USA iski jälleen Tyynellämerellä: "Kaikki kuusi tapettiin"
Yhdysvallat jatkoi viikonloppuna ihmisten tappamista merellä veneisiin tehdyissä iskuissa. Maan puolustusministeri Pete Hegseth kertoi maanantaina, että sunnuntaina tehdyissä kahdessa iskussa itäisellä Tyynellämerellä sai surmansa kuusi ihmistä.
– Kaikki kuusi tapettiin. Yhdysvaltalaisjoukot eivät vahingoittuneet, Hegseth kirjoitti X:ssä julkaistussa viestissään.
Yhdysvallat on tappanut yhteensä yli 70 ihmistä Tyynenmeren ja Karibianmeren iskuissa, joita se perustelee huumesalakuljetuksen vastaisina toimina. Yhdysvallat väittää iskujen kohteina olevien ihmisten olevan huumeiden salakuljettajia, mutta se ei ole esittänyt tästä todisteita julkisuudessa.
Vastaavia toimia Yhdysvallat on tyypillisesti aiemmin kohdistanut vain vihollistaistelijoihin sodissa.