Viekö ilmastonmuutos poron suomalaisten juhlapöydistä? – "Olen hyvin, hyvin huolestunut koko elinkeinon tulevaisuudesta"

Reportaasi

– Varo, varo!

Anne Ollilan nopea huuto saa hyppäämään äkkiä sivuun. Vauhkoontunut poro singahtaa ohi juuri siitä kohtaa, missä äsken seisoin. Juostessaan sen kylki viistää jalkojani.

– Ajattelin vain, etteivät sarvet riko sinun vaatteitasi, Ollila sanoo ja vaikuttaa ihan rauhalliselta.

Vieressä keski-ikäinen mies tarttuu poroa sarvista. Poro riuhtoo ja tempoo, sen silmät muljuavat. Toinen mies tulee pitelemään avuksi, eläinlääkäri ottaa neulan ja pistää poron kaulaan.

– Eloon, huutaa joku.

Kohta poroa jo raahataan kohti oviaukkoa, joka johtaa suureen aitaukseen.

Seisomme itse pienehkössä, pyöreänmuotoisessa aitauksessa. Kirnussa, kuten Ollila sanoo. Tästä aitauksesta johtaa puolenkymmentä ovea seuraaviin aitauksiin, konttoreihin.

Ympärillä vilisee poroja. Ne juoksevat aitauksen reunoilla ympyrää. Kun poroja yritetään ottaa kiinni, ne säntäilevät vauhkoina sinne ja tänne. Silloin kokemattomampi voi helposti jäädä alle.

Meneillään on Ylinamman työalueen suuri päivä: poroerotus. Ylinampa kuuluu Pyhä-Kallion paliskuntaan.

Kirnussa porot tarkastetaan yksitellen läpi. Sitten ne lajitellaan konttoreihin. Toiset viedään jalostettaviksi, toiset päästetään korvamerkintöjen ja rokotusten jälkeen eloon eli takaisin luontoon kasvamaan.

Joukkoon on eksynyt myös toisten paliskuntien ja Napapiirillä toimivan Joulupukin pajan poroja. Ne palautetaan omistajilleen.

– Sano vain poromies, Ollila sanoo ja nauraa hersyvästi päälle.

Hän sanoo olevansa paitsi poronomistaja, myös poromiehen tyttärentytär, puoliso, miniä ja äiti.

Kaiken päälle Ollila toimii Paliskuntain yhdistyksen toiminnanjohtajana.

Alalla ei hänen mukaansa tarvita sukupuolineutraaleja nimityksiä, vaikka se onkin ollut valtakunnan tasolla yksi kuluneen syksyn puheenaiheita. Kaikki poronomistajat ovat aina olleet poromiehiä ja ovat sitä Ollilan puolesta myös jatkossa.

– En ole koskaan kokenut väheksyntää sukupuoleni takia, hän sanoo.

Toiminnanjohtajan työnsä vuoksi Ollila ehtii poroerotuksiin nykyään harvoin. Siksi hän sanookin nauttivansa, kun toimittajan ja kuvaajan vierailu tarjosi mahdollisuuden hypätä erotukseen mukaan.

Erotus on poromiehelle vuoden tärkein juttu. Silloin oma lauma nähdään kokonaisena. Toinen miltei yhtä merkittävä asia on kesäinen vasanmerkintä.

Poromiehet ottavat niihin yleensä mukaan lapsensakin. Ollilankin pojat ovat olleet erotuksissa läsnä vaippaiästä alkaen.

– Jos ei osallistu, ei voi oppia. Omat lapseni ovat kasvaneet tähän.

Vaikka kaikki näyttää menevän Ylinamman erotuspaikalla juuri niin kuin pitääkin, siintävät porotalouden tulevaisuudessa huolestuttavat näkymät.

Ilmasto lämpenee. Luonnonvarainen porotalous on sen negatiivisille vaikutuksille erityisen herkkä.

– Olen hyvin, hyvin huolestunut koko elinkeinon tulevaisuudesta, puuskahtaa tutkijatohtori Klemetti Näkkäläjärvi Lapin yliopistosta.

Hän korostaa puhuvansa ennen kaikkea saamelaisesta poronhoidosta.

Mutta ilmastonmuutoksen vaikutukset koettelevat koko elinkeinoa. Erityisesti ne vaikeuttavat porojen ravinnon hankintaa.

