80 vuotta sitten: Ne kahdeksan, joista vain yksi selviytyi
6. marraskuuta vuonna 1942 oli tyypillinen päivä vuodenajalle: harmaa, kylmä ja ankea. Kahdeksalle ihmiselle, jotka hytisivät Helsingin Eteläsatamassa Tallinnaan lähtevän saksalaislaiva S/S Hohenhörnin kannella, se oli kuitenkin viimeinen henkäys vapaudesta ja siitä maailmasta, joka ei ollut kieltänyt heidän oikeuttaan olla elossa ja olemassa.
Tai miten sen nyt ottaa. Toisessa maailmansodassa natsi-Saksan liittolaisena taisteleva Suomi oli suostunut luovuttamaan kahdeksan juutalaispakolaista Saksan salaiselle poliisille Gestapolle. Heidät otettiin kiinni Valtiollisen poliisin Valpon toimesta ja kuljetettiin hallitustason päätöksellä kiistelyn jälkeen Viroon lähtevälle ”kuolemanlaivalle”.
Myöhemmistä tiedoista ja tutkimuksista ilmeni, että Valpon päällikkö Arno Anthoni oli tehnyt luovutussopimuksen itse ja asioinut suoraan Saksan pääturvallisuusviraston johtajan Friedrich Panzingerin kanssa.
Virossa murhattiin natsien miehitysaikana arviolta 31 000 ihmistä. Siellä toimi natsi-Saksan SS-organisaation turvallisuuspalvelu SD (Sicherheitsdienst), jonka korkein edustaja oli Martin Sandberg. Kun Sandbergiä kuulusteltiin sodan jälkeen, hän vahvisti että Anthoni ja Panzinger olivat sopineet Helsingistä tuotavien juutalaisten siirrosta Tallinnasta Berliiniin.
Anthonin tarkoitus oli luovuttaa natsi-Saksalle kaikki Suomen juutalaispakolaiset ja ulkomaalaistaustaiset kommunisteiksi epäillyt poliittiset vangit. Koska Suomea ei oltu miehitetty ja muun muassa marsalkka Mannerheim oli ilmoittanut Hitlerille, että ”meillä ei ole juutalaiskysymystä”, Suomen kansalaisia olevat ja muiden tavoin myös rintamalla taistelevat juutalaiset säästyivät luovutuksilta.
Laivan kannella olijat eivät olleet yhtä onnekkaita. Kaikki kahdeksan kuljetettiin Tallinnaan natsien ”työleirille” ja Berliinistä junalla Puolaan Auschwitziin, jossa heidät murhattiin miljoonien muiden tavoin. Ainoa hengissä selvinnyt oli Munkkiniemessä asunut Georg Kollmann.
Suurin osa muualta Tallinnaan kuljetuista juutalaisista teloitettiin saman tien, ja tämä oli aiemmin historiantutkijoiden käsitys myös kahdeksasta Suomen luovuttamasta pakolaisesta. Aihetta pitkään tutkinut tietokirjailija Elina Sana löysi kuitenkin Viron kansallisarkistosta asiakirjoja, jotka vahvistivat murhapaikaksi Auschwitzin.
Arkistoista löytyi Suomesta tuotujen juutalaisten ja 181 muun nimet sisältänyt teloitusmääräyslista. Vain S/S Hohenhörnin matkustajien kohdalla oli merkintä ”teloitusmääräykset 10. marraskuuta 1942 pysäyttänyt SD”, minkä lisävahvisti Tallinnan vankileirin päällikön ja SD:n välinen kirjeenvaihto.
Vuonna 1942 Georg Kollmann oli 30-vuotias tohtori ja Helsingissä syntyneen puolitoistavuotiaan Franz Olof-pojan isä. Syntyjään itävaltalainen Kollmann oli ehtinyt paeta parinsadan muun tavoin 1930-luvun lopulla natsien vainoja Suomeen Unkarissa syntyneen Janka-vaimonsa kanssa.
Turvapaikka osoittautui lyhytaikaiseksi. Kollmann selviytyi Helsingissä Auschwitzin ja Manthausenin leireiltä, mutta vaimo ja poika murhattiin ilmeisesti välittömästi Auschwitziin saapumisen jälkeen.
Muut Suomesta luovutetut ja murhatut olivat Hans Korn, Hans Szybilski, Kurt Huppert, Heinrich Huppert ja Elias Kopelowsky.
Henkiinjääneet juutalaiset asettuivat useimmiten Israeliin, niin myös Georg Kollmann. Hän tapasi lääkärinä maahanmuuttajille suunnatussa terveyskeskuksessa työskennellessään vuonna 1951 sairaanhoitaja Rivkan, ja parille syntyi tytär Orna.
Holokaustista selvinneille tyypilliseen tapaan Georg Kollmann pitkälti vaikeni kokemuksistaan, jopa perhepiirissä. Se oli todennäköisesti ainoa keino kyetä suojaamaan mieltä ja jatkamaan elämää.
Israelissa englanninopettajana työskennellyt Orna-tytär kuuli vasta aikuisuuden kynnyksellä, että hänellä on Suomessa sukulaisia, joita hän ei ollut koskaan tavannut. Georg Kollmannin veli eli Ornan setä saapui Suomeen pakolaisena Itävallasta samanaikaisesti veljensä kanssa, mutta onnistui piiloutumaan maaseudulle, kun Valpo alkoi pidättää juutalaispakolaisia. Hän asui loppuelämänsä Suomessa.
Sedältään Orna kuuli vuonna 1973 myös ensimmäisen kerran, että isällä oli ollut vaimo ja pieni poika, jotka natsit murhasivat. Sen enempää asiasta ei puhuttu, koska se oli isän toive. Myöhemmin Georg Kollmann kertoi pieniä palasia menneisyydestään tyttärelleen, mutta leirikokemuksistaan hän ei koskaan puhunut.
Georg Kollmann kuoli 80-vuotiaana vuonna 1992, ja hänet on haudattu Israeliin. Hän ehti tanssittaa tytärtään tämän häissä vuonna 1981 ja olla isoisänä lapsenlapsille.
Munkkiniemen puistotie 18:n edustalla on jalkakäytävään upotettu kolme muistokiveä eli ”kompastuskiveä” paikassa, josta Kollmannit vietiin. Vastaavia saksalaistaiteilija Gunter Demningin ideoimia ”Stolpersteineja” on eri puolilla Eurooppaa yli 60 000, mikä on vain murto-osa natsien murhaamasta kuudesta miljoonasta ihmisestä.
Helsingin Tähtitorninmäellä on luovutettujen juutalaisten muistomerkki, jonka julkistukseen osallistui vuonna 2000 myös Orna Kollmann-Grinberg.
Euroopan unionin perusoikeusvirasto FRA kertoi aiemmin tällä viikolla, että korona-aika sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan ovat lisännyt juutalaisiin kohdistuvia hyökkäyksiä, vihapuhetta ja valeuutisia. Suomi ja Itävalta mainittiin maina, jossa antisemitismiä lietsotaan etenkin verkossa.
Lähteitä: Helsingin Sanomat, Elina Sana: Kuoleman laiva S/S Hohenhörn (WSOY, 1979) ja Luovutetut: Suomen ihmisluovutukset Gestapolle (WSOY, 2003).
Juttua muokattu ti 8.11. klo 12.42: korjattu kirjoitusvirhe.