USA:n asevoimien komentaja tapaa eurooppalaiset kollegansa – aiheena Ukraina
Yhdysvaltain asevoimien komentaja Dan Caine aikoo keskustella Ukrainan tilanteesta eurooppalaisten kollegoidensa kanssa Washingtonissa tiistai-iltana paikallista aikaa.
Asiasta uutistoimisto AFP:lle kertoo yhdysvaltalainen puolustusviranomainen. Lähteen mukaan asevoimien päälliköiden on tarkoitus keskustella parhaista vaihtoehdoista mahdolliselle Ukrainan rauhansopimukselle.
Kasvotusten pidettävä tapaaminen edeltää sotilasliitto Naton keskiviikkona järjestettävää videokokousta. Yhdysvaltain Cainen on määrä osallistua myös Naton kokoukseen.
Naton Euroopan joukkojen komentaja, kenraali Alexus Grynkewich antaa keskiviikon videokokouksessa liittolaismaiden sotilasjohdolle päivityksen ajankohtaisesta turvallisuusympäristöstä.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tapasi maanantaina Valkoisessa talossa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin sekä muita eurooppalaisjohtajia. Neuvotteluissa keskusteltiin muun muassa turvatakuista Ukrainalle.
Trump soitti maanantaina myös Venäjän presidentti Vladimir Putinille ja kertoi neuvottelujen jälkeen alkaneensa valmistella tapaamista Putinin ja Zelenskyin välillä. Tämän jälkeen järjestettäisiin kolmenvälinen kokous Putinin, Zelenskyin ja Trumpin kesken.
Valkoinen talo vahvisti maanantaina, että tapaamisen valmistelut ovat käynnissä ja molemmat presidentit ovat ilmaisseet valmiutensa tapaamiseen.
Mahdollisen tapaamisten paikoiksi on väläytelty medioissa Sveitsin Geneveä, Turkin Istanbulia ja Unkarin Budapestia. Myös Itävalta on ilmoittanut olevansa valmis isännöimään tapaamisen Wienissä.