Talvisin poroilla on tapana kuopsuttaa jäkälää, varpuja ja heiniä syötäväksi lumikerroksen alta. Viime vuosina syksyt ovat kuitenkin pidentyneet ja perinteiset maan routimiset ennen lumisateita ovat jääneet väliin, kertoo erikoistutkija Jouko Kumpula Luonnonvarakeskuksesta.

Kun lumi sitten lopulta on satanut, ovat sitä pian seuranneet loskakelit ja vesisateet, sitten taas pakkaset. Tämä vaihtelu tekee lumeen jäätyneitä kerroksia, mikä estää poroja pääsemästä syömään jäkälikköä.

Se tarkoittaa sitä, että poroja joudutaan syöttämään talvisaikaan entistä enemmän. Poromiehille se merkitsee lisääntyneitä kustannuksia.

Ilmastonmuutos tuo Näkkäläjärven mukaan pohjoisille tunturi-Lapin alueille myös lisää tuulia. Tuulet kuljettavat poroja kauas vieraiden paliskuntien alueille, sillä porot kulkevat yleensä vastatuulen suuntaan.

– Kun ruokintaan ja porojen etsintään joudutaan käyttämään moottorikelkkoja ja muita teknisiä apuvälineitä, käytetään myös fossiilisia polttoaineita enemmän. Se taas ei tiedä hyvää ilmastolle, Näkkäläjärvi avaa.

Tilanne onkin melko paradoksaalinen.

– Kun fossiilisia polttoaineita sitten rajoitetaan erilaisilla säätelyillä, tarkoittaa se bensiinin hinnannousua. Se taas nostaa porotalouden kuluja.

Ongelmia ilmastonmuutos aiheuttaa myös kesällä.

Kuumat helteet ja verta imevät hyönteiset näännyttävät poroja. Kunnoltaan heikentyneinä niihin iskee helpommin tauteja ja loisia.

Tauteja tuovat mukanaan myös lisääntyneet vieraslajit, kuten metsäkauris, joka levittäytyy Suomessa yhä pohjoisemmille alueille.

Eivätkä yhä pohjoisemmaksi leviävät punkit ja hirvikärpäsetkään tiedä poroille hyvää.

– Kun porot ovat kesän jäljiltä heikkokuntoisia, vaikuttaa se niiden lisääntymiskykyyn. Se taas vaikuttaa porotalouden tuottavuuteen, sillä suurin osa teurastettavista poroista on vasoja, eikä heikkokuntoisista muutenkaan ole tuotantoon, Luonnonvarakeskuksen Kumpula sanoo.

Se on semmoista nyt sitten, huokaisee poromies Mikko Ylinampa ja naputtelee pienen päivätuvan puista pöytää.

Poroerotuksessa on kahvitauon paikka. Kupeissa höyryää musta kahvi. Sen kanssa haukataan leipää.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset tunnetaan Ylinammassakin. Täällä on huomattu, että puista katoaa luppo eli naava, joka on poroille tärkeää ravintoa.

Lisääntynyt ruokinta vie paljon rahaa. Se stressaa, kun leipä on muutenkin jo tiukassa.

Oman erityispiirteensä Ylinamman työalueelle tuo se, että porojen laidunmaat sijaitsevat puolustusvoimien Rovajärven ampuma-alueella.

Alueelle jää paljon ammusromua sekä muuta armeijan roinaa. Porot vahingoittavat niillä itseään. Pahimpia ovat itse ammunnat. Vaikka alue pyritään tyhjentämään poroista ennen harjoituksia, jää sinne aina monia yksilöitä.

Paljon poroja menee hukkaan. Päälle tulevat haavoittuneet ja loukkaantuneet porot.

– Vuosittain me löydämme kolmijalkaisia poroja noin kymmenkunta. Yli seitsemänsataa poroa on kateissa. Kuinkahan moni niistä on kuollut tuonne metsään kitumalla, Ylinampa pohtii.

Yli seitsemänsataa poroa on kateissa.

Mikko Ylinampa

Päivätupaan tulee lyhyt toivottomuuden täyttämä hiljaisuus. Ylinampa on itse jäänyt jo varsinaisesta päivätyöstä eläkkeelle. Poromiehen töitä hän ei aio vielä jättää, mutta alan tulevaisuus saa rypyt ilmestymään otsaan.

