Tasa-arvotaistelija Minna Canth totesi, että naisista on muuhunkin kuin käsitöitä tekemään – Nyt sukan neulominen voi olla politiikkaa ja ristipisto radikaalia aktivismia
Pehmeän kirjan kannessa loistaa keltainen hymynaama. Sisäsivuille on ommeltu froteesta neliö, hopeisesta kankaasta ympyrä ja kuminauhasta lenkkejä. Kaikkea mitä pienen ihmisen on mukava tutkia ja kosketella.
– Tämä on ensikirja, jota vapaaehtoiset ompelevat näkö- ja monivammaisille lapsille, Maritta Heikkinen-Kuotesaho esittelee.
Kymmenet vapaaehtoiset ympäri maan tekevät samanlaisia koskettelukirjoja. Oulun NNKY:n hallinnoima hanke luo yhdenvertaista Suomea kaikille lapsille, sillä äitiyspakkauksen ensikirja ei sovellu vaikeasti vammaisille.
Ensikirjojen lisäksi jääliläisen Heikkinen-Kuotesahon käsissä on syntynyt monenlaista muutakin erilaisiin hyväntekeväisyysprojekteihin.
Käsillä tekeminen on elämäntapa. Heikkinen-Kuotesaho neuloo autossa, televisiota katsellessa, odotellessa. Eikä hän ole poikkeustapaus.
Kun vastasyntyneiden osastot pyytävät lahjoituksia pienistä villasukista tai keskosten virkatuista turvalonkeroista, keräykset pitää usein keskeyttää – koska säilytystila loppuu.
Kolmannen sektorin järjestöt organisoivat omia keräyksiään, ja sitten ovat vielä erilaiset Facebook-ryhmät. Yhdessä ommellaan vanhoista hääpuvuista enkelipukuja kuolleille vauvoille ja toisessa värkätään kestositeitä kehitysmaihin.
Helsingin yliopiston käsityötieteen professori Pirita Seitamaa-Hakkarainen kertoo, että suomalaiset ovat ottaneet käsityöhyväntekeväisyyden omakseen.
– Se on todella laaja ilmiö. Internet on vaikuttanut suosion kasvuun ratkaisevasti, hän kuvailee.
Käsityöt eivät ole vain käsillä tehtäviä töitä. Aivotutkijoiden mukaan ihminen käyttää käsityön äärellä molempia aivopuoliskojaan. Käsityöt ylläpitävät muistia, kehittävät luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä.
Samalla ne auttavat keskittymään, rentoutumaan ja purkamaan stressiä. Mieli rauhoittuu miettimään omaa toimintaa.
– Käsityöt tuovat ihmisille henkistä hyvinvointia. Hyväntekeväisyydessä tulee merkitykselliseksi myös se kohde, jolle käsityötä tehdään, Seitamaa-Hakkarainen sanoo.
Käsityöhön kuluu yleensä aina paljon aikaa. Sukkaparia ei saa edes kokenein neuloja valmiiksi illassa.
Käsityö voi olla yhteiskunnallinen kannanotto. Puhutaan käsityöaktivismista, craftivismista. Termin vakiinnutti käyttöön sosiologi Betsy Greer 2000-luvun alussa.
Käsityöaktivistit ilmaisevat ajatuksia ja yhteiskunnallisia vaatimuksia perinteisin käsitöiden keinoin. Tutkijat ovat määritelleet sitä intohimoiseksi, kohteliaaksi ja kärsivälliseksi aktivismin muodoksi, jota kukin voi tehdä tavallaan. Vaikka kotisohvallaan.
Monet käsityöaktivistit määrittelevät hyväntekeväisyyden yhdeksi aktivismin muodoksi. Toisaalta monet hyväntekeväisyysneulojat eivät ole koskaan kuulleetkaan käsitteestä.
