Tutkimus: Arseeni on miehille vaarallinen alkuaine
Pitkäaikainen altistuminen arseenille voi tuoreen meta-analyysin perusteella suurentaa urologisten eli miehille tyypillisten syöpien riskiä.
– Nyt julkaistut tulokset perustuvat 62 aikaisemman tutkimuksen aineistoihin ja analyysiin, ja niiden mukaan arseenille altistuvat sairastuvat etenkin uroteelikarsinoomaan, mutta myös virtsarakkosyöpään ja eturauhassyöpään todennäköisemmin kuin henkilöt, joiden altistus jää vähäiseksi, uutispalvelu Duodecim kirjoittaa.
Juomaveden arseeni liittyi syöpäriskiin, kun sen pitoisuus ylitti kymmenen mikrogrammaa litraa kohden, tulokset osoittivat.
Tällaista juomavettä on Duodecimin mukaan etenkin Pirkanmaalla ja Kittilässä.
Myös altistuminen kadmiumille ja vanadiinille liittyi suurentuneeseen urologisten syöpien riskiin.