– Suurin haaste alalla on se, että ketkä tätä hommaa tekevät meidän jälkeemme, hän sanoo.

Nuoria Ylinamman alueella on jonkin verran, mutta päätoiminen poromies heistä ei ole juuri kukaan.

– Se on sitten vähän niin ja näin, kuinka hyvin he ehtivät porohommia tekemään. Ymmärrän kyllä heidän tilanteensa, sillä ei tällä tietenkään perhettä elätä.

Ei tätä silti osaa lopettaakaan, Riikka Poropudas, 36, naurahtaa pöydän toiselta puolelta.

Häntä voi hyvällä syyllä sanoa nuoreksi poromieheksi, sillä Ylinamman alueen poromiesten keski-ikä on Mikko Ylinamman arvion mukaan arviolta 50 vuotta.

Poroputaalle porotalous on elämäntapa. Muuta hän ei osaa ajatellakaan. Hän on itse poromiehen tytär, ja hänen omalla tyttärelläänkin on jo oma poromerkki. Tytär kulkee mukana erotuksissa ja ruokinnoissa.

Varsinaista palkkatyötään Poropudas tekee rovaniemeläisessä hotellissa. Porohommiin menee kaikki vapaa-aika.

– Ei tätä voi tehdä, jos ei koe rakkautta koko touhuun. Itseäni on aina kiehtonut luonnossa oleminen ja eläimet, mutta ymmärrän, ettei moni muu nuori koe samoin.

Jos tulee huono vuosi, olemme kertakaikkisesti omillamme.

Anne Ollila

Anne Ollilan mukaan Ylinamman vaikea tilanne eroaa monista muista. Kaikkialla tilanne ei ole niin paha.

Iso ongelma on se, että poromiehille ei ole olemassa minkäänlaista katokorvausta, jollaista esimerkiksi maanviljelijät saivat huonon kesän jälkeen.

– Jos tulee huono vuosi, olemme kertakaikkisesti omillamme. Se tekee stressiä, Ollila sanoo.

Näkkäläjärvi kaipaisi muutoksia poronhoitolakiin, joka ei juurikaan huomioi alan moninaisuutta. Etenkin saamelaisten perinteiset tavat uhkaavat jäädä jalkoihin.

Porotukipolitiikkaa Näkäläjärvi pitää aikansa eläneenä.

Poromiehet saavat Euroopan unionilta tukea 28,5 euroa porolta. Tukea aletaan kuitenkin maksaa vasta sitten, kun poromies omistaa yli 80 poroa.

– Se on aloitteleville poromiehille lannistavaa. On vaikeaa päästä tuen piiriin, koska porojen hankkiminen on hyvin kallista.

Valtiolla ei kuitenkaan ole suunnitteilla muutoksia porotukijärjestelmän alarajaan.

Muutoksia ei ole myöskään luvassa katokorvauskäytäntöihin.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) huomauttaa, että satovahinkolaki on kumottu eikä katokorvauksia enää ole olemassakaan. Syksyllä maanviljelijöille suunnattu katokorvaus oli poikkeus.

Satovahinkovakuutukset eivät ole saaneet Suomessa suurta kannatusta. Leppä arvelee tilanteen vielä muuttuvan.

– Siitä pitää keskustella myös porotaloudessa, että millainen vakuutuspohjainen korvauskäytäntö olisi alalla tarpeellinen, ministeri sanoo.

– Sekin toki täytyy muistaa, että porotalous saa vuosittain miljoonia euroja petokorvausten muodossa, hän lisää.

Porotalous saa vuosittain miljoonia euroja petokorvausten muodossa.

Jari Leppä

Yksi kuumottavimmista puheenaiheista porotalouden parissa on viime aikoina ollut jäkäläkato.

Ylinamman alueella siitä ei ole poromiesten mukaan havaintoja, mutta jäkäliköiden kuluminen on tutkimusten mukaan poronhoitoalueella kiistaton tosiasia.

Nyt kiistellään vain siitä, mikä on poron rooli asiassa.

Luonnonvarakeskuksen Jouko Kumpulan mukaan on selvää, että porojen laiduntaminen on suurin syy jäkälikköjen heikkoon kuntoon siellä, missä metsätaloutta ja ihmisen muita toimia ei juurikaan ole.

– Ja näin on juuri Pohjois-Lapissa. Keski- ja Etelä-Lapissa, jossa metsätalous ja muu maankäyttö on intensiivistä, on sitten toinen tilanne, hän sanoo.

