Tieku: Kun treenaat näin, ennenaikaisen kuoleman riski pienenee
Kaikille lienee selvää, että liikunnan harrastaminen on terveellistä ja se pidentää myös elinikää.
Sveitsiläisen Baselin yliopiston tutkijoiden mukaan ennenaikaisen kuoleman riskiin vaikuttaa kuitenkin olennaisesti liikunnan rasittavuus. Asiasta kertoo Suomessa Tieteen Kuvalehti.
Tutkijat havaitsivat, että ennenaikaisen kuoleman riski oli pienempi henkilöillä, jotka harrastivat raskasta liikuntaa.
Tulokset osoittivat myös, että rasittavan liikunnan harrastamisesta esimerkiksi kerran päivässä on enemmän hyötyä kuin siitä, että liikunnan jakaa useammalle päivälle.
On siis järkevämpää tehdä yksi 30 minuutin rasittava liikuntatuokio kuin kolme 10 minuutin tuokiota.
Tutkimukseen osallistui 7 518 ihmistä. Heidän käyttämiensä mittalaitteiden avulla havaittiin, että ennenaikaisen kuoleman riski väheni niillä, jotka harrastivat teholtaan raskasta liikuntaa.
Rankempi liikunta auttaa vähentämään esimerkiksi diabeteksen, aivohalvauksen, korkean verenpaineen ja muiden sydän- ja verenkiertotautien riskiä.
Tutkijat kehottavatkin ihmisiä tekemään normaalit kävelyt paikasta toiseen tai portaiden nousut tavallista suuremmalla intensiteetillä.
Tutkijat kuitenkin muistuttavat, että liikunta voi lisätä terveyttä ja elinvuosia riippumatta siitä, kuinka paljon, kuinka kauan ja miten sitä harrastetaan.