Hamas: Aselevon toteutuminen on kokonaan Israelin käsissä – Egyptin mukaan molempien osapuolten on joustettava
Aselevon toteutuminen Gazassa on kokonaan Israelin käsissä, sanoo Gazaa hallitsevan äärijärjestö Hamasin edustajat.
Hamas kertoi aiemmin viikolla hyväksyvänsä välittäjien tekemän aselepoehdotuksen. Hamasin edustajien mukaan Israel oli sen sijaan käytännössä torjunut ehdotuksen ja esittänyt vastalauseita useisiin keskeisiin kysymyksiin liittyen.
Hamas kuvailee pallon olevan nyt tyystin Israelin käsissä.
Israelin ja Hamasin neuvottelijat lähtivät egyptiläismedian mukaan Kairosta torstaina kahden päivän neuvottelujen jälkeen.
Israelin mukaan aselepoehdotus on kaukana sen tavoitteista. Israel on muun muassa vastustanut pysyvää aselepoa alueella.
Egyptin mukaan äärijärjestö Hamasin ja Israelin täytyy molempien joustaa, jos Gazan aseleponeuvotteluissa halutaan onnistua.
Egyptin ulkoministeriö kertoo asiasta maan ulkoministeri Sameh Shoukryn ja tämän Yhdysvaltalaisen virkaveljen Antony Blinkenin puheluun viitaten.
Ministeriön lausunnon mukaan ulkoministerit ovat yhtä mieltä siitä, miten tärkeää on kehottaa Hamasia ja Israelia joustamaan ja ponnistelemaan aseleposopimuksen saavuttamiseksi.
Israelin ja Hamasin neuvottelijat lähtivät eilen Kairosta kahden päivän tuloksettomien neuvottelujen jälkeen.