Tutkijat: Kriisiaikojen totaalirajoitusten sijaan kehitettävä uudenlaista sääntelyä

Kriisiaikojen rajoitusten vaikutukset eri tavoin haavoittuviin ihmisiin tulee tunnistaa aiempaa paremmin ja turvata tosiasiallinen yhdenvertaisuus. Näin toteaa koronapandemian oppeja tarkastellut laaja tutkijajoukko julkaisussaan.

– Pandemioita hoitavat ihmiset ja inhimilliset voimavarat ovat kriisinhallinnan ja varautumisen kovaa ydintä. Kriisinhallinta vaatii jaksavia työntekijöitä, laaja-alaista osaamista, toimivaa tiedonvälitystä ja kykyä toimia luovasti yhteistyössä vakiintuneista käytännöistä poikkeavilla tavoilla. Meidän tulee ymmärtää varautuminen niin, että se kattaa myös inhimilliset ja tietoon liittyvät tekijät, sanoo tutkimusjohtaja Ville-Pekka Sorsa Helsingin yliopistosta tiedotteessa.

Täydellisten rajoitusten sijaan on tutkijoiden mukaan kehitettävä uudenlaista sääntelyä ja mekanismeja, jotka mahdollistavat yksilökohtaisemman harkinnan eri ihmisten tilanteiden mukaan. Esimerkiksi muistisairaalle on taattava oikeus tavata perhettään ja ystäviään vaarantamatta hänen tai muiden terveyttä.

Lasten ja nuorten kohdalla on turvattava yhteisöllisyys ja jatkuva laadukas vuorovaikutus opettajien ja vertaisten kanssa, kun rajoituksia säädetään ja pannaan toimeen.

Oppilaiden oppiminen ja hyvinvointi riippuvat opettajien osaamisesta sovittaa ohjaustaan oppilaiden tarpeisiin, havaita haavoittuvuutta aiheuttavia tilanteita ja tarjota tarpeisiin vastaavaa tukea myös etäopetustilanteissa.

Lapsiperheellisten hyvinvointia haastoivat tutkijoiden mukaan juuri etäopetus ja lasten ruokahuolto aikuisten päivätyön ohella. Osalla oli kotona puutteelliset tilat ja välineet etätyöhön ja -opetukseen. Lasten ja nuorten oikeus oppimiseen ja tarpeiden mukaiseen oppimisen tukeen vaarantui, mikä kyseenalaisti yhdenvertaisuutta.

Tutkijat muistuttavat, että digitaalisia palveluja suunniteltaessa täytyy ottaa huomioon ryhmät, joiden on haastavaa hoitaa asioita digitaalisesti.

Ikääntyneiden perus- ja ihmisoikeuksiin kohdistui tutkijoiden mukaan lukuisia rajoituksia, joista osa oli vailla oikeudellista perustaa.

Ikääntyneiden kokemukset liikkumiseen ja tapaamisiin kohdistuneista suosituksista ja rajoituksista vaihtelivat suuresti. Kokemukset kohtuuttomuudesta tai epäoikeudenmukaisuudesta koskivat yleensä joko hoivakotien vierailukieltoja ja läheisyyden rajoittamista tai sitä, että suositukset eivät huomioineet ikääntyvien elämäntilanteiden erilaisuutta ja rajoittivat siten heidän mahdollisuuksiaan auttaa esimerkiksi muita tukea tarvitsevia ikäihmisiä.

Hoivakodeissa muistisairaiden arjessa rajoitukset näkyivät muun muassa merkityksellisen ja hyvinvointia tukevan toiminnan keskeytymisenä.

Toimintaan, liikkumiseen ja tapaamisiin kohdistuneet rajoitukset vaikuttivat kognitiiviseen, fyysiseen ja psykososiaaliseen hyvinvointiin.