Tutkija: Puolueiden vaalikassojen isot erot eivät ratkaise vielä mitään – "Lähes poikkeuksetta käy niin"

Politiikka

Vaalibudjettien suuruudet eivät suoraan kerro siitä, miten puolueet tulevat vaaleissa menestymään, sanoo politiikan erikoistutkija Jenni Karimäki Suomenmaalle.

Tuoreimpien tietojen mukaan puolueiden kunta- ja aluevaaleihin varaamissa budjeteissa on isoja eroja. 

Pääministeripuolue kokoomus lähtee vaaleihin peräti 1,8 miljoonan euron budjetilla. Perussuomalaiset tulevat perässä 1,5 miljoonan euron budjetilla ja SDP miljoonalla eurolla.

Neljäntenä tulevan keskustan 600 000 euron vaalibudjetti on vain kolmasosan kokoomuksen yhteissummasta.

Karimäen mukaan summat korreloivat pitkälti puolueiden eduskuntapaikkojen määrän kanssa. Mitä isompi eduskuntaryhmä, sitä isommat puoluetuki ja vaalibudjetti.

Isokaan budjetti ei kuitenkaan sellaisenaan ratkaise vaalimenestystä, Karimäki korostaa. Siitä on hänen mukaansa monia esimerkkejä etenkin eduskuntavaaleista.

– Lähes poikkeuksetta vaaleissa käy niin, että todella isolla budjetilla kampanjoineita henkilöitä jää valitsematta. Se kertoo siitä, että iso budjetti ei takaa vielä mitään, Karimäki summaa.

– Ja yhä useammin on myös niitä, jotka kertovat, etteivät ole käyttäneet yhtään rahaa kampanjointiinsa ja menevät silti kirkkaasti läpi, hän lisää.

Ihmisten äänestyspäätökset muodostuvat hyvin monenlaisista asioista. Yleinen kannatustilanne synnyttää usein menestyville puolueille myönteisen kehän. Äänestäjät haluavat mukaan voittajan vankkureihin.

Vastaavasti heikompi kannatuskehitys synnyttää usein päinvastaisen ilmiön.

– Sitä ei kuitenkaan voida tarkasti sanoa, mikä milloinkin ratkaisee ihmisen äänestysvalinnat, Karimäki pohtii.

Suuri merkitys kampanjaan upotetulla rahamäärällä silti on. Sitä ei Karimäen mukaan käy kiistäminen.

Rahalla voi ostaa näkyviä ja laadukkaita mainoskampanjoita, joita voi pyörittää parhaimpaan televisioiden katseluaikaan. 

Onnistuneilla mainoskampanjoilla voidaan luoda mielikuva puolueesta, jolla on hyvä meininki. Äänestäjät haluavat usein sellaisen mukaan.

Isolla rahalla toteutetut kampanjat pystyvät myös paremmin haistelemaan, mitkä aiheet ihmisiä puhuttavat. Ne teemat voidaan ottaa sitten mukaan kampanjointiin.

– Se vaan on niin, että rahalla saa. Sitä tuskin kukaan kiistää, Karimäki muotoilee.

Kunta- ja aluevaaleissa merkitystä on ennen kaikkea paikallistason kampanjoinnilla. Iso vaalibudjetti takaa sen, että myös yleensä niukkuudesta kärsivä paikallistaso saa resursseja vaalityöhön.

Mitä enemmän rahaa, sitä enemmän kahvia, pullaa, makkaraa, vaalitilaisuuksia ja paikallislehden vaalimainoksia.

– Ja puolestaan, mitä pienempi budjetti, sitä enemmän puolueen paikallisaktiivit joutuvat miettimään, että mihin ne vähäiset rahat kannattaa laittaa, Karimäki sanoo.

– Pienemmällä budjetilla on myös vaikeampaa tehdä kesken kaiken korjausliikkeitä, jos valittu kampanjoinnin linja ei toimikaan.

Isolla rahalla tehdyt kampanjat voivat kuitenkin myös epäonnistua.

Esimerkkinä Karimäki mainitsee ammattiyhdistysliike SAK:n mainoskampanjan vuoden 2007 eduskuntavaalien alla. Kampanjalla oli tarkoitus vauhdittaa SDP:n vaalimenestystä.

SAK:n kohutussa televisiomainoksessa näyttelijä Oiva Lohtander esitti porsastelevaa yritysjohtajaa. Mainos nostatti paljon arvostelua. Sen koettiin menneen hyvän maun rajojen yli. 

SAK veti lopulta mainoksen pois.

– Ainakin joissakin tulkinnoissa mainoksella on katsottu olevan heikentävä vaikutus SDP:n vaalitulokseen. Mainokseen oli käytetty paljon rahaa, mutta kauhean onnistuneena sitä ei voi pitää.

Karimäki uskoo puolueiden kiinnittävän nykyään paljon huomiota kampanjoiden vaaranpaikkoihin. Osaaminen sillä saralla on kehittynyt paljon. Mokan mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa.

Tutkija huomauttaa, että kunta- ja aluevaaleissa erityisen paljon tarvittavaa paikallistason aktiivisuutta ei myöskään voi noin vain ostaa rahalla. Tarvitaan jonkinlaista aktiivista toimintaa, jolle raha tuo lisäbuustia.

Keskustalle se on vahvuus. Puolue on tunnettu aktiivisesta kentästä, joka on usein kyetty herättämään toimintaan vaalien alla. 

Mutta kyetäänkö enää, se on toinen kysymys.

– Nyt kun keskusta lähtee vaaleihin euromääräisesti takamatkalta, sen kuuluisan kentän kyvyt punnitaan, että kuinka vireitä ja ja aktiivisia ne ovat, ja miten ne pystyvät paikkaamaan sitä, ettei rahaa ole enää niin paljon käytettävissä.

Entä rapauttavatko erikokoiset vaalibudjetit demokratiaa?

Karimäen mukaan sitä on pohdittu iät ja ajat. Rahan on arvosteltu määrittävän liikaa ihmisten äänestyskäyttäytymistä. Kriitikoiden mielestä puolueita ei enää arvioida asiasisältöjen mukaan vaan yleisen houkuttelevuuden ja hyvän meiningin perusteella.

Karimäen mukaan huolta herättää myös se, onko kaikilla enää samanlaisia mahdollisuuksia asettua vaaleissa ehdolle. 

Mitä isommiksi vaalibudjetit paisuvat, sitä isompi taloudellinen riski niihin liittyy. Ja sitä useammat alkavat miettiä, että onko heidän järkevää tai edes mahdollista lähteä ehdolle.

– Eihän se tietenkään ole demokratian tavoitteiden tai yleisen ja yhtäläisen osallistumisen näkökulmasta mitenkään toivottava tilanne.

Toisinaan pinnalle nousee ajatus budjettikatosta, jonkinlaisesta yhteisesti sovitusta rajasta, minkä verran rahaa kampanjaan voi enimmillään käyttää.

Karimäen mukaan budjettikaton ongelma on se, että moni kokee sen rajoittavan ihmisten vapautta tukea rahallisesti itselleen tärkeää poliittista tahoa.

– Sekin koetaan demokraattisena oikeutena, että rahallisella tuella voi pyrkiä vaikuttamaan tulevaan politiikan suuntaan.

Muutosta nykytilaan ei siis ole toistaiseksi näköpiirissä, Karimäki arvelee.

– Jos jotain kampanjakattoa tai muuta rajoitusta halutaan budjeteille asettaa, vaatisi se yksimielistä näkemystä poliittisilta toimijoilta. Sellaisesta ei ole tällä hetkellä viitteitä.