"Tällä hetkellä Suomen teitä hoitavat kansainväliset suuryritykset" – Kainuun keskustalaisilta tiukat terveiset hallitukselle
Keskustan Kainuun piirin syyskokous pidettiin lauantaina Hyrynsalmen Ukkohallassa.
Piirin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin kuhmolainen Heikki Huotari äänestyksen kautta. Ehdolla olivat myös Paavo Oikarinen Ristijärveltä, Kyösti Virrankari Puolangalta ja Patrik Huotari Kajaanista.
Neljä vuotta piirin puheenjohtajana toiminut Sakari Seppänen ilmoitti luopuvansa tehtävästä tämän kauden lopussa.
Kannanotoissaan piiri kiinnittää huomiota vuodeosastoihin ja tieurakointiin.
Ensimmäisen kannanoton mukaan Kainuussa ei tällä hetkellä toteudu oikeudenmukainen ja tasavertainen hoito. Vuodeosastopaikkojen määrä ja alueellinen jako pitäisi arvioida uudestaan, ja terveydenhuoltolain puitteissa.
– Kaikki tällaiset palvelut tulee Kainuun Keskustan mielestä säilyttää terveydenhuoltolain alaisena. Tämä takaa kansalaisille tasa-arvoisen kohtelun esimerkiksi Kelan suhteen.
– Ihmisten siirtely ei ole osoittanut tähän mennessä järkevyyttä, vaikka paperilla säästöjä on saatettu saada. Tulevaisuudessa alueellinen kattavuus tulee olla palveluiden järjestämisen keskiössä. Keskustalle tämä on hyvinvointiyhteiskunnan ehdoton lupaus kansalaiselle.
Toisessa kannanotossaan piiri huomauttaa, että Suomen tienpidossa on valuvika.
– Tällä hetkellä Suomen teitä hoitavat kansainväliset suuryritykset, jotka kaappaavat urakat pienempien maakunnallisten toimijoiden edestä, vaikka heillä ei olisi itsellään edes kykyä urakoita suorittaa. Monesti suuret toimijat toimivat vain kulurakennetta lisäävänä välikätenä ja hallinnoitsijana.
– On syytä siirtyä suurista urakkakokonaisuuksista avoimempaan ja paikalliseen suuntaan. Tämä pitäisi huolen siitä, että paikallinen osaaminen kasvaa ja raha ei karkaa maailmalle vaan se menee aidosti Suomen teihin ja suomalaiseen työhön.
Suomen tieverkostoa uhkaavat Kainuun keskustalaisten mukaan myös nykyisen hallituksen yksityistieverkkoa koskevat leikkaukset.
– On kohtuutonta, että Suomen teiden varsilta asujilta on otettu kertarysäyksellä lähes 40 miljoonaa. Tämä on myös huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymys sekä tulevaisuuden luontovarojen hyödyntämisen kannalta kriittinen huononnus. Ennen kaikkea se on kysymys suomalaisten yhdenvertaisuudesta ja vapaudesta asua sekä liikkua turvallisesti.

Varapuheenjohtajiksi vuodelle 2026 valittiin Anita Karjalainen Paltamosta ja Salla Heikkinen Ristijärveltä. Piirihallituksen jäseniksi valittiin Hyrynsalmelta Esa Kemppinen (varajäsen Tuula Kivijärvi), Kajaanista Sami Viinikainen (varajäsen Henri Heikkinen) ja Ulla Leinonen (varajäsen Venla Österberg), Kuhmosta Seija Lukkarinen (varajäsen Arto Malinen), Paltamosta Erkki Kemppainen (varajäsen valitaan myöhemmin), Puolangalta Tauno Mäkeläinen (varajäsen Hilkka Oikarinen), Ristijärveltä Tarja Tolonen (varajäsen Anu Kemppainen) ja Ville Kemppainen (varajäsen Arttu Heikkinen), Sotkamosta Janne Hyvönen (varajäsen Kirsi Moisanen) ja Suomussalmelta Leena Kela (varajäsen Pentti Moilanen).
Uuden piirihallituksen toimikausi alkaa tammikuussa 2026. Poliittisen katsauksen syyskokouksessa piti keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen.