Tavoitteena lapsimyönteisempi Suomi – MLL:n Esa Iivonen: Vanhemmat tarvitsevat kannustusta kyttäämisen sijaan

Ovatko lapset tervetulleita?

Sitä pohti perheministeri Annika Saarikko (kesk.) sen jälkeen, kun hän sai kipakkaa palautetta nelivuotiaan poikansa käyttäytymisestä yrittäjien elokuisessa tilaisuudessa.

Poika oli kiepsahtanut pois äitinsä sylistä, singahtanut juoksuun ja kysynyt kuuluvalla äänellä, saako lavalle mennä.

– Jos tilaisuudessa olisi ollut yhtään tämän suurempia yrityksiä, lapsen juokseminen olisi estetty. Tällainen on jo ihan arvovaltakysymys, perheministerille annetussa yleisöpalautteessa todettiin.

Saarikko kirjoitti tapauksesta sosiaalisessa mediassa ja totesi, että hänen mielestään arvovaltakysymys koko Suomelle pikemminkin on se, onko tässä maassa lapsia.

Saarikko on oikeassa, Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) johtava asiantuntija Esa Iivonen sanoo.

– Poliitikkojen antamilla esimerkeillä ja puheilla on suuri merkitys, ja Saarikon keskustelunavaus on siksi tärkeä.

– Syntyvyys on laskenut vuodesta 2010 lähtien. Huoli siitä, onko lapsille tilaa, on aiheellinen.

Hallitus päätti kevään kehysriihessään käynnistää kansallisen lapsistrategian valmistelun seuraavaa hallitusta varten.

Valmistelua ohjaa Suvi-Anne Siimeksen johtama eri alojen asiantuntijoista koostuva ryhmä , johon Iivonen kuuluu. Ohjausryhmä käy laajaa keskustelua siitä, miten lapsi- ja perhemyönteisyyttä voidaan vahvistaa.

Iivosen mielestä suomalaisten aikuiskeskeinen ajattelu näkyy negatiivisena suhtautumisena lasten äänekkyyteen tai vaikkapa julkisissa tiloissa imettämiseen.

– Suomessa on sellainen pärjäämisen kulttuuri, jossa aikuiset suorittavat ja lapset ovat häiriöksi. Elämää pilkotaan liiaksi lohkoihin eikä ihmistä katsota kokoisuutena.

Iivosella on uskoa siihen, että politiikalla voi luoda lapsimyönteisempää ilmapiiriä ja vaikuttaa ihmisten asenteisiin.

Hän ottaa esimerkiksi lapsiin kohdistuvan kuritusväkivallan, joka kiellettiin Suomessa vuonna 1984. Lasten kurittaminen oli hyväksyttyä vielä 1980-luvun alussa, mutta asenne on sittemmin muuttunut.

– Ja jos lapsistrategian pohjalta syntyy vanhemmuuden tuen hanke, se vaikuttaa toimintakulttuuriin, Iivonen uskoo.

Huoli siitä, onko lapsille tilaa, on aiheellinen.

Esa Iivonen

Kielteistä vanhemmuuspuhetta on nykyisin aivan liikaa, Iivonen näkee. Vanhempia syyllistetään esimerkiksi kännykän käytöstä lasten läsnäollessa.

– Kyttäämisen sijaan tarvitaan kannustusta. Vanhemmuus on yleisesti ottaen parantunut selvästi, lapsista välitetään ja heidän perään katsotaan. Lasten tapaturmakuolleisuus on vähentynyt dramaattisesti, Iivonen huomauttaa.

– Sellainen puhe, että vanhemmuus olisi nykypäivänä hukassa, on myrkyllistä.

Lapset saadaan nykyään entistä myöhemmällä iällä.

Vanhemmuus on monille entistä suurempi mullistus, koska elämä on jo ehtinyt asettua omiin uomiinsa aikana ennen lasta.

– Moni kokee epävarmuutta, jos joku tulee huomauttamaan jostain asiasta päivällä puistossa ja illalla uutisissa sanotaan, että vanhemmuus on hukassa, niin ei se ainakaan paranna jaksamista.

Iivonen korostaa myös sitä, että vanhemmat ovat yksilöitä, jotka tarvitsevat erilaista tukea. Vanhemmat usein niputetaan virheellisesti yhdeksi ihmisryhmäksi.

– Silloin sellaiset vanhemmat, joilla on erityisempää tuen tarvetta, jäävät varjoon.

– Vanhemmuudesta ei ole tarkoituskaan selvitä yksin, vaan tuki ja apu voi tulla erilaisista paikoista: isovanhemmilta, naapureilta, perhekahvilasta, vertaisryhmästä, neuvolasta tai lastensuojelusta.

Lapsistrategia antaa suuntaviivoja myös tulevaan perhevapaauudistukseen. Politiikot ovat hyvin yksimielisiä siitä, että perhevapaauudistus täytyy toteuttaa ensi vaalikaudella.

