaiset asettuivat asemiin. Iso ja pieni Tankavaara nousevat korkeimmillaan 467 metriin, ja laelta olisi helppoa puolustaa joka suuntaa.
Tankavaara sijaitsee lähellä Inarin ja Sodankylän rajaa. Sodankylän keskustaajama sijaitsee vajaa sata kilometriä etelään. Alle kymmenen kilometriä Tankavaarasta etelään on Vuotson kylä, joka tunnetaan tänä päivänä Suomen Lapin eteläisimpänä saamelaiskylänä.
Tankavaaran taistelua edelsi taistelukosketus Lohijoella, joka sijaitsee nykyisten Lokan ja Porttipahdan tekojärvien välissä.
23. lokakuuta 1944 joukot kohtasivat. Saksan viivytysjoukot onnistuivat sotkemaan suomalaisten etenemissuunnitelmat ja lyömään suomalaisjoukot hajalle. Kolmen päivän ajan osa joukoista harhaili pimeyden hämääminä eri suunnissa jängällä, joka on nykyisin Porttipahdan tekojärven alla.
Saksalaiset viivyttäjät ehtivät Vuotson vesistölinjan tasolle, eikä näitä voinut enää tuhota alkuperäisissä asemissa, kuten saksalaisia takaa ajaneen jääkäriprikaatin komentaja eversti Valter Nordgren oli aikonut.
Eteneminen oli muutenkin hidasta miinavaaran ja tuhotun tiestön vuoksi.
Tankavaaran taistelun katsotaan varsinaisesti alkaneen aamulla 26. lokakuuta. Tuolloin suomalaiset yhyttivät Vuotsossa asemiin kaivautuneet saksalaiset. Näiden tulivoima ja vastahyökkäys yllättivät suomalaiset.
Lisävaikeuksia tuotti Neuvostoliiton määräys reserviläisten kotiuttamisesta. Tällainen ehto kuului Moskovan välirauhansopimukseen, joka syyskuussa oli päättänyt Suomen ja Neuvostoliiton vihollisuudet, ja nyt Neuvostoliitto määräsi ehdon toteuttamisesta tarkennetusti.
Sama välirauhansopimus ylipäätään velvoitti Suomen ajamaan entiset aseveljet saksalaiset pois Pohjois-Suomesta. Määräys saavutti kenraalimajuri Ruben Laguksen Lapin joukot 27. lokakuuta.
Vain nuorten asevelvollisten sekä toki kantahenkilökunnan voimin piti käydä vahvoja saksalaisasemia vastaan lokakuun viimeisinä päivinä.
Tiedustelu joutui selvittämään useaan otteeseen, mistä kannattaisi iskeä. 27. ja 28. lokakuuta varattiin käytännössä vain tiedustelulle.
Tiedustelu selvitti, että idästä Nattasten kautta ei kannattaisi koukata, sillä sielläkin oli saksalaisten asemia. Isku tulisi tehdä lännempää lähellä Jäämerentietä suoraan Tankavaaraan.
Suomalaiset yrittivät vaaroille pimeän turvin ja 30. lokakuuta olivatkin saavuttaneet saksalaisten etummaiset asemat. Saksa kävi kuitenkin rajuun vastahyökkäykseen ensin tulittaen tykistöllä ja sitten hyökäten jalkaväen voimin. Suomalaiset joutuivat palaamaan lähtöasemiinsa.
Jo kymmeniä suomalaisia oli kuollut. Eversti Nordgren joutui pyytämään kenraali Lagukselta joukoilleen levon ainakin päiväksi.
Lagus myöntyi tähän. Hän tiesi, että Petsamon saksalaiset jatkoivat vetäytymistään, mikä voisi tarkoittaa helpotusta Tankavaaraankin pian.
Lagus määräsi lähetettäväksi useita partioita eri puolille Tankavaaran maastoa. Jos näkyisi pienikin merkki saksalaisten irtautumisesta, olisi hyökättävä ja vallattava Schutzwall-asemat.
Näin kävi aamulla 31. lokakuuta. Saksa aloitti hallitun vetäytymisen, mutta Suomi pääsi kiinni takaa-ajoon.
Vaikka varsinainen Tankavaaran taistelu päättyikin lokakuun viimeisenä päivänä, siihen liittyvä taistelukosketus tuli vielä Inarin kunnan alueella.
1. marraskuuta Saariselällä Kaunispään tunturialueella suomalaiset ja saksalaiset taistelivat vielä kerran. Suomalaisjääkärit onnistuivat jopa motittamaan saksalaiset tunturiin.
Tätä iloa kesti kuitenkin vain joitain tunteja. 2. marraskuuta saksalaiset murtautuivat saartorenkaan läpi ja jatkoivat vetäytymistä kohti Ivaloa ja Inarin kylää.
Oli selvää, että suomalaiset eivät saisi enää otetta saksalaisista. Samoin oli selvää, että suuremmille taisteluille Itä-Lapissa ei ollut tarvettakaan, sillä saksalaisten pääjoukot olivat jo Norjan puolella tai hyvää vauhtia matkalla sinne.
Varsinaiset taistelut loppuivat muutenkin Lapin sodan osalta tähän. Asemasota käynnistyi pian Käsivarren Lapissa, ja siellä olisi pieniä yhteenottoja, mutta ei varsinaisia yksittäisiä taisteluita.
Tänä päivänä Tankavaara tunnetaan etenkin kullanhuuhdonnasta ja Kultamuseosta. Vaaroilla on edelleen nähtävissä Schutzwall-aseman jäänteitä.
Lapin sodasta on kulunut 80 vuotta. Viimeiset saksalaisjoukot poistuivat Suomen maaperältä huhtikuussa 1945. Suomenmaa seuraa juttusarjassa Lapin sodan tapahtumia ja siihen liittyviä ilmiöitä huhtikuulle saakka.
Lähteitä ja lisätietoa