Tinderin hakualuetta täytyy levittää laajalle Kainuussa – Miesten ja naisten määrän epätasapaino koskee koko maata

Reportaasi

Jahas, kaikkien päät kääntyvät, kajaanilainen Jukka Pesonen, 28, muistaa ajatelleensa yökerhossa joskus kauan sitten, kun koronasta ei vielä tiedetty mitään. 

Pesonen teki silloin baareissa dj-keikkoja.  

Suurin osa viihteellä olevista ihmisistä oli Pesosen mukaan miehiä. Ja kun baariin tuli naisia, tunnelma sähköistyi. Kaikkien katseet seurasivat heitä kiinteästi. 

Yöelämässä tehdyt havainnot ovat Pesosen mukaan konkreettinen esimerkki siitä, mitä Kainuusta tiedetään tilastojen valossa muutenkin: maakunnassa on selvästi vähemmän nuoria naisia kuin nuoria miehiä.  

Tilastokeskuksen mukaan Kainuussa on tuhatta 20–24-vuotiasta naista kohden 1 462 saman ikäistä miestä. Ero on maakunnallisesti kaikkein suurin Suomessa. 

Asetelma näkyy myös paikallisessa keskuskaupungissa Kajaanissa, jossa tuhatta päälle parikymppistä naista kohti oli 1 378 samanikäistä miestä. 

Pesoselle itselleen asia ei ole ollut ongelma, sillä hän on ollut parisuhteessa jo parin vuoden ajan. Monille kavereille ilmiö on kuitenkin tuttu. 

– Kyllä moni kertoo, että Tinderin hakualuetta on joutunut levittää laajemmalle, jos haluaa seuraa löytää. 

Nuorten miesten ja naisten määrien epätasapaino ei kuitenkaan koske pelkästään Kainuuta vaan koko maata, sanoo yliaktuaari Markus Rapo Tilastokeskuksesta. 

Suomessa oli vuoden 2020 lopussa 20–24-vuotiaita miehiä 159 178, kun taas saman ikäisiä naisia oli 149 232. Nuorten miesten määrä oli siis noin 10 000 suurempi. 

Rapon mukaan tilannetta selittää kaksi asiaa.  

Ensimmäinen on syntyvyys. Vuoden aikana syntyvistä lapsista noin 51 prosenttia on poikia, 49 prosenttia tyttöjä.  

Toinen on maahanmuutto. Suomeen saapuvista nuorten miesten osuus on korkeampi. Maastamuutossa taas naisten määrä on jonkin verran korkeampi. 

Rapo ei kuitenkaan pidä tilannetta huolestuttavana. 20–24-vuotiaiden naisten ja miesten määrien erot ovat pysyneet samanlaisina jo lähes 50 vuoden ajan.  

Tulevaisuuskaan ei näytä tuovan muutosta. 

– Tuskin radikaalia muutosta on odotettavissa suuntaan tai toiseen. Ei ainakaan merkkejä sellaisesta ole, Rapo sanoo. 

Kunnissa sukupuolten välinen ero näkyy kuitenkin selvemmin. Suomessa oli vuonna 2020 vain 16 kuntaa, joissa nuoret naiset olivat enemmistönä. Selvimmin sieltä erottuvat tunnetut yliopistokaupungit kuten Helsinki, Turku, Tampere, Rovaniemi, Jyväskylä ja Joensuu sekä pääkaupunkiseudulta Espoo ja Vantaa.  

– Yliopistopaikkakunnat selittyvät muuttoliikkeellä ja sillä, että naisten osuus korkeakouluopiskelijoista on suurempi, Rapo summaa. 

Mutta sitten ovat ne 291 kuntaa, joissa nuorten miesten määrä on nuoria naisia suurempi. Suhteellisesti suurin ero on pienillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea: Pelkosenniemellä, Kuortaneella, Enonkoskella, Brändössä, Luhangalla, Rautavaaralla, Kuhmossa. 

Maakunnallisesti tarkasteltuna pahin tilanne miesten suuremmassa määrässä on Kainuun jälkeen Etelä-Karjalassa, Ahvenanmaalla ja Etelä-Savossa. 

Matalin suhteellinen ero maakunnallisesti on Varsinais-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. 

– Yliopiston vaikutus on selvästi havaittavissa, Rapo toteaa. 

