Ukrainan Butshassa sijaitsevan kirkon pihamaalle on kaivettu noin 14 metrin pituinen joukkohauta, joka näkyy satelliittikuvissa
Ukrainan Butshaan on kaivettu noin 14 metrin pituinen joukkohauta, joka näkyy avaruusteknologiayhtiö Maxarin julkaisemissa satelliittikuvissa, uutistoimisto Reuters kertoo.
Joukkohauta on kaivettu kirkon pihamaalle. Ukrainan mukaan satoja venäläisjoukkojen tappamia ihmisiä on löydetty joukkohaudoista Butshassa Kiovan ulkopuolella.
Butshassa lauantaina käyneet Reutersin toimittajat näkivät ruumiita Butshan kaduilla. Reutersin mukaan kirkon pihamaan joukkohauta oli auki, ja siellä näkyi ruumiinosia.
Maxarin mukaan ensimmäiset merkit joukkohaudan kaivamisesta kirkon pihamaalle näkyivät satelliittikuvissa jo 10. maaliskuuta.
Uutista korjattu 5.4.2022 klo 8.51: Satelliittikuvissa näkyvä joukkohauta on 14 metrin pituinen, ei 14 metrin syvyinen, kuten tekstissä alun perin luki.