Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys alkaa
Valkoposkihankia ja merimetsoja saa nyt alkaa metsästää tietyin ehdoin. Suojametsästyksen sallimisen taustalla on tänään voimaan astunut lakimuutos, joka lisää valkoposkihanhen ja merimetson riistalajien joukkoon.
Linnut kuitenkin pysyvät rauhoitettuina, mikä tarkoittaa, ettei niiden metsästys ole jatkossakaan vapaata.
Lakimuutoksen tarkoituksena on ehkäistä eläinten aiheuttamia vahinkoja.
Valkoposkihanhien metsästys on sallittua esimerkiksi pelloilla, joilta sato on korjaamatta. Merimetsojen metsästys puolestaan on sallittua kalanpyydysten läheisyydessä.
Metsästyksessä on pidettävä etäisyyttä suurten petolintujen pesiin. Pesimäaikoina etäisyyttä tulee olla vähintään 300 metriä. Suojametsästyksessä saadusta saalista on myös aina ilmoitettava.
Myös hirvenmetsästys alkaa tänään osittain. Hirvijahti käynnistyy ensimmäisenä Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella. Muualla maassa aloitetaan hirven, valkohäntäpeuran ja kuusipeuran metsästys vahtimalla eli ilman eläimen käyttöä.