– Aktivismissa käsityöllä pyritään jollain tavalla vaikuttamaan valtarakennelmiin. Hyväntekeväisyys rajautuu tässä määritelmässä pois, ei kuitenkaan niin, että mikään hyväntekeväisyys ei olisi aktivismia, Tampereen yliopiston käsityötieteen yliopisto-opettaja Miia Collanus pohtii.
Esimerkiksi jos vapaaehtoiset neulovat turvapaikanhakijoille villasukkia, projektissa pyritään ainakin pieneltä osin purkamaan valtasuhteita ja vaikuttamaan maahanmuuttajien kohtaamiin koviin asenteisiin.
Maailmalla käsityöaktivismi on saanut näkyviä muotoja.
Jo 1970- ja 80-luvuilla chileläisnaiset käyttivät applikoitua tekstiilitaidetta apuna diktaattori Augusto Pinochetin syrjäyttämisessä ja kansan kärsimysten tallentamisessa.
Yhdysvalloissa vuoden 2017 naistenmarssilla monen mielenosoittajan päässä keikkui neulottu “pussyhat”, joilla kommentoitiin naisten asemaa ja oikeuksia.
Hatun nimi viittasi myssyn yläkulmien samankaltaisuuteen kissan korvien kanssa, mutta myös Donald Trumpin laajaa huomiota saaneeseen lausahdukseen. Trump totesi vuonna 2005, että kun olet tähti, voit tehdä mitä tahansa – “grab them by the pussy”.
Trumpin politiikka on innoittanut muitakin. Esimerkiksi Welcome Blanket -projektissa on kudottu peittoja siirtolaisille tuomaan konkreettista lohtua tilanteessa, jossa presidentti rakennutti rajalle muuria.
Suomessa suurelle yleisölle tuttua käsityöaktivismia on ollut vähemmän.
– Aika usein käsityö on ollut vain väline osana jo olemassa olevaa kampanjaa, kuten vaikka Pridea tai Black Lives Matter -liikehdintää, Collanus kuvaa.
Ehkä tunnetuinta käsityöaktivismia ovat olleet neulegraffitit, jotka levisivät Suomeen 2000-luvun alussa. Ne ovat julkisille paikoille, kuten lyhtypylväisiin tai portaisiin, kiinnitettyjä neuleita, joilla tehdään julkista ja urbaania tilaa pehmeämmäksi. Graffiteja on neulottu koulujen käsityötunneilla.
Ristipistoilla tehdään puolestaan radikaalimpaa käsityöaktivismia.
Töihin voidaan kirjoa ytimekkäitä, meemien kaltaisia viestejä, kuten “oispa kaljaa” tai “sori siitä”. Jotkut tuunaavat vanhoja töitä ja lisäävät esimerkiksi perinteiseen metsotauluun linnulle puhekuplan, jossa pyydetään säästämään hiilinielut.
Töissä yhdistetään vanha, historiallinen käsityötekniikka uudenlaisiin viesteihin.
Yksi radikaalien ristipistotöiden harrastaja on kansanedustaja, sosiologi Anna Kontula (vas.). Kontula on tehnyt kirjontatöitä eduskunnassa valiokuntien kokouksissa.
– Olen lievästi ADHD, ja käsityö auttaa minua keskittymään, Kontula kertoo.
Politiikan ja käsityön yhdistäminen kiehtoo Kontulaa. Hän huomauttaa, että poliittinen käsityökulttuuri on yhtä vanhaa kuin poliittiset liikkeet itsessään, sillä aina joku on kirjaillut liput ja suunnitellut symbolit. Traditio on kuitenkin ollut historiankirjoituksessa unohduksissa.
Kontula suunnittelee itse kirjontamallinsa, koska valmiit ohjeet huokuvat kansallisromantiikkaa. On konservatiivisia joutsenia ja kukkamaljakoita.
Kansanedustaja on esimerkiksi suunnitellut ja kirjonut tyynysarjan, jota koristavat feministi-ikonit.
Tällä vaalikaudella Kontula on kirjonut lähinnä vapaa-ajalla. Perustuslakivaliokunnan veturi lupasi vaalikauden alussa miettiä, saako Kontula tehdä käsitöitä kokouksissa. Asiaan ei koskaan palattu.
