"Turpa kiinni muut, siltähän tämä nyt vaikuttaa" – Oppositio ryöpytti hallitusta Kuntamarkkinoiden tentissä
Oppositiopuolueet ryöpyttivät voimakkain sanankääntein hallitusta hankintalain uudistuksen ”härkäpäisestä” edistämisestä Kuntamarkkinoiden puheenjohtajatentissä keskiviikkona.
Hallitus haluaa hankintalain uudistuksella rajoittaa kuntien omistamien yhtiöiden käyttöä vaatimalla niiltä vähintään 10 prosentin omistusosuuden sidosyksiköistä.
Hanke on herättänyt poikkeuksellisen voimakasta arvostelua etenkin kuntien ja hyvinvointialueiden suunnalta. Myös esimerkiksi valtiovarainministeriö on arvostellut esitystä.
Kuntamarkkinoiden tentissä asian nosti esiin Savitaipaleen kunnanjohtaja Johanna Mäkelä. Hänen mukaansa hallituksen esitys on erityisen hankala pienille ja harvaan asutuille kunnille.
Mäkelän mukaan uudistus nostaisi merkittävästi kustannuksia, lisäisi byrokratiaa ja heikentäisi huoltovarmuutta.
– Kuntavaikutuksia ja yleistä etua ei nyt huomioida lainkaan, hän sanoi.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen mukaan huoli hankintalain uudistuksen vaikutuksista on aiheellinen ja perusteltu.
Hän huomautti, että hanke kirvoitti jo lausuntokierroksella valtavasti palautetta, joka oli valtaosaltaan kriittistä. Keskustajohtaja hämmästeli, että siitä huolimatta hallitus vie hanketta härkäpäisesti eteenpäin.
– Taisi ministeri (Matias) Marttinenkin (kok.) todeta siihen tapaan joku aika sitten, että tätä viedään tässä muodossa eteenpäin ja sillä selvä. Ja että turpa kiinni muut, siltähän tämä nyt vaikuttaa, Kaikkonen summasi.
Kaikkosen mukaan on kuitenkin selvää, että nykyisessä laissa on epäkohtia, joita on syytä korjata. Pienten- ja keskisuurten yritysten mahdollisuutta päästä markkinoille on syytä helpottaa.
– Mutta ytimessä on tämä 10 prosentin sääntö, joka on väärä, stetsonista vedetty ratkaisu. Siitä pitäisi ehdottomasti luopua.
Kaikkosen mukaan hankintalain uudistamiseen pitäisi miettiä muita ratkaisuja. Esimerkkinä hän mainitsi kuluttaja- ja kilpailuviraston ehdotukset, joita Kaikkonen luonnehti rakentaviksi.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen sysäsi vastuuta hankintalain ongelmista etenkin hallituspuolue perussuomalaisten niskaan.
Hän kysyi perussuomalaisilta, antaako puolue jälleen kokoomuksen ja markkinavoimien viedä itseään.
Kokoomukselta Tuppurainen penäsi vastausta siihen, luottaako puolue lainkaan kuntiin ja niiden omaan tietotasoon.
– Tästä uhkaa tulla megaluokan lasku kunnille ja etenkin jätehuollossa seuraukset voivat olla todella karmeita. Tämä voi johtaa siihen, että Suomesta tulee pohjoisen Napoli jätehuollon suhteen, demariryhmyri pauhasi.
Tuppuraisen mukaan Suomessa on tapauksia, joissa markkinaoikeus on pystynyt puuttumaan sellaisiin In house -menettelyihin, jotka eivät vastaa tarkoitustaan.
In house -menettelyllä tarkoitetaan tilannetta, joissa kunnat, kuntayhtymät tai hyvinvointialueet välttävät lain määräämän kilpailutuksen ostamalla hankintansa yhtiöiltä, jotka ovat niiden omistamia tai hallinnoimia.
Kilpailutuksen on voinut välttää pienelläkin omistuksella In house -yhtiössä.
– Vaikutelma on se, että kokoomus ajaa nyt ideologisesti yritysten oikeutta kuntalaisten edun ohi. Hyvä kysymys on, pystyykö ja haluaako perussuomalaiset pysäyttää tämän, Tuppurainen sanoi.
Myös vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen arvostelivat hankintalain uudistusta.
Virran mukaan hankintalaki on yksi esimerkki siitä, kuinka hallitus puhuu yhtä mutta tekee toista.
– Moni suomalainen kokee, että teidän puheenne ja tavoitteenne ovat kauniita ja jaettavissa. Mutta sitten keinojen kohdalla teidän korvanne menevät kiinni, vaikka kenttä ja asiantuntijat huutaisivat, että ei näin.
Pekonen painotti sitä, että hankintalaki tarkoittaisi toteutuessaan valtavia kustannuksia kunnille ja hyvinvointialueille, vaikka hallituksen tavoite on nimenomaan vähentää julkisia menoja.
– Vetoan, että te nyt istutte pöydän ääreen, tutustutte tähän huolella ja vedätte tämän sitten pois todettuanne, että asiantuntijat ovat oikeassa, Pekonen sanoi.

Hallituspuolueiden edustajat korostivat omissa puheenvuoroissaan, että hankintalain valmistelu on vielä kesken.
Kuntien ja muiden hanketta arvostelleiden huolet otetaan heidän mukaansa huomioon.
– Sen takia laki ei ole vielä ulkona, että näitä asioita katsotaan vielä. Tästä varmasti tehdään paras mahdollinen laki, kristillisdemokraattien Mika Poutala vakuutteli.
Poutala on hallituksen liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri.
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) tähdensi, että hankintalain uudistamiselle on tarvetta.
Hän painotti, että kunnat ovat Suomessa hyvin merkittävä hankkija. Siksi hallituksen on hänen mukaansa luotava selkeitä pelisääntöjä, että yritykset voisivat myös aidosti osallistua kilpailutuksiin.
Ikonen myös sanoi, ettei markkinaoikeuden kyky reagoida nykyisen lain puitteissa In house -menettelyn epäkohtiin ole ollut ihan ongelmatonta.
Syytöksiin kuntien näkemysten ohittamisesta Ikonen vastasi korostamalla, että lain valmistelussa pyritään huomioimaan kunnille erityisen herkkiä paikkoja.
– Totta kai kuntien pitää ilmaista huolensa. Nyt tässä on ollut kuulemiskierros, jossa kunnat ovat tuoneet huoliaan esiin. Niitä käymme nyt työ- ja elinkeinoministeriössä läpi, hän muotoili.
Kuntamarkkinoiden tenttiin osallistuivat myös KP:n puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz ja perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Joakim Vigelius.