Poliisi tutkii nyt myös Vornaseen kohdistunutta uhkausta – kohuedustaja kertoo olevansa yhä perussuomalaisten jäsen
Kansanedustaja Timo Vornanen (ps.) kertoo tiedotteessaan STT:lle, että Helsingin poliisi on 30. huhtikuuta...
Vantaan kouluampumisesta epäilty suunnitteli tekoa 2–3 viikkoa, kertoo poliisi
Vantaan Viertolan kouluampumisesta epäilty oppilas on kuulusteluissa kertonut suunnitelleensa tekoa 2–3 viikon ajan...
Kymenlaakson keskustapiiri kannustaa vaaliuurnille: Tuntuu että emme ymmärrä, kuinka tärkeistä vaaleista on kyse
Kymenlaakson keskusta kannustaa kansaa liikkeelle eurovaaleissa.
Tiistaina Pyhtään Huutjärven koululla koolla ollut Kymenlaakson Keskustan...
Suomessa ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia
Suomessa on laskettu tänä keväänä ennätysmäärä äärimmäisen uhanalaisia kiljuhanhia, kertoo WWF Suomi tiedotteessa.
Kiljuhanhia...
Keskusta jätti lakialoitteen inhimillisen saattohoidon turvaamisesta
Keskustan eduskuntaryhmä on jättänyt lakialoitteen inhimillisen saattohoidon turvaamiseksi ja palliatiivisen hoidon saatavuuden parantamiseksi.
Aloitteen...
Serbian presidentti Xille: Taiwan kuuluu Kiinalle
Serbian presidentin Aleksandar Vucicin mukaan Taiwan on osa Kiinaa. Vucic esitti kommenttinsa Belgradissa...
Uutissuomalaisen tiedot: Lakiesitys työriitojen sovittelusta lieventymässä, ei sitoisikaan valtakunnansovittelijan käsiä
Hallituksen valmistelema lakiesitys työriitojen sovittelusta on lieventymässä hallitusohjelman alkuperäisestä kirjauksesta, kertoo Uutissuomalainen tietoihinsa...
Olkiluodon kolmosreaktorin huolto venyy taas – nyt valmista on määrä olla ensi tiistaina
Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin ensimmäinen vuosihuolto venyy jälleen. Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voiman tiedotteen mukaan kolmosreaktorin...
MTV: Irakilaismies tunnusti tappaneensa 1700 ihmistä
Suomessa joukkomurhasyytteistä aiemmin vapautettu irakilaismies on tunnustanut teon neljä vuotta myöhemmin poliisille. Asiasta...
Oulun yliopiston tutkijat kehittivät yhdisteen, joka estää koronaviruksen lisääntymisen
Oulun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet yhdisteen, joka estää koronaviruksen lisääntymisen.
Yliopiston tiedotteen mukaan yhdisteen...
Venäjä etenee Ukrainassa hitaasti, mutta maksaa siitä hirveää hintaa – Putinin hallinto saattoi tehdä virhearvion Yhdysvaltain tukipaketin läpimenosta, arvioi suomalaistutkija
Torstaina Venäjällä vietetään voitonpäivää jo kolmatta kertaa sinä aikana, kun maa käy laajaa...
Järvien tulvatilanne on nyt poikkeuksellinen – mökkiläisten kannattaa tarkistaa laiturit ja kerätä irtotavarat talteen
Suomessa useiden järvien vedenpinta on noussut tänä keväänä huomattavasti tavanomaista korkeammalle, Suomen ympäristökeskuksesta...
Vahvempien alkoholijuomien tulo ruokakauppaan viivästymässä hallituksen aikataulusta – uusi tavoite kesäkuussa
Nykyistä vahvemmat alkoholijuomat saapuvat ruokakauppoihin mutkan kautta, mutta vain hieman myöhässä hallituksen toivomasta...