Viertolan koulun ampumistapauksessa osallisina olleille lapsille ja heidän vanhemmilleen kriisitilaisuus koululla
Viertolan koulun ampumistapauksessa osallisina olleille kahden 6. luokan oppilaille ja heidän vanhemmilleen järjestetään tänään kriisitilaisuus, kertoo Vantaan kaupungin perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo STT:lle. Tilaisuus pidetään koululla koulupäivän jälkeen.
Tilaisuudessa oppilailla ja heidän vanhemmillaan on mahdollisuus käydä läpi ampumistapaukseen liittyviä asioita. Tilaisuudessa esitellään myös sitä, minkälaista pidempiaikaista kriisiapua on tarjolla. Paikalla on muun muassa kriisityöntekijöitä ja koulun johtoa.
– Osa oppilaista ja huoltajista tulee toimeen pienemmällä tuella. Niille, jotka tarvitsevat pidempiaikaista tukea, avataan tarjolla olevia vaihtoehtoja, Kalo sanoo.
Perjantaina koko koulun oppilaiden ja henkilökunnan käytössä on kriisityöntekijöitä. Normaaliin oppilashuollon vahvuuteen siirrytään asteittain.
Kalo sanoo, että kriisityöntekijöiden apua on tarjolla niin kauan kuin on tarpeen.
Kalo kertoo, että torstaina kaikilla koulun oppilailla on kolmen tunnin koulupäivä. Perjantaina koulupäivän pituus on neljä tuntia.
– Ensi viikon maanantaista alkaen menemme normaalin toiminnan mukaan.
Yksi syy lyhennettyyn koulupäivään on ollut se, että paviljonkirakennus, jossa ampuminen tapahtui, on ollut poissa käytöstä poliisin tutkinnan takia.
Oppilaat ja opettajat pääsevät paviljonkirakennuksen tiloihin perjantaina. Kalo kertoo, että normaaliin arkeen pääseminen on tärkeää koulun oppilaille ja henkilöstölle.
Tiistain ampumisessa Viertolan koululla kuoli yksi oppilas ja kaksi haavoittui vakavasti. Sekä epäilty ampuja että uhrit ovat koulun kuudesluokkalaisia.