Yhdysvaltain ulkoministeri Rubio vierailee Ruotsissa Naton ulkoministerikokouksessa – Valtonen osallistuu myös
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio matkustaa perjantaina Ruotsin Helsingborgiin puolustusliitto Naton ulkoministerikokoukseen. Kokoukseen osallistuu myös Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.). Ministerin osallistuminen vahvistettiin STT:lle hänen kabinetistaan.
Yhdysvaltain ulkoministeriö kertoi Rubion osallistumisesta tiistaina verkkosivuillaan. Amerikkalaisministeriön mukaan Rubion on määrä keskustella kokouksessa muun muassa puolustusmenojen kasvattamisesta ja suuremmasta vastuunjaosta Naton sisällä.
Rubion on myös määrä keskustella Nato-kollegoidensa kanssa yhteisistä talous- ja turvallisuusintresseistä arktisella alueella.
Yhdysvaltain ulkoministeriön mukaan Rubiolla on kokouksen yhteydessä kahdenväliset tapaamiset Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin ja Naton pääsihteerin Mark Rutten kanssa.
Ruotsista Rubio jatkaa matkaansa Intiaan, jossa tällä on tapaamisia muun muassa maiden puolustusyhteistyöstä ja energiaturvallisuudesta.