Kumpulan mukaan asiaan voitaisiin vaikuttaa jonkin verran porojen määrän vähentämisellä, mutta erityisen tärkeää olisi kehittää paliskunnissa myös vuodenaikaista laidunkiertoa.

– Meillä porot laiduntavat useimmiten sekä talvella että kesällä samoilla laidunalueilla, jolloin erityisesti jäkäliköt tallaantuvat kesäaikana. Jäkäliköt kestäisivät paremmin laidunnusta ja niille jäisi aikaa uudistua, mikäli porot pääsisivät laiduntamaan niille vain talviaikana.

– Joka tapauksessa jäkälikköjen elvyttäminen olisi vuosikymmenten mittainen projekti ja erittäin haasteellinen monelta kannalta.

Paliskuntain yhdistyksen Ollilan mukaan porojen roolia jäkäläkadon aiheuttajina ylikorostetaan.

Hän ei kiistä, etteikö porollakin olisi oma osuutensa, mutta kokonaan sen piikkiin jäkälikköjen häviämistä ei voida laittaa. Eivätkä porot ole nälkiintymässä jäkälän loppumisen vuoksi, kuten Ollila on kuullut väitettävän.

– Porot syövät paljon muitakin lajeja kuin pelkkää jäkälää, jopa yli neljääsataa luonnon lajia, hän huomauttaa.

Samaa mieltä on Näkkäläjärvi. Hänen mukaansa porot hillitsevät pajukoitumista ja rehevöitymistä, mikä taas estää ilmastonmuutoksen mukanaan tuomien tuholaislajien leviämistä.

Vaatimuksia porojen määrän vähentämisestä Ollila pitää turhina. Päinvastoin, hän nostaisi elopororajoitusten ylärajoja, jotta nousevien kustannusten kanssa kamppailevat poromiehet voisivat selvitä.

– Porojen vaikutus pohjoisen luontoon on saanut erikoiset mittasuhteet. Paljon huonompia vaikutuksia luonnolle on metsätaloudella ja muilla ihmisen toimilla.

Ollila toivoo, että myös porotalous nähtäisiin merkittävänä työllistäjänä.

– Ruotsalaisten laskelmien mukaan porotalouden parissa työskentelee Suomessa suoraan tai välillisesti jopa 10 000 ihmistä. Se on ihan valtava luku.

Ministeri Leppä ei suostu ottamaan suoraa kantaa puheisiin eloporomäärien laskemisesta.

Hän korostaa, että selvitystyö poromäärien säätelemiseksi vuosina 2020–2030 on vasta valmisteilla.

– Ei kuitenkaan ole kenenkään etu, että laitumet menevät heikkoon kuntoon, hän suostuu sanomaan.

Parikymmentä poroa juoksee täyttä laukkaa kohti.

Poromiehet ohjaavat ne pressunkaistaleen avulla kirnuun. Erotuspäivän viimeinen poroerä rymisee pienestä luukusta sisään.

Taas otetaan yksi poro kerrallaan kiinni. Silmät muljuten ne vastustelevat, mutta poromiesten kädet tekevät tottuneesti töitä.

– Liikkeeseen, huutaa taas joku.

– Eloon, kuuluu kohta perään.

Huudot kajahtelevat mäntyjen keskellä tasaisena virtana. Kohta viimeinenkin on laitettu konttoriinsa ja poromiehet hyppäävät autoihinsa. Toisaalla on samalle päivälle vielä toinen, hieman pienempi erotus.

Anne Ollila ajaa kohti Rovaniemeä. Lapin taivas on pilvessä, tihkuttaa vettä. Maahan satanut marraskuisen ohut lumikerros näyttää sulavan silmissä.

– Välillä tuntuu, että oma elämä on täynnä pelkkää poroasiaa. Puhun niistä töissä, puhun niistä kotona, saunassa, ruokapöydässä, missä vain, Ollila nauraa.

Edessä on epävarmoja aikoja, joita ei voi paeta. Ollila ei aio silti lannistua. Hän korostaa jälleen, että porot ovat osa minuutta, eikä ilman niitä osaisi elää.

– Vaikka tulevaisuus mietityttää, niin tätä työtä me teemme niin kauan kuin mahdollista.

Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 22.12. Lehden voi tilata täältä .