Monella Jukka Pesosen ystävällä on vaikeuksia löytää kumppania Kainuusta. Kuva: Petra Pöyliö

Kainuuseen asettuminen oli Jukka Pesoselle selkeä valinta. Hän opiskeli Kajaanin ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajaksi. Valmistumisen yhteydessä muutto suuremmalle paikkakunnalle kävi mielessä, mutta koska Kajaanista löytyi nopeasti töitä, hän jäi sinne. Jäämistä helpotti sekin, että siellä asui Pesosen kaksi siskoa. 

Kajaanissa häntä viehättää arjen helppous ja se, että luonto on lähellä. Myös tutut kuviot ja ystäväpiiri vaikuttavat viihtyvyyteen. 

– Ei ole ainakaan vielä tullut vahvasti sellaista fiilistä, että täältä pitäisi päästä pois. Täällä on kaikki mitä tarvitsen.  

Työ ja mielekkäät sosiaaliset suhteet ovat keskeisimpiä syitä myös niille nuorille miehille, jotka päättävät jäädä asumaan lapsuusseudulleen maaseudulle, sanoo aihetta tutkinut sosiologian väitöskirjatutkija Ville Pöysä Itä-Suomen yliopistosta. 

Täällä on kaikki mitä tarvitsen. 

Jukka Pesonen

Maaseudun suurimpia työllistäjiä ovat usein olleet perinteisesti miehisiksi mielletyt alat kuten metsäsektori. Se tarjoaa yhä monelle nuorelle miehelle lupauksen toimeentulosta ja tulevaisuudesta. 

Myös vapaa-ajan perinteet mukailevat usein perinteistä miestapaista tekemistä. Moni metsästää tai tykkää muuten harrastaa erämiestaitoja. Myös mopojen ja autojen rassaaminen sekä niillä ajeleminen on suosittua. 

– Toki kyse ei aina ole pelkästään siitä, että vain ihannoitaisiin miestapaista elämää, vaan maaseudulla on usein pakko osata korjata mopoa tai autoja, jos haluaa liikkua jotenkin, Pöysä sanoo. 

– Maaseudulle jäävien kommenteissa korostuu kuitenkin usein kiinnittyminen siellä vallitsevaan sosiaaliseen kontekstiin, hän täsmentää. 

Maaseudulle jääminen ei kuitenkaan ole mikään yksioikoinen prosessi. Pöysän mukaan lähes kaikilla on jossain vaiheessa pakko lähteä. Hän puhuu lähtemisen imperatiivista, joka tulee eteen peruskoulun jälkeen niin tytöillä kuin pojillakin. Mikäli haluaa hankkia itselleen ammatin, on pakko kouluttautua. Ja  ammatilliset koulut sijaitsevat usein kaupungeissa. 

Päätökset lähtemisestä tai jäämisestä täsmentyvät pojilla toisen asteen aikana. He, jotka päättävät palata valmistumisen jälkeen kotiseudulle, tekevät Pöysän mukaan päätöksensä itse, eivät siksi, ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa. 

– On perusteltua kritisoida usein kuultua ajatusta peräkammarin pojista. Jääminen kotiseudulle on monella tavalla rohkea valinta, sillä yleisessä keskustelussa nuoruus ja kaupunkielämä liitetään vahvasti yhteen. 

25-vuotiaan Sonja Lautamatin kerrostalokodin ikkunasta näkyy metsää. Helsingin Haagasta on löytynyt hyviä lenkkimaastoja koiran ulkoiluttamiseen. 

Lautamatti kuuluu niihin, ketkä lähtevät. Hän on kotoisin Valkealasta, joka kuuluu nykyisin Kouvolaan. Helsinkiin hän muutti kolme vuotta sitten opiskelupaikkakunnaltaan Porista. Houkuttimena olivat ennen kaikkea kiinnostavat työpaikat.  

– Täällä on parhaat työllistymismahdollisuudet. Asiantuntijatehtävät kiinnostavat tulevaisuudessa, Lautamatti sanoo.  

Hän työskentelee tällä hetkellä assistenttina opetus- ja kulttuuriministeriössä, edellinen työpaikka oli eduskunta-avustajana. Kulttuuriperinnön tutkimuksen opinnot ovat vielä kesken Turun yliopiston Porin Kampuksella.  

Yliopistokaupunkiin muuttaminen tuntui hänelle luontevalta jatkumolta lukion jälkeen. Koulu oli aina sujunut hyvin.  

–  Kouvolassa on korkeakoulutusta vain ammattikorkeakoulussa, joten oli selvää, että lähden jonnekin.  

