Viikonlopulle ei varoituksia liikennesäästä – nollan tienoilla sahaava lämpö voi tehdä tiet silti paikoin liukkaiksi
Alkavalle viikonlopulle ei ole annettu ajokelivaroituksia mihinkään osaan Suomea. Päätiet saattavat silti olla paikoin liukkaita, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta ja Fintrafficin Tampereen tieliikennekeskuksesta.
– Tämä johtuu siitä, että lämpötila sahaa nollan molemmin puolin isossa osassa maata lauantaina ja sunnuntaina, sanoi päivystävä meteorologi Pinja Rauhamäki Ilmatieteen laitokselta.
Perjantaina joulun paluuliikenne ei yltynyt normaalin perjantain liikennemääriä vilkkaammaksi, kerrottiin tieliikennekeskuksesta. Lauantaina liikenne kuitenkin saattaa olla Pohjois-Suomessa tavanomaista runsaampaa. Hiihtokeskuksissa monen lomaviikko alkaa tai päättyy lauantaina.
Koska sekä joulunpyhät että vuodenvaihde osuvat nyt keskelle viikkoa, niiden meno- ja paluuliikenne jakautuu tavallista useammalle päivälle. Tämän odotetaan leikkaavan ruuhkahuippuja myös paluuliikenteessä.