Viiankiaavan ja Saimaan voi pilata vain kerran, eivätkä kaivosten vastustajat halua ottaa sellaista riskiä
Sodankylässä asuva ympäristöneuvos Timo Helle suunnitteli Viiankiaavalle piilokojua lintujen kuvaamista varten.
Tuttu poromies oli kuitenkin sitä mieltä, että kojussa kyyhöttäminen on tylsää.
Kouluta ajoporo, hän ehdotti.
Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkijan virasta eläköitynyt Helle innostui. Poroa linnut eivät pelkää. Poron kouluttaminen reen eteen oli lopulta monen vuoden urakka.
– Mutta se on aivan verraton apumies niissä hommissa.
Helle kuvaa Viiankiaavalla usein joutsenien ja metsähanhien välisiä suhteita.
– Täällä pohjoisessa ollaan sitä mieltä, että joutsen hävitti metsähanhikannan. Mutta aika paljon muutakin tietoa on.
Lajistoltaan rikas Sodankylän suursuo kuuluu kansalliseen soidensuojeluohjelmaan sekä EU:n Natura 2000 -verkostoon.
Natura-verkostolla EU suojelee Euroopan uhanalaisimpia lajeja ja luontotyyppejä.
Viiankiaavan luonto saa puhtia vihreästä kivestä veteen liukenevista ravinteista. Niistä hyötyvät sen runsaslukuiset kasvi- ja eläinlajit.
– Kasvillisuudessa on toistakymmentä uhanalaista lajia ja linnustossa noin 30 lajia, joiden suojelu on erityisesti Suomen vastuulla, Helle kertoo.
Luonnon herkkää tasapainoa saattaa uhata se, että vihreäkivivyöhykkeellä sijaitseva Viiankiaapa tarjoaisi ihmisille myös aineellisia rikkauksia.
Kansainvälinen kaivosyhtiö Anglo American haluaa sinne kaivoksen, jota valmistelee sen tytäryhtiö AA Sakatti Mining Oy.
Viiankiaavan malmiesiintymä on rikas ja harvinaislaatuinen. Siellä on kuparin, nikkelin ja koboltin lisäksi arvometalleja kuten platinaa, palladiumia, kultaa ja hopeaa.
– Viiankiaavalla olisi jo kaivos, jos malmi olisi löydetty 20 vuotta sitten ennen Naturaa, Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kaivosylitarkastaja Ilkka Keskitalo myönsi Kauppalehdessä maaliskuussa 2017.
Anglo American otti noihin aikoihin hankevaihtoehdoksi maanalaisen kaivoksen, jotta se voisi saada hyväksynnän Natura-alueella.
Timo Helle on mukana Sakatin kaivosta vastustavassa Viiankiaapa-liikkeessä.
– Suojelualueelle ei pidä tehdä kaivoksia. Olkoon vaikka maanalaisia, mutta niihin sisältyy riskinsä.
Helle pelkää, että 20 vuoden louhimisen, räjäyttelyn ja tärähtelyn aikana kallioon syntyisi rakoja ja suo pääsisi kuivumaan. Hän pitää varoittavana esimerkkinä Ruotsin Pajalan rautakaivosta, jonka piti ympäristöselvityksen mukaan laskea suon pintaa enintään 20 senttiä.
Pohjavesi romahtikin 16 metriä.
– Kyseessä oli avolouhos, mutta tapaus osoittaa, kuinka epävarmoja vesitasapainomallinnukset voivat olla.
Sakatin kaivoksen ympäristövaikutusten arviointi (YVA) ei ole vielä vakuuttanut Lapin ely-keskusta siitä, että maanalainen laajamittainen kaivostoiminta ei vaikuttaisi yläpuolella olevaan suoluontoon.
Kaivosyhtiön mielestä louhinnassa varmistetaan, ettei pohjaveden pinta laske merkittävästi. Toimet eivät kuitenkaan ole halpoja.
– Kuten YVA-selostuksessa olemme kertoneet, tärkeimpiä keinoja ovat laajamittainen injektointi ja kaivostilojen täyttäminen kovettuvalla kaivostäytteellä. Lisäksi yhdystunneli tehdään jatkuvatoimisella tunneliporauslaitteistolla, AA Sakatti Mining Oy:n toimitusjohtaja Pertti Lamberg sanoo.
Hänen mukaansa vertailukohtina voidaan pitää tie- ja metrotunnelien rakentamista.
YVA-selostukseen tarvitaan myös Natura-arvio. On mahdollista, että kaivosyhtiö joutuu vielä hakemaan maan hallitukselta poikkeuslupaa Natura-suojelun purkamiselle.
– Tämä kysymys on vielä auki, Lamberg kertoo.
