Venäjä iski yöllä Ukrainan energialaitoksiin – Ukraina lähetti lennokkeja jopa 500 kilometrin päähän rajasta
Venäjä teki torstain vastaisena yönä ohjus- ja lennokki-iskuja Ukrainaan, kertoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi.
Presidentin mukaan iskujen kohteena oli kriittinen infrastruktuuri. Iskujen ei toistaiseksi tiedetä aiheuttaneen henkilövahinkoja.
– Venäjä iski Ukrainaan yön aikana yli 40 ohjuksella ja noin 40 lennokilla. Jotkut ohjuksista ja Shahed-lennokeista onnistuttiin ampumaan alas. Valitettavasti vain osa, Zelenskyi sanoi viestipalvelu X:ssä.
Zelenskyi kehotti länsimaita antamaan Ukrainalle lisää ilmatorjuntajärjestelmiä.
Iskujen kohteena oli etenkin Ukrainan toiseksi suurin kaupunki Harkova ympäristöineen. Harkovan alueen kuvernööri Oleh Synjehubov kertoi aiemmin Venäjän tehneen ainakin 10 iskua alueen kriittistä infrastruktuuria kohtaan.
Harkovan pormestarin mukaan sähkökatkot kaupungissa ovat mahdollisia.
Iskuja tehtiin yön aikana infrastruktuurikohteisiin myös Kiovassa, Zaporizhzhjassa, Odessassa sekä Lvivissä.
Venäjä on viime kuukausina tehnyt massiivisia iskuja Ukrainan energiainfrastruktuuriin. Joinain päivinä talven aikana iskujen määrä on ollut suurin sitten sodan alkupäivien vuonna 2022.
Venäjä kertoi torstaina tuhonneensa yön aikana 12 ukrainalaista lennokkia. Lennokkeja ammuttiin alas jopa Mordvan tasavallassa, joka sijaitsee yli 500 kilometrin päässä Ukrainan rajasta.
Keskiviikkona seitsemän ihmisen kerrottiin kuolleen Ukrainassa Venäjän iskuissa.