Vasemmistoliitto tarjoaisi kaikille koululaisille ilmaisen aamupalan ja välipalan
Puheenjohtaja Minja Koskela pääsi esittelemään vasemmistoliiton alue- ja kuntavaaliohjelmaa positiivisin mielin, kun Ylen torstaina julkaisema mielipidemittaus lupaili puolueelle vaalivoittoa.
Vaaliohjelmassa painotetaan kattavia julkisia palveluita ja ilmastonmuutoksen torjuntaa. Kuntaosuuden kärkeen puolue nostaa varhaiskasvatuksen ja koulut.
– Lapsen lähikoulun pitää olla se paras koulu jokaiselle ja varhaiskasvatuksessa on oltava riittävästi asiantuntijoita. Kuntien täytyy turvata koulutuksen resursointi kaikilla tasoilla, Koskela sanoi tiedotustilaisuudessa.
Riittävän henkilöstön lisäksi puolue vaatii oppimateriaalien maksuttomuutta myös digilaitteiden osalta.
Kenties yllättävämpi vaaliohjelmasta löytyvä tavoite on, että kaikissa kouluissa tulisi toteuttaa maksuton aamupala ja välipala. Puolueen varapuheenjohtaja Veronika Honkasalo pitää ehdotusta realistisena esimerkiksi pääkaupungissa tehdyn kokeilun perusteella.
– Monet voivat ajatella, että sehän on täysin utopistista, että tällaista voitaisiin järjestää, mutta se oli menestys Helsingissä, Honkasalo sanoi.
Vaaliohjelmassa linjataan, että terveyskeskuslääkärin vastaanotolle olisi päästävä viikon sisällä yhteydenotosta.
– Me olemme laskeneet, että hoitotakuun kiristäminen seitsemään vuorokauteen voitaisiin toteuttaa esimerkiksi sillä 500 miljoonalla, jonka hallitus on hassaamassa yksityisten terveysjättien katteisiin, Koskela sanoi.
Vasemmistoliitto kannattaa hyvinvointialueiden oikeutta verotukseen. Puolueen visiossa maakuntavero ei kasvattaisi kokonaisveroastetta, sillä valtion tuloverotusta laskettaisiin samassa suhteessa.
Hyvinvointialueiden talousahdingosta puolue syyttää muun muassa ostopalveluiden kasvua ja vuokratyövoiman kustannusten nousua. Ostopalveluita tulisi sen mukaan kitkeä esimerkiksi hintakattojärjestelmällä.
Vasemmistoliitto haluaisi puuttua myös hyvinvointialueiden asiakasmaksuihin, joita se vaatii alennettavaksi. Terveyskeskusmaksuista puolue luopuisi kokonaan.
Valtion budjettia ja sitä myötä hyvinvointialueiden rahoitusta puolue laajentaisi muun muassa ottamalla käyttöön yhden prosentin suuruisen miljonääriveron sekä rahoitustoimintaveron.