Hellevaroitus annettu – THL kertoo, miten varautua
Ikkunat kannattaa sulkea, jos ulkona on kuumempaa kuin sisällä
Mitä kuuluu metsästyksen suosiolle? – Luvut kertovat
Luonnonvarakeskus: Riistanhoitomaksun maksaneiden miesten määrä on viimeisen 15 vuoden aikana ollut laskussa, kun taas riistanhoitomaksun maksaneiden naisten määrä on kasvanut vuosittain
Mitä jos sähköt katkeavat? – Maatilat yhä riippuvaisempia
Maatilat ovat yhä riippuvaisempia sähköstä, ja sähkönjakelun katkeamattomuus on monella tilalla kriittistä.
Sähköistys on...
Miten tunnistaa petoksen? – Asiantuntija neuvoo
Kesäloma-aika on otollista aikaa huijareille. Lomalainen ei välttämättä ole valppaimmillaan.
Petoksia voi kuitenkin välttää.
Mysafety...
Supertähti tulee Suomeen
Bob Dylanin konsertti on ensimmäinen Helsingin areenalle julkistettu tapahtuma.
Idän karhupäätös tehty
Suomen riistakeskus on myöntänyt itäiselle kannanhoitoalueelle yhteensä 129 poikkeuslupaa karhun pyyntiin syksylle 2025....
Turvemaiden ennallistamisesta tutkimustuloksia – ”heijastavuus ja lämpötila alkoivat muistuttaa enemmän luonnontilaisia soita”
Yli 20 vuotta kattava satelliittiaineisto osoittaa, että ennallistettujen turvemaiden lämpötila ja heijastavuus alkavat...
Joukkomurhasta 30 vuotta – YK:n turva ei tarkoittanut mitään
STT:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan nykyiset poliittiset jakolinjat juontuvat etnisiin ja historiallisiin jännitteisiin Bosnia ja Hertsegovinassa
Libanon: Rauha kiinnostaa, suhteiden normalisointi Israeliin ei
Libanonin presidentti Joseph Aoun sulkee pois mahdollisuuden maansa suhteiden normalisoimisesta Israeliin. Hän kommentoi...
Yle: Ministeri Grahn-Laasosen mukaan hallitus suunnittelee muutoksia lapsilisiin sekä lapsiperheiden etuuksiin
Grahn-Laasonen sanoo Ylelle, että hallitus käynnistää syksyllä selvitysryhmän, joka tarkastelee etuuksia jo tällä hallituskaudella
Nobel-komitea: Iran uhannut tappaa rauhanpalkinnon saaneen Mohammadin
Nobelin rauhanpalkinnon toissa vuonna voittanut tasa-arvoaktivisti Narges Mohammadi on saanut tappouhkauksia Iranin hallinnolta...
Oikeusministeri Meri vetoaa Ruotsin ja Viron sopimukseen halussaan jatkaa selvitystä vankilapaikkojen vuokraamisesta Virosta
Oikeusministeriöstä arvioitiin ideaa aiemmin HS:lle toteuttamiskelvottomana
EU arvostelee Yhdysvaltojen päätöstä asettaa pakotteita YK:n erityisraportoijalle
YK on sanonut pakotteiden luovan vaarallisen ennakkotapauksen ja on vaatinut niiden perumista
YK: Yli 3000 ihmistä kuollut tänä vuonna Haitissa väkivaltaisuuksissa
Karibialla sijaitsevassa Haitissa jo yli 3000 ihmistä on kuollut väkivaltaisuuksissa tämän vuoden aikana...