Tuire menetti lapsensa mopokolarissa ja oivalsi, että pelko on turhaa – osti itselleen moottoripyörän

Maratonien juokseminen oli Tuire Kourulalle surutyötä
Elämä

Kemiläinen keskustavaikuttaja Tuire Kourula, 67, ei päivittele epäkohtia vaan puuttuu asioihin ja vie tavoitteensa maaliin.

Kun kotikulmalla ei vielä reilu 20 vuotta sitten ollut vesijohtoa, Kourula sisuuntui. Hänellä itsellään oli hyvä porakaivo, mutta moni jo ikääntynyt naapuri joutui ravaamaan ämpäreineen vesipostilla.

Kaiken lisäksi kaupunki perusti kaatopaikan lähimaastoon, ja veden laatu alkoi epäilyttää.

Asia ei tuntunut etenevän, joten Kourula pisti pystyyn mielenosoituksen, hankki paikalle television ja kansanedustajia kyläkokouksiin. Lopulta eduskunta myönsi rahat runkoverkon rakentamiseen.

Eikä tämä ole ainoa Kourulan saavutuksista. Oikeusasiamiehelle on ollut asiaa monta kertaa siinä missä maaherroille ja ministereillekin.

Kristillisessä liitossa poliittisen uransa aloittanut ja sieltä pettymyksen vuoksi keskustaan siirtynyt nainen ei koe olevansa poliitikko.

– Minä vain hoidan ihmisten asioita. Tärkeintä on yhteistyö ja siltojen rakentaminen.

Mikään joo-nainen Kourula ei silti ole. Viimeksi on tullut väännettyä Juha Rehulan kanssa sote-säädöistä.

– Asioihin voi vaikuttaa ja lakiakin pitää koetella. Jos se ei toimi, sitä voidaan muuttaa. Koen eettiseksi velvollisuudekseni puolustaa ihmistä, hän sanoo.

– Tärkeimmät arvoni ovat inhimillisyys, ihmisyys ja oikeudenmukaisuus. Keskustassa minulla on mahdollisuus toteuttaa niitä.

Koukuttavinta jousiammunnassa on sen vaatima täydellinen keskittyminen, Tuire Kourula kertoo. (Kuva: Maria Seppälä)

Aina Kourula ei ole ollut yhtä rohkea. Käänne tapahtui parikymmentä vuotta sitten, kun hänen 15-vuotias poikansa menehtyi mopo-onnettomuuden seurauksena.

Ensin äitikin halusi vain kuolla. Asiaa edesauttaakseen Kourula päätti juosta maratonin.

– Ajattelin saavani sydänkohtauksen, kun lähden urakkaan kylmiltäni, hän hymähtää.

Sittemmin on tullut juostua monta maratonia ympäri Eurooppaa, yksi Israelissakin.

– Se oli minun surutyötäni. Fyysisen kunnon parantuminen palautti elämänhalun.

Kun pahin alkoi helpottaa, Kourula tajusi, että elämässä ei kannata pelätä eikä säästellä energiaa. Pitää olla oma itsensä ja tehdä haaveista totta niin kauan kuin aikaa on.

Seuraavaksi Kourula toteutti lapsuudesta asti hellimänsä unelman moottoripyörästä.

Ensimmäinen Harrikka vaihtui isompaan, kun Kourula voitti keskustan arpajaisista hirsiaitan.

– Pistin rahat isompaan pyörään. Sitäkään ei olisi ilman keskustaa, hän hymyilee.

Harrikalla on tullut rymisteltyä Yhdysvalloissa legendaarinen Route 66 sekä pitkin Eurooppaa Alppeja myöten.

Lokakuussa hän lähti taas uudelle mantereelle. Täällä kertaa 5 000 kilometrin ajelulle startattiin Los Angelesista ja päädytään Meksikon Blytheen.

– Parasta on vapauden tunne, kun on yksin kypärän sisällä ja maisemat vaihtuvat, Kourula huokaa.

Parasta on vapauden tunne, kun on yksin kypärän sisällä.

Toinen tärkeä voimavara Kourulalle on jousiammunta. Taskussa komeilee monta ikäsarjojen Suomen mestaruutta.

Koukuttavinta ammunnassa on sen vaatima täydellinen keskittyminen. Sama tunne valtaa kehon, kun vapisee maratonin lähtöviivalla tai ajaa moottoripyörällä huonolla tiellä.

– Silloin ei voi ajatella kunnan päätöksiä, maailman vääryyksiä eikä mitään muuta kuin sen hetkistä tekemistään.

Haastattelusta tehopakkaus rientää iltavuoroon lähihoitajaksi. Hän tekee edelleen täyttä työpäivää. Kun 68 vuotta pian tulee mittariin, on ehkä pakko lopettaa.

– Rakastan työtäni yli kaiken. Se ei koskaan väsytä minua. Käyn opiskelijoillekin luennoimassa etuoikeudesta olla hoitaja.

Kourula opettaa nuorille myös kuolevan ihmisen arvostavaa kohtaamista.

– Nykyään hoitotyössäkin lasketaan liikaa suoritteita. Tärkeintä olisi nähdä ihminen ja pysähtyä hänen vierelleen.

Kourulan puhe polveilee EU-direktiivien älyttömyydestä lautamiehet poistavaan ja demokratiaa supistavaan käräjäoikeusuudistukseen ja vanhusten asemaan.

– Yhden ihmisen vaikuttamismahdollisuudet ovat rajallisia, mutta kun asia on oikea, kannattaa yrittää, Kourula päättää.

Juttu on alun perin julkaistu Suomenmaan aikakauslehdessä 21.10. Lehden voit tilata täältä .