Lautamatti on itsekin huomannut, että samassa yläkoulussa olleet tytöt lähtivät useimmiten lukioon ja sen jälkeen korkeakouluun, kun taas monet pojat menivät ammattikouluun ja työllistyivät Kouvolan seudulle.  

– Siihenhän se perustuu, että naiset kouluttautuvat enemmän ja lähtevät siksi liikkeelle, hän pohtii.  

Naisten muuttaminen kaupunkeihin on globaali ilmiö, sanoo Itä-Suomen yliopiston Pöysä. Siitä on merkkejä myös Ruotsissa, Norjassa, Kanadassa, Irlannissa ja Australiassa. 

Yksi syy ilmiölle on se, mistä Lautamattikin puhuu: koulutus ja houkuttelevammat työpaikat ovat useimmiten muualla. Pöysän mukaan maaseutu ei usein tarjoa naisille samanlaista lupausta tulevaisuudesta kuin miehille. Mahdollisuudet työllistyä typistyvät esimerkiksi kaupan kassalle tai hoiva-alalle. Monille yksikään niistä ei tunnu mieluisalta. 

– Toki on sitten niitäkin naisia, jotka kokevat maaseudulla asumisen mielekkääksi. Ehkä perinteisen nais–mies-jaottelun sijaan pitäisi puhua enemmän siitä, että millaisille naisille ja millaisille miehille maaseutu tarjoaa mieluisan paikan elää.  

Pöysä muistuttaa, etteivät suinkaan kaikki nuoret miehetkään jää maalle asumaan. Monille vallitsevat sosiaaliset normit tuntuvat liian ahtailta. 

– Maaseutu tarjoaa usein ruumiillista työtä tekevän, varsin perinteisen miehisen mallin. Osa kokee sen liian kapeaksi: toisenlaiselle tavalle olla mies ei ole juuri tilaa. 

Sukupuolten erilaiseen alueelliseen jakautumiseen liittyy huoli syntyvyydestä.  

Usein kuultu pelko on se, että varsinkaan maalla nuoret miehet eivät löydä itselleen kumppania, kun tarjontaa vastakkaisesta sukupuolesta on niin vähän. Se vaikuttaa myös perheen perustamiseen ja lasten saamiseen. Alhainen syntyvyys on ongelma paitsi kuntien taloudelle ja tulevaisuudennäkymille niin myös koko yhteiskunnalle. 

Mielikuva pariutumisen ongelmista ja syntyvyyden alenemisesta on kuitenkin liian yksioikoinen, sanoo aluekehitysasiantuntija Minna Komulainen Kainuun liitosta. 

Hän toimii projektipäällikkönä hankkeessa, jossa Kainuuseen pyritään saamaan muuttamaan lisää nuoria naisia. 

Ensisijainen syy hankkeelle on Komulaisen mukaan se, että maakunta menettää muualle muuttavien naisten myötä puolet osaamispotentiaalistaan. 

– He vievät mukanaan valtavasti ideoita, osaamista ja uudistavaa ajattelua. Se on iso menetys Kainuun elinkeinoelämän ja työllistymisen kannalta. 

Yliopistokaupunkiin muuttaminen tuntui Sonja Lauatamatista luontevalta jatkumolta lukion jälkeen. Kuva: Jari Laukkanen

Osaamispotentiaalin menetys näkyy Komulaisen mukaan siinä, että Kainuun elinkeinot ovat vahvasti segretoituneita. On miesten alat ja naisten alat. Isot työnantajat vetävät riveihinsä perinteisesti miehiä. 

– Parinmuodostamiseen liittyviä ongelmiakaan ei voi kiistää, ja niillä on oma vaikutuksensa esimerkiksi syntyvyyteen, mutta näkisin sen enemmän luonnollisena seurauksena. Tärkein tavoite olisi saada Kainuuseen tietotaitoa, jota jatkuvasti menetämme. 

Pöysä on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa mielikuva yksinäisistä, ilman naista puutteessa elävistä maaseudun miehistä on vahvasti liioiteltu. Tai ainakaan ilmiö ei näy hänen tutkimuskohteensa eli 20-vuotiaiden miesten puheissa. 

Monella on siinä vaiheessa tyttöystävä tai vähintään jokin nettikontakti. Kokemuksia seurustelusta ja seksuaalisista kokeiluista löytyy siinä missä kaupunkilaisilla ikätovereillakin. 

