Suomen Kuvalehti: Sote-uudistus voi lykkääntyä vuodella

Sote-uudistus

Hallituspuolueissa on huolta siitä, että pitkään eri muodoissa valmisteltu sote-uudistus olisi jälleen lykkääntymässä, kertoo Suomen Kuvalehti.

Lehden mukaan mahdollisen lykkäyksen otti keskiviikkona kehysriihessä esille perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd).

Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokuntaa johtava Markus Lohi (kesk.) on samoilla linjoilla.

Syynä olisivat eduskunnan työkiireet, joiden vuoksi lakipakettia ei ehkä ehdittäisi hyväksyä aiotussa aikataulussa ennen eduskunnan istuntotaukoa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta kaipaa lausuntoa seitsemältä muulta valiokunnalta.

Uudistuksen on ollut tarkoitus tulla voimaan vuoden 2023 alussa. Viivästys lykkäisi uudistusta vuodella, koska Lohen mukaan kuntien isot uudistukset pitää ajoittaa vuodenvaihteeseen.