Iivonen korostaa, että uudistusta ei pidä tehdä uudistamisen vuoksi, vaan sisältö ratkaisee. Tämän hallituksen yritys uudistaa perhevapaita kaatui talvella, mikä oli Iivosen mielestä hyvä.

– Malli olisi ollut leikkaus kahdelle kolmasosaa perheistä. On parempi olla tekemättä mitään kuin huonontaa nykytilannetta.

Iivosen mukaan hallitus hirtti itsensä siihen, että uudistus ei saa maksaa. Hän muistuttaa, että perhevapaisiin investoiminen ei ole enää edes niin kallista kuin ennen, koska lapsia syntyy vähemmän.

MLL:n kanta on, että äidin perhevapaita ei saa lyhentää, vaikka isän kiintiöitä lisättäisiin.

Iivonen liputtaa 6+6+6 -mallin puolesta. Siinä ansiosidonnainen vanhempainrahakausi pitenisi, vaikka toinen vanhemmista jättäisi osuutensa käyttämättä.

– Kannatamme myös kotihoidontuen säilyttämistä nykyisellään, mutta poistaisimme sisaruslisän kolme vuotta täyttäneiltä. Sisarukset voisivat hyötyä osa-aikaisesta varhaiskasvatuksesta, vaikka alle 3-vuotias lapsi olisi kotona.

Pienten lasten hoitoratkaisuja pitää katsoa aina tapauskohtaisesti, Iivonen korostaa.

Häntä harmittaa, että ihmiset ovat jakautunut voimakkaasti varhaiskasvatuksen ja kotihoidon kannattajiin. Lapset ovat erilaisia, kuten myös päiväkodit ja kodit, Iivonen muistuttaa.

– Ammattitaidoton henkikökunta ja suuret lapsiryhmät eivät ole lapsen edun mukaisia, mutta ei aina kotihoitokaan. Keskustelu on liian kärjistynyttä varhaiskasvatuksen ja kotihoidon välillä, koska tarvitsemme molempia.

– Sekin pitää sallia, jos joku haluaa hoitaa lastaan kotona pidempään, Iivonen lisää.

Hänen mielestään Suomessa elää virheellinen kotiäitimyytti.

– Naistenkin työllisyysaste nousee kansainvälisesti vertailtuna erittäin korkealle sen jälkeen, kun nuorin lapsi on 3-vuotias.

– Lapsi nähdään vain työelämän rasitteena, jos vanhempainvapaat halutaan maksimaalisen lyhyiksi, Iivonen toteaa.

Iivosen mielestä Suomen lapsi- ja perhepolitiikka on tällä hetkellä liian poukkoilevaa.

Hän muistuttaa, että kautensa alussa hallitus antoi kunnille oikeuden rajata lapsen varhaiskasvatusoikeutta 20 tuntiin viikossa silloin, kun toinen vanhemmista ei työskentele, opiskele tai toimi yrittäjänä kokopäiväisesti.

Lisäksi päiväkotien sallittuja ryhmäkokoja suurennettiin. Leikkausten jälkeen varhaiskasvatus saikin lisää rahaa. Ensi vuonna haastavilla alueilla toimivat päiväkodit saavat 10 miljoonaa euroa, jolla henkilöstöä saadaan lisää ja ryhmäkokoja pienemmiksi.

Varhaiskasvatuksen lisäksi ammatillisesta koulutuksesta on leikattu.

– Etukäteen oli nähtävissä, että kummastakaan ei kannattaisi leikata, Iivonen toteaa.

Iivonen pitää lapsiin ja nuoriin kohdistuvia investointeja kaikkein vaikuttavimpana yhteiskuntapolitiikkana, koska hyvinvoinnin perusta rakentuu jo varhain.

Hänen mielestään päivähoito-oikeuden rajaus loi kynnyksen varhaiskasvatukseen osallistumiseen monille sosiaalisen tuen tarpeessa oleville lapsille. Lisäksi muutos teki päiväkodeista hollitupia, joihin tullaan ja mennään, Iivonen sanoo.

– Varhaiskasvatuksen laatu heikentyi ja levottomuus lisääntyi. Se on huolestuttavaa, koska tässä digitaalisessa ajassa rauhalliset lapsiryhmät olisivat erityisen tärkeitä.

Suomi on ehtinyt jo saada YK:n lapsen oikeuksien komitealta pyyhkeitä siitä, että kansallista lapsistrategiaa ei ole. Ruotsi laati omansa jo vuonna 2010.

Lapsistrategian valmistelusta vastaavat nyt Saarikko ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Strategian puuttuminen on tehnyt Suomen lapsipolitiikasta sirpaleista ja eri hallinnonaloille jakautuvaa. Iivonen kertoo, että tilanne kuuluu myös MLL:n lasten ja nuorten puhelimessa.

– Meille tulee hyvin paljon  yhteydenottoja lapsilta, jotka ovat monen palvelun piirissä, mutta eivät oikein saa apua ja tukea mistään, vaan heitä pompotellaan eri paikkoihin. Palvelut ovat organisaatiolähtöisiä, vaikka niiden pitäisi olla lapsi- ja perhelähtöisiä.