Miksi laihduttajasta tuntuu, että elimistö taistelee syömistavan muutosta vastaan? – Näin asiantuntija vastaa
Kylläisyyshormonien laskun taustalla on suurella todennäköisyydellä ympäristötekijöitä, kertoo Helsingin yliopiston kliinisen metabolian professori Kirsi Pietiläinen. Kylläisyyshormonit säätelevät nälän ja kylläisyyden tunnetta, ja jos hormonit laskevat, nälänsäätely voi mennä sekaisin.
Ympäristötekijöissä yksi mahdollinen selitys voi liittyä ruokakulttuuriin, jossa ei luoteta lapsen kykyyn tunnistaa omaa nälkäänsä ja kylläisyyttään, vaan ruokaa tuputetaan tai painostetaan syömään.
– Kun elimistön luonnollisia viestejä ohitetaan riittävän monta kertaa, niiden tunnistaminen voi häiriintyä, Pietiläinen sanoo.
Toisaalta on olemassa paljon muutakin kuin pelkkään nälkään liittyvää syömistä, mikä voi myös osaltaan johtaa kylläisyyshormonien laskuun.
Muuta kuin nälkään liittyvää syömistä voi olla esimerkiksi mielitekoon napostelu tai tunnesyöminen, jossa pyritään nälän sijaan helpottamaan ahdistusta tai muita negatiiviseksi koettuja tunteita.
Painonpudottaja saattaa kokea, että elimistö jopa taistelee syömistapojen muutoksia vastaan. Pietiläisen mukaan kyse on todellisesta ilmiöstä, sillä ylipainoon monesti liittyy hyvin matala kylläisyyshormonitaso.
– Ei ole olemassa tarkkaa tietoa siitä, miten kylläisyyshormonit laskevat ja missä ajassa tai ovatko esimerkiksi pienet lapset näiden hormonien suhteen keskenään samalla viivalla. Sen sijaan tiedetään, että osalla lapsista on suurempi geneettinen alttius lihomiseen.
Tutkijatohtori ja laillistettu ravitsemusterapeutti Marjukka Nurkkala Oulun yliopistosta ja ODL Liikuntaklinikalta huomauttaa, että ihmisten aivoissa voi olla eroavaisuuksia sen suhteen, miten houkuttelevaksi he ylipäätään kokevat syömisen ja miten he kykenevät hillitsemään syömiseen liittyviä yllykkeitä.
– On mahdollista, että ihmiset, joilla on ylipainoa, ovat herkempiä ruoasta saatavalle mielihyvälle. Sen sijaan on vaikea sanoa, missä järjestyksessä tämä tapahtuu. Tuleeko ensin lihavuus, joka muuttaa aivojen palkitsemisjärjestelmää, vai onko palkitsemisjärjestelmä jo valmiiksi herkempi, joka sitten altistaa lihavuudelle.
Nurkkala pitää ongelmallisena, että usein jo lapsia opetetaan arvottamaan ruokia eri tavoilla. Jos herkuista tehdään esimerkiksi terveellisen päiväruoan jälkeinen palkinto, se lisää entisestään niiden houkuttelevuutta.
Lapsi voi alkaa nipistää pakolliseksi koetun ruoan syömisestä, koska pitää jälkiruokaa houkuttelevampana, mikä voi osaltaan sekoittaa syömisen säätelyä.
Nurkkalan mukaan nälänsäätely voi häiriintyä myös esimerkiksi syömishäiriön yhteydessä. Jos ihminen elää pitkään liian vähällä energialla, ruoan houkuttelevuus voi lopulta kasvaa äärimmilleen ja johtaa esimerkiksi ahmimiseen.
Sama ilmiö koskee Nurkkalan mukaan kaikkia laihduttajia, mistä syystä tiukat dieetit ovat usein tuomittuja epäonnistumaan ja dieettien sijaan kannattaisikin tehdä terveellisiä muutoksia, joita on mahdollista noudattaa jopa loppuelämän ajan.
Kirsi Pietiläinen selvitti jo 2000-luvun alussa laihduttamisen ja lihomisen välistä yhteyttä ja kävi ilmi, että laihduttajat lihovat keskimäärin kolme kiloa laihdutusyritystensä seurauksena.
Suurin laihduttamiseen liittyvä ongelma liittyy Pietiläisen mukaan nimenomaan liian niukalla energialla sinnittelyyn ja nopeaan painonpudotukseen, jonka jälkeen takaisin tulevat kilot eivät usein ole lihasta vaan rasvaa, jolloin kehonkoostumus on huonompi kuin lähtöpainossa.
Häiriintynyt nälänsäätely tai hyvin matala kylläisyyshormonitaso ei tarkoita, että painonhallintayritykset olisivat täysin tuhoon tuomittuja, muistuttaa Pietiläinen.
– Asiasta on tärkeää puhua, jotta päästäisiin eroon kaikesta syyllistämisestä, jonka mukaan lihavuus olisi itse valittu tila tai huonon käytöksen aikaansaamaa. Asiaan liittyy paljon biologiaa. Jokainen voi toki päättää, että syö vain tietyn määrän, mutta jos kylläisyyden tunnetta ei yksinkertaisesti tule, tietoista päätöstä on todella vaikea ylläpitää.
Lääketieteellisiä keinoja kylläisyyshormonitason nostamiseen ovat lihavuuslääkkeet sekä lihavuusleikkaus, jossa hormonipitoisuudet nousevat todella rajusti. Kaikki eivät pääse leikkaukseen, eikä kaikilla ole varaa lääkkeisiin, jolloin jäljelle jäävät elintapamuutokset.
– Elintapamuutoksilla hormonitaso ei nouse yhtä tehokkaasti, mutta esimerkiksi kasvis- ja kuitupitoinen ruoka hieroo ohutsuolen soluja ja seinämää, josta erittyy painonhallintaa edistäviä hormoneja.
Pietiläinen huomauttaa, että elintapamuutos edellyttää usein oman tilanteen laajempaa tarkastelua. Liittyykö syömiseen tunteita, kuten mielihyvän hakemista? Myös unella ja liikunnalla on suuri merkitys, sillä esimerkiksi univaje lisää ruokaan liittyviä mielitekoja.
Kun elämä on kaikilta osin tasapainossa, ihmisen on helpompi tehdä terveellisiä ruokavalintoja.
– Jos omat voimat eivät riitä, kannattaa hakea apua terveydenhuollosta. Kullakin on omat haasteensa. Joku tarvitsee apua psyykkiseen hyvinvointiin, joku liikkumiseen ja joku ravitsemukseen liittyvissä asioissa.
Pietiläinen harmittelee, että terveydenhuollon resurssivaje voi hankaloittaa avun saamista. Hän toivoisi Suomessa lisättävän erilaisia digitaalisia ylipainon hoitomenetelmiä, jotka eivät vaadi vastaanottoja kasvotusten.
Esimerkiksi Husin Painonhallintatalossa on tällä hetkellä digitaalisessa hoidossa noin 2 500 ihmistä.
– Emme pystyisi hoitamaan näin isoa potilasmäärää vuodessa kasvokkain, Pietiläinen sanoo.