Vanhanen MT:ssa: Edessä on kymmenien miljardien investoinnit "kepunvihreään siirtymään"

Politiikka

Suomeen tullaan investoimaan vielä kymmenillä miljardeilla euroilla tuulivoimaan ja siihen kytkeytyvään vetytalouteen, valtiovarainministerin tehtävän juuri jättänyt kansanedustaja Matti Vanhanen (kesk.) ennustaa kolumnissaan Maaseudun Tulevaisuudessa.

– Tuo kaikki tulee tapahtumaan hajautetusti ympäri Suomen maaseutua. Olen tästä ylpeä, koska tämä laitettiin tukineen alulle toisessa hallituksessani. Tämän päälle kaikki muu se hyvä biotalouden kehitykseen liittyen, jolla lopulta korvataan venäläinen raakaöljy ja kivihiili.

Vanhanen sanoo, että tämä on se tulevaisuuden visio, jonka puolesta kannattaa toimia, ”eikä käyttää voimiaan tapella tätä työn-, bisneksen- ja metsänvihreää kehitystä vastaan, jota kutsumme vihreäksi siirtymäksi”.

– Minulle se on aina ollut Kepunvihreää – syvän vihreää – siirtymää, ei raitiovaunun vihreää. Kymmenien kuntien talous paranee tämän myötä ratkaisevasti ja monet saavat pysyviä ja merkittäviä maanvuokratuloja tästä. Eivät kaikki, mutta taloudellisen toimeliaisuuden lisääntyminen auttaa lopulta meitä kaikkia.