– Eivät maalla asuvat nuoret elä umpiossa. Jos seuraa ei löydy kotipaikkakunnalta, he osaavat hakea sitä muualtakin. Tinder ja muut nykyvälineet tarjoavat siihen paljon mahdollisuuksia. 

Iso kysymys monissa maaseutukunnissa on se, voisivatko sieltä kerran poismuuttaneet vielä palata asumaan kotiseudulleen. 

Sonja Lautamatti ei sulje pois sitäkään mahdollisuutta. 

– Jos saisimme puolison kanssa molemmille unelmatyöpaikat, voisimme varmasti harkita muuttoa.  

Helsingin museoita tulisi kuitenkin ikävä.  

– Niitä on huikea valikoima. Muuten teen vapaa-ajallani aika tavallisia asioita, joita voisi oikeastaan tehdä missä päin Suomea vaan.

Kainuun liitto ja Kajaanin kaupunki toteuttivat alkuvuodesta laajan kyselyn, jossa etsittiin nuorten naisten ajatuksia siitä, miten maakunnasta voitaisiin tehdä houkuttelevampi muuttokohde. Kyselyyn tuli yli 500 vastausta. Lisäksi hankkeessa on hyödynnetty Kainuussa asuvista ja Kainuusta poismuuttaneista nuorista naisista koottuja raateja. 

Komulaisen mukaan hanke on tarjonnut paljon laadullisia esimerkkejä siitä, miten alueen houkuttelevuutta voitaisiin parantaa. Hanke on herättänyt kiinnostusta myös muualla Suomessa aina eduskuntaa myöten. 

– Nyt olemme saaneet kartoitettua, millaisia syitä naisten vähäisemmän määrän taustalta löytyy. Innostus hanketta kohtaan on ollut niin kova, että viemme sitä ehdottomasti eteenpäin yhteistyössä eri toimijoiden kuten yrittäjien kanssa. 

Komulainen jakaa esiin nousseet asiat pitkän ja lyhyen aikajänteen muutoksiin.  

Ensimmäiseen kategoriaan kuuluvat sellaiset isot yhteiskunnalliset rakenteelliset muutokset kuten koulutuksen saavutettavuus. Nuoria naisia vetäisi puoleensa ennen kaikkea yliopistollinen koulutus, mutta sellaisen saaminen maakuntaan olisi hyvin pitkän työn takana. Kajaanista lakkautettiin opettajankoulutus vuonna 2013.  

Lyhyen aikajänteen muutoksia voisivat Komulaisen mukaan olla erilaiset houkuttavuustekijät. Nuorten naisten ajatusten ja ideoiden huomioiminen aluepolitiikassa voisi lisätä mielenkiintoa maakuntaa kohtaan.  

– Kainuussa on jo pidempään ollut työvoimapulaa. Naisten työpanosta tarvitaan. 

Keskustaministerit Annika Saarikko ja Antti Kurvinen ovat väläytelleet niin sanottua Norjan mallia, jossa nuorille tarjotaan hyvityksiä opintolainan takaisinmaksuun, jos hän valmistumisensa jälkeen asettuu asumaan ja työskentelemään harvaan asutulle tai työvoimapulasta kärsivälle alueelle. 

Komulainen ei ota nimenomaan siihen malliin suoraa kantaa, mutta korostaa, että jonkinlainen muuttoa edistävä tuki oli yksi nuorten naisten kaipaamista asioista. 

– Siinä korostuivat enemmän toiveet tuesta asunnon etsintään, puolison työnsaannin etsintään ja verkostojen rakentamiseen. Yhtä kaikki: tukea kuitenkin kaivattiin. 

Pöysä korostaa, että tilanteen muuttamisessa ratkaisun avaimia pitäisi etsiä myös paikallistasolta. Asumispaikan valintaan liittyvät ratkaisut saattavat vaikuttaa hyvin arkiset asiat: mitä siellä voi harrastaa, miten siellä liikutaan, missä voi kokoontua. 

Esimerkiksi nuorten kokoontumistiloja on usein verrattain vähän. Se vaikuttaa haluun jäädä. 

Myös julkisessa puheessa olisi korjattavaa. Maaseudusta puhutaan Pöysän mukaan usein turhan alentavaan sävyyn. 

– Sekin saisi joskus näkyä, ettei maalla asuminen ole mikään ressukoiden juttu.  



Juttu on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä toukokuussa 2021. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.