"Jos et ole perusterve ihminen, ovet eivät vaan avaudu"
Yksi hallituksen kärkihankkeista tähtää osatyökykyisten ihmisten työnsaantimahdollisuuksien parantamiseen.
Asialla on kiire.
Työelämän ulkopuolella on suuri määrä ihmisiä ja kyse on mittavasta ongelmasta kansantaloudellisesti ja ihmisen oman selviämisen kannalta.
– Pahinta mitä yhteiskunta voi tehdä, on laittaa ihminen sivuun ja antaa ymmärtää – sinua ei tarvita. Semmoista ei soisi tapahtuvan kenellekään, totesi keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko syksyisellä käynnillään Satakunnassa.
Saarikon mukaan on/off -ajattelun loppuminen olisi iso onnistuminen jo työllisyysasteenkin kannalta.
Porilainen Marja Kortell suhtautuu hallituksen kärkihankkeeseen varauksella.
Ajatus on hänen mielestään loistava, mutta hän ei jaksa uskoa että se toteutuu käytännössä julkisella puolella.
Kortellilla on pitkä työhistoria lähihoitajana ja lisäksi hän on kuullut lukuisia omakohtaisia tarinoita työkavereiltaan ja tuttaviltaan.
– Kuntapuolen hoitajien kohdalla kyyti on ollut kylmää jo pitkään, hän sanoo.
Arvomaailma on tämän päivän Suomessa kova.
Osatyökykyisten hoitajien on liki mahdotonta saada itselleen kuntoaan vastaavaa kevyempää työtä.
– Jos et ole perusterve ihminen, ovet eivät vaan avaudu.
Lähihoitajan työ on nosteluineen kaikkineen hyvä esimerkki kuluttavasta työstä, jossa työntekijät alkavat oireilla jo nelikymppisinä.
Kun selkä, polvet ja lonkat kipeytyvät ja kuluvat, edessä on toimenpiteitä ja erinäinen määrä sairauslomia.
Jos ja kun tilanne jatkuu ennallaan, eikä työyhteisöllä ole muuta työtä tarjolla, hoitaja ohjataan porilaisen mukaan kouluttautumaan oppisopimuksella esimerkiksi osastosihteeriksi. Pesti voi tuntua mukavalta, mutta matkassa on yksi iso mutta.
– Ei kuntapuolelle tule sen alan töitä, kun osastosihteerien määrää on karsittu säästöjen nimissä jo muutenkin.
Kahdesta kolmeen vuoteen kestävän oppisopimuskoulutuksen väliaikoina hoitaja on työssä työpaikallaan ja siivoaa käytännössä arkistoja.
Talouden näkökulmasta katsottuna tilanne tuntuu Kortellista järjenköyhältä yhteiskunnan rahojen haaskaukselta.
Todellisuudessa hoitaja ei saa koulutuksen käytyään osastosihteerin paikkaa, vaan siirtyy vähin äänin mappi ööhön, Kelan päivärahalle ja kotiin miettimään, miten tässä näin kävi.
– Tilanne on kestämätön, parahtaa Kortell monen tuossa putkessa parhaillaan olevan lähihoitajan puolesta.
Marja Kortellin mielestä julkisen puolen työnantajien asenne ei ole Suomessa kohdallaan.
Kun kuntapuolen työnantajien ei tarvitse maksaa mitään omasta pussistaan, he voivat pitää pitkään töissä olleita ihmisiä palkkalistoilla, vaikka heille ei olisi työtehtävää eikä paikkaakaan.
– Ihmiset vaan tulevat työpaikalle ja saavat siitä palkkaa. Mutta mitä he tekevät?
Porilaisen mielestä tämän kaltainen toiminta on väärin osatyökykyisiä työntekijöitä kohtaan, jotka haluaisivat saada jotain varmuutta jalkojensa alle.
– On väärin julkisen alan pätkätyöläisiä kohtaan, joille ei löydy osatyökykyisenä edes työharjoittelupaikkaa, vaikka työnantajan ei tarvitsisi edes maksaa tuosta.
Yksityisellä sektorilla Kortell näkee valoa ihan toisella tavalla.
Jos yhteiskunta kannustaisi pk-sektorin yrittäjiä vaikkapa kannusterahalla osatyökykyisten palkkaamiseen, hoitajat menisivät töihin, eivätkä jäisi masentuneena kotiin.
Tekemistä sosiaali- ja terveyspuolella kyllä riittää.
Jos hoitajat saisivat jonkun summan vastineeksi, Kortell uskoo että hoitajat voisivat avustaa ikääntyneitä potilaita ruokailussa, antaa virikeohjausta tai laittaa vaikka hiuksia papiljoteille saunapäivänä.
Ideoista ei ole pulaa, joku haluaisi kenties kirjanpitotöihin, toinen puhelinvaihteeseen ja kolmas tietokonehommiin. Miten paljon iloa tuosta tulisikaan kaikille.