– Lisäselvityksissä ei ainakaan minun tietooni ole tullut sellaista, joka olisi merkittävästi lisännyt meidän suunnitellun toiminnan vaikutuksia alueelle. Teemme kuitenkin huolellista työtä eri osa-alueilla, ja Natura-konsultti tekee sitten johtopäätökset aikanaan.
Sakatin kaivoksesta voi tulla ennakkotapaus sille, joutuuko Natura-suojelu taipumaan malmilöydöksen edessä.
Törmäyskurssilla eivät ole vain raha ja luonto. Puntariin joutuvat myös ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon monimuotoisuuden hupenemisen estäminen.
Viiankiaavan alla on juuri niitä akkumateriaaleja, joita tarvitaan liikenteen sähköistymiseen ja digitalisaatioon. Niiden avulla päästään eroon fossiilisista polttoaineista, jotka lämmittävät ilmastoa.
Mutta käynnissä oleva lajien katoaminen eli kuudes sukupuuttoaalto on ihmiskunnalle yhtä suuri uhka kuin ilmastonmuutos.
Lapin keskustalaiset kansanedustajat Katri Kulmuni, Markus Lohi ja Mikko Kärnä katsovat, että koskematonta luontoa tulee varjella, mutta myös teollista toimintaa tarvitaan.
Lohen mielestä Natura-suojelu ei voi olla ehdoton este malminetsinnälle tai kaivoksen perustamiselle, mutta arviointi täytyy tehdä aina tapauskohtaisesti.
– Natura-alueiden perustaminen 1990-luvulla Lappiin ei perustunut tarkkaan luontoarvojen inventointiin. Meillä on esimerkiksi suojelun ulkopuolisia maa-alueita, joissa on edustettuna kaikki samat kasvi- ja eläinlajit ja paljon laajempikin kirjo eri luontotyyppejä kuin vieressä olevalla Natura-alueella. Tällöin Natura-vaihto voi tulla kyseeseen.
Lohen mielestä lähtökohta on se, että kaivosten ympäristövaikutukset tulee minimoida.
– Emme salli Lappiin perustettavan yhtään ympäristöongelmia aiheuttavaa kaivosta. Tästä pitää olla lupavaiheessa kohtuullinen varmuus.
Katri Kulmuni muistuttaa, että jokainen kaivos tarvitsee paikallisen toimiluvan.
Meneillään olevassa kaivoslain uudistamisessa vahvistetaan sekä ympäristönsuojelua että kunnanvaltuustojen oikeutta päättää kaivosten sijainnista kaavoituksen kautta.
– Kaivokset tuovat työllisyyttä, mutta samalla toki heikentävät paikallisesti luontoarvoja. Elämä on yleensäkin punnintaa erilaisten painotusten välillä. Kaikkialle kaivokset eivät sovi, mutta elinkeinojen rinnakkaiseloa on sovitettu Lapissa jo pitkään, Kulmuni sanoo.
Maanalaiseen kaivokseen suhtautuminen on ennakkotapaus Natura-arvioinnissa, hän toteaa.
– Parempihan kaivos on maan alla kuin avoimena maan päällä. Maan alla oleva kaivos ei aiheuta samalla tavalla haittaa esimerkiksi alueella vahvalle porotaloudelle, Kulmuni toteaa.
Markus Lohi huomauttaa, että Suomessa kaivokset toimivat tiukan ympäristö- ja jätelainsäädännön puitteissa, ja toisin on vaikkapa Kongossa, missä tuotetaan nyt valtaosa maailman koboltista.
– Jos käytämme matkapuhelimia ja tietokoneita sähköautoista puhumattakaan, meidän on hyväksyttävä, että jossakin kaivokset sijaitsevat.
Meidän on hyväksyttävä, että jossakin kaivokset sijaitsevat.
Markus Lohi
Mikko Kärnän mielestä keskustelu on rajoittunutta, jos ihmisiä vaaditaan kertomaan, ovatko he kaivosten puolella vai kaivoksia vastaan.
– Jokainen kaivoshanke on yksittäinen kokonaisuus, ja ne täytyy arvioida aina erillisinä. Vastustan jyrkästi esimerkiksi Soklin ja Hannukaisen kaivoksia.
– Luontoarvot menevät eurojen edelle, Kärnä summaa.
Hän kertoo seuranneensa mielenkiinnolla keskustelua Sakatin kaivoksesta.
– Kaivos olisi kokonaisuudessaan maan alle rakennettu, jolloin haitat poronhoidolle ja maan päällä olevalle luonnolle olisi minimoitu. Mutta tarvitsen vielä lisätietoa tästä hankkeesta. Riskien pitää olla nollassa, jos tällainen rakennetaan.
Timo Helteen mielestä olisi ristiriitaista tuottaa akkumateriaaleja suojelualueita purkamalla, kun samaan aikaan ollaan tietoisia luonnon monimuotoisuuden hupenemisesta.
– Silloin siinä pitäisi tasapainoilla niin, ettei ainakaan luonnonsuojelualueille mennä.
