Tästäkin on jo 20 vuotta: Legenda teki teon, jota koko maailma ei voinut uskoa – Taustalla siskon solvaus
Se oli shokeraava hetki, suorastaan epätodellinen. Oli kesä 2006 ja Berliinin Olympiastadionilla pelattiin jalkapallon MM-kisojen finaalia.
Noiden kisojen alkamisesta tulee kuluneeksi tiistaina tasan 20 vuotta.
Finaali oli edennyt jatkoajalle. Varsinainen peliaika oli päättynyt Ranskan ja Saksan välillä tilanteessa 1–1. Molemmat maat metsästivät kuumeisesti ratkaisua.
Ja yhtäkkiä Ranskan jalkapallolegenda Zinédine Zidane puskea päräytti Italian Marco Materazzia rintaan. Se ei ollut mikään kevyt töytäisy, vaan harkiten ja voimalla tehty kunnon jysäytys.
Seuraus oli selvä: punainen kortti. Zidane joutui lähtemään suihkuun.
Urheiluhistoriaan painui hetki, kun Zidane ohitti MM-pokaalin ja käveli pois sininen pelinumero valkoisessa pelipaidassa loistaen.
Miljoonat televisiokatsojat ympäri maailmaa olivat puulla päähän lyötyjä. Kaikki tiesivät, että Zidane pelaa uransa viimeistä ottelua. Miksi ihmeessä lajin ikoni teki näin? Ja vielä MM-finaalissa!
Kohu oli tietenkin valtava. Sitä paisutti entisestään se, että finaali päättyi jatkoajan jälkeen käydyssä rangaistuspotkukilpailussa Italian voittoon.
Huhut velloivat. Materazzin tiedettiin ärsyttäneen Zidanea ja ranskalaisella oli lopulta palanut käämi. Huhujen mukaan Materazzi olisi solvannut Zidanen äitiä ja siskoa sekä puhunut rasistisesti.
Lopulta Materazzin oli kerrottava totuus. Italialaistähden mukaan kaksikko oli kamppailut rajusti pitkin kiihkeää MM-peliä.
Lopulta Zidane sanoi Materazzille, että hän voi antaa italialaiselle oman pelipaitansa ottelun jälkeen, jos Materazzi sitä niin kovasti kerran haluaa.
Materazzi kuittasi takaisin sanomalla, että ”otan mieluummin siskosi kuin paitasi”. Julkisuudessa on kerrottu, että Materazzi olisi ryydittänyt sanomisiaan myös siskoa rajusti halveeraavilla ilmaisuilla.
Oman siskon solvaaminen oli Zidanelle liikaa. Hän teki niin kuin teki ja seuraukset olivat mitä olivat.
Materazzi on pahoitellut sanomisiaan jälkikäteen. Hän on myöntänyt, etteivät hänen sanansa olleet kovin fiksuja. Italialainen on kuitenkin kiistänyt, että hän olisi puhunut Zidanelle rasistisesti tai solvannut hänen äitiään.
20 vuotta sitten pelatut jalkapallon MM-kisat ovat kuohuttaneet muutenkin.
Vajaa vuosikymmen kisojen jälkeen paljastui, että Saksa oli saanut jalkapallon MM-mittelöt järjestettäväkseen lahjonnan ja korruption avulla.
Myös Italian jalkapalloa ravisteli korruptioskandaali juuri ennen vuoden 2006 kisoja. Niin sanottu Calciopoli-skandaali liittyi sarjaotteluiden sopupeleihin, korruptioon ja tuomareiden valintaan. Suurseura Juventus pudotettiin kohun vuoksi Italian pääsarjasta Serie A:sta toiseksi korkeimmalle sarjatasolle.
Jalkapallon MM-kulta meni kuitenkin Italiaan ja hopea Ranskaan. Pronssia sai isäntämaa Saksa.
Tämän vuoden jalkapallon MM-kisat alkavat torstaina 11. kesäkuuta 2026. Kisat järjestetään Yhdysvalloissa.