Yksinvaltias pillastui – Näin nokkelasti toimittaja piruili

Turkki

Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan vannoo, että häntä solvannut TV-toimittaja ei selviä teostaan ilman rangaistusta, kertoo The Guardian.

Toimittaja Sedef Kabaş noudettiin kotoaan vain tunteja sen jälkeen, kun hän oli ilkkunut presidenttiä Twitterissä.

Suositulla Kabaşilla on sosiaalisen median palvelussa 900 000 seuraajaa.

Pidätyksen syyksi kerrottu tviitti kuuluu vapaasti suomennettuna: Kun härkä saapuu palatsiin, se ei muutu kuninkaaksi – vaan palatsi muuttuu navetaksi.

Erdoğanin mukaan toimittajan kirjoittelulla ei ole mitään tekemistä sananvapauden kanssa.

Sen sijaan Turkkia pitkään johtanut Erdoğan totesi, että turkkilaisilla on yhteinen velvollisuus suojella presidentti-instituution arvostusta.

Some-kirjoittelusta loukkaantunut presidentti tilitti tuntojaan yksityisen NTV-televisiokanavan haastattelussa.

Lisäksi Erdoğan kritisoi opposition Tasavaltalaista kansanpuoluetta lakiesityksestä, jonka mukaan presidentin loukkaamisesta ei pitäisi langettaa rangaistuksia.

The Guardianin mukaan teosta voi nykyisin seurata yhdestä neljään vuotta vankeutta.

Turkkilaisia toimittajia edustava järjestö pitää selkkausta vakavana hyökkäyksenä ilmaisunvapautta vastaan.

Turkki on jo pitkään saanut osakseen kritiikkiä median toimintamahdollisuuksien rajoittamisesta.

Maassa on suljettu kriittisiä mediataloja etenkin sen jälkeen, kun epäonnistunut vallankaappausyritys ravisutti maata vuonna 2016.

Toimittajat ilman rajoja -järjestön 180 maan lehdistönvapautta mittaavassa luokittelussa Turkki pitää sijaa 153.