– Käytännössä sen suorempaa kieltoa ei voisi tulla, Kontula tulkitsee.
Käsityöaktivismi yhdistetään usein poliittiseen vasemmistoon sekä kolmannen aallon feminismiin.
Aktivistit nostavat usein esiin vasemmistoon liitettyjä teemoja, kuten kulutusyhteiskunnan kritiikkiä, ekologisia arvoja ja naisten asemaa. Hidas tekeminen voidaan myös tulkita vastareaktioksi kriiseihin ja kapitalistiseen tehokkuuden ylikorostumiseen.
Tutkija Collanus huomauttaa, että jo sana “aktivisti” mielletään vasemmistoon, mutta aivan yhtä hyvin vaikkapa esimerkiksi poliittinen keskusta tai oikeisto voisivat ottaa käsityöaktivismin yhdeksi keinokseen.
Ristipistoihin voisi kirjoa vaikka vanhan vaalijulisteen iskulauseen “Ei pakkolähtöjä – leipää kotiseudulta” tai Santeri Alkion kasvot.
Kukaan ei vain ole tehnyt niin. Villasukkaohjeita Urho Kekkosen kuvalla tai keskustan logolla sentään löytyy.
Kansanedustaja Kontula ei allekirjoita väitettä siitä, että käsityöaktivismi olisi kallellaan vasempaan.
Kontula kertoo muiden politiikkojen suhtautuneen hänen tekemisiinsä kiinnostuneesti. Moni on kysellyt, voisiko hän kirjoa jotain tilauksesta. Kyselijöitä on ollut niin perussuomalaisista kuin kokoomuksesta.
– Toki silloin kuvat olisi taatusti erinäköisiä, hän huomauttaa.
Kontula pohtii, että linkki vasemmistoon saattaa löytyä sitä kautta, että perinteisesti käsityöläiset ovat kuuluneet vasemmistopuolueisiin; mutta toisaalta esimerkiksi hyväntekeväisyyskäsityöt ovat olleet porvarisrouvien puuhaa.
Eikä ole olemassa vain yhtä käsityötä. Sadattuhannet suomalaiset harrastavat käsitöitä. Mukaan mahtuu laaja kirjo. Yhteiskunnallisuus tai poliittisuus linkittyy tavalla tai toisella monenlaiseen tekemiseen.
Puhtaasti käsityöaktivisteiksi itsensä mieltävä porukka on marginaaliryhmä.
Suomalaiset eivät kovin helposti miellä itseään aktivisteiksi. Käsitöitä täällä kuitenkin tehdään; ja niiden avulla osallistutaan yhteiskuntaan.
– Suomalaista suhtautumista käsitöihin leimaa arkipäiväisyys, professori Seitamaa-Hakkarainen tuumaa.
Erityisen lämmin suhtautuminen suomalaisilla on villasukkaan. Sen voi antaa lahjaksi heillekin, joilla on jo kaikkea. Villasukan neulomista pidetään jonkin sortin kansalaistaitona, ja sukkalankaa myydään jokaisella huoltamolla.
Hyväntekeväisyysneulonnalla on pitkät perinteet. Sotavuosina puikot eivät heiluneet huvin vuoksi, vaan velvollisuudesta. Rintamalle postitettiin tutuille ja tuntemattomille sotilaille villasukkia, polvenlämmittämiä, kypäränalusmyssyjä ja liipasinsormikkaita. Se oli valtava vapaaehtoisoperaatio.
Käsityöt olivat silloin ja ovat edelleen naisten juttu. Aktiivisimpia ovat 35–45-vuotiaat, ja he ovat toisiinsa yhteyksissä sosiaalisessa mediassa.
Facebookin syövereistä löytyy muun muassa Neulomuksia sydämestä -ryhmä.
