Väitös: Yksi olennainen jatkosotaan liittyvä seikka rajautuu usein suomalaisten mielikuvista pois
Suomalaisten historiakuvasta rajautuu helposti pois se tosiasia, että Suomi oli toisessa maailmansodassa miehittäjävaltio, jonka miehityspolitiikka kytkeytyi suoraan Saksan aluevaltauksiin idässä.
Näin toteaa filosofian maisteri Liisa Vuonokari-Bomström tuoreessa väitöskirjassaan. Hänen Suomen historian väitöskirjansa tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 21. helmikuuta 2025.
Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. Suomi liittyi Saksan hyökkäykseen ja valtasi ison osan Neuvosto-Karjalasta. Suomessa tuo sota tunnetaan nimellä jatkosota.
Suomenmaa tarkasteli suomalaisten ristiriitaista suhdetta jatkosotaan vuonna 2021 pitkässä reportaasissa.
Vuonokari-Bomström sanoo Turun yliopiston tiedotteessa, että Suomen aluelaajennukset sodan tavoitteena kiistettiin jo aivan sodan alkuvaiheessa. Myös julkista keskustelua aiheesta haluttiin suitsia.
– Silti miehitetyllä alueella toteutettiin lähes miehityksen loppuun saakka politiikkaa, jonka tarkoituksena oli valmistella alueen liittämistä Suomeen ja Suur-Suomen toteutumista, Vuonokari-Bomström summaa tiedotteessa.
Vuonokari-Bomströmin mukaan keskustelu Suomen roolista jatkosodassa on jäänyt Suomessa vähäiseksi, vaikka tutkimusta aiheesta on tehty.
Tämä näkyi tutkijan mukaan hämmennyksenä, kun Venäjä nosti miehitysajan historiapolitiikkansa välineeksi ja syytti Suomea kansanmurhasta.
– Jotta historian propagandakäyttöön voidaan puuttua, tarvitaan keskustelun pohjaksi tutkittua tietoa, hän summaa.
Väitöskirjassaan Vuonokari-Bomström keskittyy Itä-Karjalan sotasaalisarkiston tarkasteluun.
Itä-Karjalan sotasaalisarkisto oli jatkosodan vuosina valloitetuilla alueilla toiminut suomalainen arkistolaitos. Vuonokari-Bomströmin mukaan sotasaalisarkisto toimi yhtenä välineenä valloitetun alueen suomalaistamiseksi ja miehityshallinnon vallan vakiinnuttamiseksi.
Väitöskirjan mukaan sotasaalisarkisto oli rauhanomaiselta vaikuttavasta toimenkuvastaan huolimatta myös miehityshallinnon toteuttaman kansallisuuksien erottelupolitiikan ja kontrollin väline.
– Miehitetyn alueen menneisyys haluttiin ottaa kontrolliin ja järjestää tavalla, joka tukisi suomalaisvallan vakiinnuttamista alueelle. Sotasaalisarkiston aineistoja pyrittiin myös käyttämään vaaralliseksi katsottujen ihmisten tunnistamiseen ja eristämiseen, Vuonokari-Bomström sanoo.
Tutkimus osoittaa, että Suomen miehityspolitiikan keskeisin piirre oli kansallisuuksien erottelu, jonka lopullisena tavoitteena oli miehitetyn alueen tyhjentäminen muista kuin suomalaisten sukukansoihin kuuluviksi katsotuista henkilöistä.