Tänään juhlitaan vappuaattoa – Manta saa jälleen ylioppilaslakin päähänsä Helsingissä
Vappuaaton odotetaan tänään kokoavan ihmisiä kevään juhlintaan kaupunkien keskustoihin.
Helsingissä ylioppilaslakin saa perinteisesti Havis Amandan eli Mantan patsas Kauppatorin kupeessa. Lakitusvuorossa on tänä vappuna ruotsinkielisen kauppakorkeakoulun ylioppilaskunta Svenska Handelshögskolans Studentkår.
Vuonna 1908 paljastetun Havis Amandan patsaan peruskorjaus saatiin valmiiksi viime vuonna. Viime vappuna lakitettiin Mantaa esittävä kierrätysmuovista valmistettu tuuraaja.
Patsaita lakitetaan myös ainakin Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Oulussa. Myös vapputoreja ja muita vappujuhlia on tarjolla eri puolilla maata.
Vappu saattaa aiheuttaa muutoksia liikenteeseen. Esimerkiksi Helsingin seudun liikenne (HSL) ja Tampereen seudun joukkoliikenne ovat ilmoittaneet poikkeuksista ja lisävuoroista.
Helsingissä moottoriajoneuvoliikenne on kielletty Esplanadeilla ja niiden sivukaduilla juhlinnan vuoksi kello 15–20.