Porukka sai alkunsa, kun muuruvetinen Tanja Mertanen löysi enonsa hoitokodista. Kukaan ei ollut muistanut enoa vuosikausiin. Mertasesta tuntui pahalta, mutta vielä kurjemmalta tuntui, kun hoivakodin henkilökunta kertoi samanlaisia vanhuksia olevan paljon.
Heitä, jotka eivät ole vuosiin saanut yhtään joululahjaa.
– Päätin kerätä näille ihmisille 50 paria villasukkia, mutta niitä tulikin 270. Huomasin, että toiminnalle on tilausta, Mertanen kertaa.
Vuonna 2015 alkanut toiminta on paisunut kuin itsestään. Sukkia, lapasia, huiveja ja muuta tarpeellista on neulottu niin omaishoitajille, asunnottomille, palomiehille kuin Suomen riveissä jatkosodassa taistelleille vapaaehtoisille virolaisille.
Mertasen kautta on kulkenut eteenpäin 13 500 neulomusta. Jos ne laittaisi peräkkäin, jono yltäisi Hangosta Nuorgamiin – kolme kertaa.
Mertasella on aavistus siitä, mikä saa ihmiset tarttumaan puikkoihin.
– Tosi moni sanoo, että ei osaa olla tekemättä mitään. Moni neuloo esimerkiksi katsoessa televisiota, ja sitten eteen tulee positiivinen ongelma. Mihin laitan kaikki valmiit työt?
Samalla hän on törmännyt suomalaisten mielenlaatuun. Moni vähättelee itseään. Joku sanoo, ettei tee “kuin perussukkaa” ja toinen kysyy varovasti, että “ilkiääkö tätä edes laittaa”.
Mertanen itse ei ole laskenut käyttämiään työtunteja. Neulomisen lisäksi hän kerää valmiit tuotteet ja organisoi kuljetukset.
– Tämä on maanläheinen tapa tehdä hyvää. Aina on ihmisiä, jotka tarvitsevat apua.
Niin miksi? Sehän tässä kaikessa on oleellinen kysymys. Miksi käyttää tunteja, iltoja ja viikkoja siihen, että neuloo sukkia joillekin toisille?
Minttu Laukkanen teki vuonna 2013 pro gradu -tutkielman hyväntekeväisyyskäsitöistä. Hän sai liki 500 vastausta.
Lähes kaikki vastaajat pitivät tärkeimpänä motivaation lähteenään konkreettista auttamisen halua. Melkein yhtä moni kertoi saavansa hyväntekeväisyyskäsitöistä mielihyvää.
Tulosten mukaan hyväntekeväisyys toi rakkaaseen harrastuksen mukaan moniulotteisen yhteisöllisyyden ja auttamisen aspektin. Reilu kymmenen prosenttia vastaajista piti hyväntekeväisyyteen osallistumista yhteiskunnallisena toimintana.
Oulun Jäälinkylässä pakkaspäivä taittuu iltaan. Heikkinen-Kuotesaho tarttuu kutimiin. Puikolla on tällä kertaa harmaa villasukka.
Heikkinen-Kuotesaho on lahjoittanut neulomuksiaan muun muassa Kiimingin seurakunnan diakonityölle sekä Mertasen ylläpitämän Facebook-ryhmän projekteihin. Määriä hän ei laske, mutta kerralla lahjoitettavaksi saattaa päätyä esimerkiksi 15 hartiahuivia.
Miksi hän käyttää niin paljon aikaa, vaivaa ja lankoja hyväntekeväisyyskäsitöihin?
Heikkinen-Kuotesaho pohtii, että taustalla on pitkälti kodin perintö.
– Jo isä oli sellainen talkoohenkinen. Kylällä annettiin naapuriapua toisille. Kai se on jotenkin verissä, että kun näen jotain kiinnostavaa, lähden mukaan, hän päättää.
Reportaasi on julkaistu alun perin Suomenmaan aikakauslehdessä maaliskuussa 2021. Lehden voit tilata täältä. Digilehden irtonumeroita voit ostaa täältä.
