Tutkija: Suomen puolustusyhteistyösopimus USA:n kanssa muistuttaa todennäköisesti Ruotsin sopimusta
Suomen ja Yhdysvaltain puolustusyhteistyösopimuksen (DCA eli Defense Cooperation Agreement) sisältö saattaa tulla julkiseksi tällä viikolla, jos valtioneuvosto myöntää valtuuden sopimuksen allekirjoittamiselle. Viime viikolla vastaavan sopimuksen allekirjoitti Ruotsi. Tutkija Joel Linnainmäen mukaan tuo sopimusteksti lienee hyvin samansisältöinen kuin Suomen vastaava.
Linnainmäen mukaan myöskin Norjan ja Ruotsin sopimusten sisällysluettelot ovat lähes identtisiä.
– Tämä johtuu tietysti siitä, että koko sopimuksen idea Yhdysvalloille on se, että he pystyvät mahdollisimman sujuvasti liikuttelemaan joukkoja ja materiaalia minne päin maailmaa tahansa, Linnainmäki Ulkopoliittisesta instituutista sanoo.
– Lisäksi Pohjoismaat ovat varmasti neuvottelujen aikana sovittaneet yhteen, virallisesti tai epävirallisesti, sitä, miltä tilanne kukin osalta näyttää, hän jatkaa.
Heti Norjan sopimuksen alussa on tosin lause ydinaseiden ja pysyvien joukkojen sijoittamista koskevasta rajauksesta, jota Ruotsin sopimuksesta ei löydy. Sen sijaan puhutaan siitä, että ”tietyntyyppisten aseiden” varastoinnin suhteen kunnioitetaan Ruotsin suvereniteettia ja kansainvälisiä sitoumuksia.
– Ruotsin sopimuksessa todetaan rivien välistä, että se politiikka, mikä kulloinkin on Ruotsissa voimassa, koskee myös yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa, Linnainmäki tulkitsee.
Sopimuksen mukaan Yhdysvaltain täytyy ilmoittaa etukäteen, millaisia aseita ja kuinka paljon se aikoo Ruotsiin varastoida. Toisaalta Ruotsin viranomaisilla ei ole oikeutta tarkastaa amerikkalaisaluksia tai -koneita ilman Yhdysvaltain suostumusta.
Linnainmäki uskoo, että Suomi seuraa ydinaseiden osalta länsinaapurin esimerkkiä eikä halua ennalta tehtäviä rajoituksia yhteistyöhön. Toisaalta Suomen ydinenergialain sisältämät rajaukset ydinräjähteiden tuomisesta maahan lienevät hyvin Yhdysvaltain tiedossa, hän lisää.
Ruotsin sopimuksessa on peräti 17 Yhdysvalloille ja Ruotsille nimettyä yhteiskäyttöaluetta, pohjoisen Kiirunasta ja Luulajasta etelän Ronnebyhyn ja Revingehediin. Yksi nimetty alue sijaitsee Visbyssä strategisesti tärkeällä Gotlannin saarella.
Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson sanoi sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä kohteiden valikoituneen sillä perusteella, että ne ovat sopivia niin maa-, meri- kuin ilmavoimien toiminnalle.
– Paikkojen valintaa ohjasi sotilaallinen logiikka, Jonson sanoi uutistoimisto TT:lle.
Lukumääräistä eroa Norjan sopimuksen vain neljään alueeseen Jonson selitti muun muassa Ruotsin suuremmalla pinta-alalla. Hänen mukaansa ei ole kuitenkaan varmaa, että kaikkia nimettyjä paikkoja edes otetaan Yhdysvaltain käyttöön.
– Kyse on toimintavapaudesta, Jonson korosti.
Joel Linnainmäki kertoi yllättyneensä kohteiden suuresta määrästä verrattuna Norjaan. Hänen mukaansa Ruotsissa ilmeisesti ajateltiin, että parempi sopia riittävästä määrästä alueita nyt, kuin tehdä myöhemmin uusia erillisiä sopimuksia.
