Viking Linen karille ajaneen Amorellan vaurioita tutkitaan vielä, laivaan tuli vettä sisälle – onnettomuuden syytä selvitetään yhä

Alus on tarkoitus siirtää korjattavaksi Turun korjaustelakalle.
Viking Linen onnettomuus

Sunnuntaina karille ajaneen Viking Linen Amorella-aluksen vahinkojen laajuutta arvioidaan parhaillaan. Aluksen pohjaan tuli vaurioita, mutta tarkempaa tietoa vahingoista ei vielä ole, yhtiön tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström kertoo STT:lle.

Onnettomuudessa alukseen tuli jonkin verran vettä sisälle, Boijer-Svahnström kertoo. Sukeltajat ovat tutkineet alusta ja kuvanneet sen pohjaa sunnuntain ja maanantain aikana.

Viking Line piti aamulla yhtiön sisäisen kokouksen, missä tapahtumia käytiin läpi. Onnettomuuden syytä selvitetään nyt viranomaisten kanssa.

–  Emme viitsi mennä spekuloimaan syytä. Asioita täytyy edelleen kartoittaa ja tutkia ennen kuin tiedetään syytä. Mutta harvinaisiahan nämä (onnettomuudet) ovat, Boijer-Svahnström sanoo.

Laivalta evakuoitiin sunnuntaina kaikki noin 200 matkustajaa sekä osa 80-henkisestä miehistöstä. Laivalla on vielä 49 miehistön jäsentä, jotka työskentelevät laivan sähkö- ja koneosastoilla, Boijer-Svahnström kertoo. Myös päällystö on vielä laivalla.

Tavoitteena on siirtää Amorella korjattavaksi Turun korjaustelakalle Naantaliin. Aluksen turvallinen siirtäminen ja telakalle hinaaminen ovat kuitenkin selvityksen alla, ja tarkempi aikataulu ei ole vielä tiedossa.

–  Se on mutapohja, missä laiva makaa. On hyvä, että se on pehmeä pohja, mutta se on aika tiiviisti kiinni siinä. Voi mennä muutama päivä ennen kuin me pääsemme irrottamaan Amorellaa. Tässä on vielä aika paljon avoimia kysymyksiä, Boijer-Svahnström kertoo.

Tiedotusjohtajan mukaan liikennehäiriöt jäävät onnettomuuden takia pieniksi. Amorellan korvaa sen sisaralus Gabriella, joka normaalisti liikennöi Helsingistä Tallinnaan.

Gabriella kulkee samalla reitillä kuin Amorella, eli Ahvenanmaan saaristossa saman kapeikon läpi, missä sunnuntainen pohjakosketus tapahtui.

–  Ei tämä ole mikään vaarallinen reitti. Meidän kaikki laivamme menevät tästä, Boijer-Svahnström vakuuttaa.

Tiedotusjohtajan mukaan matkoja ei ole juurikaan peruttu onnettomuuden jälkeen. Boijer-Svahnström lisää, etteivät matkustajamäärät ole muutenkaan suuria koronaviruksen ja aiempien matkustusrajoitusten takia.