Helteen mielestä poliittinen keskustelu aiheesta on ollut viime vuosina lähinnä kaivosteollisuuden hehkutusta.
– Pohjoisessa puhutaan kaivoskiimasta. Sanotaan, että kyllä täällä Lapissa rääseikköjä riittää.
Helle on käynyt kuuntelemassa sidosryhmätilaisuuksia, joita Sakatin kaivosyhtiö pitää paikallisille.
– Kaivoksen kannattajat esiintyvät jonkinlaisina Lapin luonnon asiantuntijoina, mutta kun aletaan puhumaan uhanalaisista lajeista, eivät he ole koskaan niistä kuulleetkaan. Empiirinen kokemus ei koske uhanalaista lajistoa.
Sanotaan, että kyllä täällä Lapissa rääseikköjä riittää.
Timo Helle
Kaivosvarauksesta on vielä pitkä matka kaivoksen perustamiseen. Varaus antaa vasta oikeuden hakea malminetsintälupaa, ja esiintymiä voidaan tutkia laajaltakin alueelta.
Noin yksi tuhannesta malminetsintäluvasta johtaa lopulta kaivokseen.
Kaivosvarausten runsas määrä on silti säikäyttänyt ihmisiä eri puolilla maata, kuten Käsivarren Lapissa ja Saimaalla. Niihinkin on perustettu kansanliikkeitä kaivoksia vastustamaan.
– Meillä ei ole nyt eikä tulevaisuudessa varaa ottaa sitä riskiä, että kaivostoiminta pilaa luonnon ja tuhot jäävät paikallisten veronmaksajien ja jälkipolvien maksettaviksi, Ei kaivoksia Suomen Käsivarteen -addressissa sanotaan.
Saimaa ilman kaivoksia -sivustolla muistutetaan, että “Saimaan voi pilata vain kerran”.
– Mikäli tutkimukset ja malminetsintä johtavat kaivostoiminnan käynnistymiseen, se tuhoaa palan kauneinta Järvi-Suomea. Yhdessä voimme pysäyttää kaivosaikeet, sivustolla vedotaan.
Saimaallakin malmia etsitään Natura-alueella sekä sen läheisyydessä.
Keskustan puoluevaltuutettu Anna Vauhkonen piti reilu vuosi sitten keskustan puoluevaltuustossa puheen, jossa hän oli harmissaan puolueen kaivosmyönteisyydestä.
– Puolueemme kovaäänisimmät kaivosteollisuuden puolustajat leimaavat kaikki muutkin puolueemme jäsenet kaivosmyönteisiksi, hän sanoi.
Vauhkosesta on juuri tullut Heinäveden kunnanhallituksen puheenjohtaja, ja hän on huolissaan Suomen kansallismaisemaan kuuluvasta Saimaasta.
– Meillä Heinävedellä jo käynnissä oleva malminetsintä on aiheuttanut rantatonttien arvon laskua, tonttikauppojen peruuntumisia ja näin ollen muuttotappiota kuntaamme.
Vauhkonen sanoo, että Itä-Suomessa malminetsintävaraukset peittävät alleen muun muassa Suomen ainoat luostarialueet, luonnonsuojelualueita ja kansallispuistoja.
– Keskusta liputtaa koko Suomen asuttuna pitämisen puolesta. Herää kuitenkin väistämättä ajatus, onko puolue lipumassa kohti liian kaupunkilaista politiikkaa?
– Unohdetaanko ruoantuottajat, tarvittavat viljelysalueet ja monipuoliset maaseutuyrittäjät vain sen vuoksi, että halutaan kosiskella isojen kaupunkien asukkaiden hyväksyntää ja tarjota heille akkuteollisuuden hyödykkeitä lähituotteina, Vauhkonen kysyy.
Natura-alueiden vaihtoa vaikeuttaa Viiankiaavankin tapauksessa se, ettei sen kaltaista yhtenäistä, noin 6 500 hehtaarin luonnontilaista aapasuokokonaisuutta löydy enää muualta.
Sitä suurempi oli Posoaapa, joka hukutettiin Lokan tekojärven alle 1960-luvulla.
Luontoarvojen menetystä Viiankiaavalla jouduttaisiin siis kompensoimaan suojelemalla pienempiä luontopalasia eri puolilta.
Timo Helle julkaisee keväällä Viiankiaavasta taide- ja tietokirjan kuvataiteilijavaimonsa Kaija Kiurun kanssa. Pariskunta on lukuisilla kuvausreissuillaan huomannut, että luontoretkeilystä innostuneet suomalaiset löytävät entistä useammin Viiankiaavalle.
Retkeilyä helpottavat uudet pitkospuut.
– Se on niin iso suo, että seitsemän kilometrin päässä toisessa laidassa metsä näkyy vain kapeana raitana, Helle sanoo.