– Mutta ehkä tämä kertoo ennen kaikkea Ruotsin roolista Natossa ja tällä alueella – siitä, että he ovat maantieteensä vuoksi tämmöinen tukialue, johon liittolaisilla voi olla kriisitilanteessa tarvetta tukeutua, Linnainmäki sanoo.
Mitä tämä tarkoittaa sitten Suomen kannalta, joka on enemmän etulinjaa kuin tukialuetta? Vaikea sanoa, vastaa Linnainmäki, mutta ennustaa kuitenkin, että yhteiskäyttöalueiden lukumäärä lienee lähempänä Ruotsin kuin Norjan lukumäärää.
Ruotsin sopimuksen mukaan Yhdysvallat voi remontoida alueilla olevia rakennuksia tai rakentaa kokonaan uusia. Kaikki nämä pysyvät kuitenkin Ruotsin omaisuutena.
Yhdysvallat voi myös huolehtia järjestyksenvalvonnasta alueilla ja poikkeustapauksessa myös muualla kuin alueiden välittömässä läheisyydessä, jos näin yhdessä sovitaan.
Ulkomaisten joukkojen toimintaoikeuksista ja -vapauksista sopiminen ei ole Suomessa mikään uusi asia. Suomi on noudattanut jo liki 30 vuotta rauhankumppanimaana pienemmässä mittakaavassa Naton niin kutsuttua Sofa (Status of Forces Agreement) -sopimusta. Se koskee Naton jäsenvaltioiden joukkojen oikeudellista asemaa niiden oleskellessa virallisissa tehtävissä toisen Naton jäsenvaltion alueella.
Viime viikolla hallitus antoi eduskunnalle esityksen sopimuksen hyväksymisestä Naton jäsenenä. Sofa-sopimus koskettaa samoja asioita kuin DCA-sopimus ja siihen viitataankin usein esimerkiksi Ruotsin ja Yhdysvaltain sopimustekstissä.
Linnainmäen mukaan Yhdysvallat on halunnut Sofan lisäksi omia DCA-sopimuksia, koska ne ovat yksityiskohtaisempia ja menevät pidemmälle esimerkiksi tuomiovaltaan liittyvissä kysymyksissä.
Tältä osin tärkeimmässä sopimuksen kirjauksessa esimerkiksi Ruotsi luopuu ensisijaisesta rikosoikeudellisesta tuomiovallastaan koskien Yhdysvaltain joukkoja. Vastaava mahdollisuus on kirjattu myös Sofa-sopimukseen.
Sofan osalta oikeuskansleri on nostanut Suomessa esille ongelman siinä hyvin epätodennäköisessä tilanteessa, että Yhdysvaltain sotilas syyllistyisi Suomessa tekoon, josta hänet voitaisiin tuomita kuolemaan. Yhdysvalloissa monissa osavaltioissa on yhä käytössä kuolemanrangaistus.
– On vaikea nähdä, etteikö tämä nousisi esiin Ruotsissa ja Suomessa myös DCA:n yhteydessä, Linnainmäki arvioi.
Ruotsin tai Norjan sopimusteksteissä kuolemanrangaistusta ei tosin mainita. Sen sijaan tekstit täyttyvät monista hyvin käytännönläheisistä asioista, kuten yhdysvaltalaisen ajokortin kelpaamisesta, viisumivapaudesta, alihankkijoiden verokohtelusta tai siitä, että 18-vuotias Yhdysvaltain kansalainen saa tuoda mukanaan maahan yhden auton.
Toiseen maahan lähetetyn sotilaan kuuluminen lähettäjämaan lainsäädännön piiriin ei ole mikään Yhdysvaltain DCA-sopimusten erityispiirre. Esimerkiksi YK:n rauhaturvaoperaatioiden osalta se on joukkojen oikeudellista asemaan koskevien sopimusten mallissa lähtökohtaisena oletuksena.