Ylen monimuotoisuuskohua puitiin hallintoneuvoston työvaliokunnassa – "Puurot ja vellit sekaisin"
Maanantaina kokoontunut Ylen hallintoneuvoston työvaliokunta kävi keskustelua muun muassa Ylen monimuotoisuuteen ja moniäänisyyteen liittyneestä kohusta.
Valiokunnan jäsen, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) kertoo STT:lle, että kokouksessa käsiteltiin esimerkiksi sitä, mitä monimuotoisuus ja -äänisyys Ylelle tarkoittavat.
Asiaa kävi selvittämässä muun muassa Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.
– Saimme ihan hyvät seikkaperäiset selvitykset. Monimuotoisuushan tulee Ylelle hyvin pitkälti lakien velvoittamana. Moniäänisyys on ollut yksi Ylen strategiatavoitteista, kävimme myös läpi, mitä se tarkoittaa, Wallinheimo sanoi.
Wallinheimon mukaan tuntuu siltä, että julkisessa keskustelussa on mennyt ”pikkaisen puurot ja vellit sekaisin”.
– Tuntuu, että monella on mennyt moniäänisyys ja monimuotoisuus hieman sekaisin julkisessa keskustelussa.
Wallinheimon mukaan työvaliokunnan henki oli hyvä eikä poikennut normaalista.
Asian käsittely jatkuu ensi viikon tiistaina hallintoneuvoston kokouksessa.
– Siellä käydään läpi varmasti hyvin pitkälti samoja teemoja.