Suomen EU-säännöin mitattu inflaatio laski syyskuussa 0,8 prosenttiin
Suomen EU-säännöin mitattu inflaatio eli yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksin vuosimuutos laski syyskuussa 0,8 prosenttiin, kertoo Tilastokeskus. Elokuussa lukema oli 1,1 prosenttia.
Suurin vuosimuutos tapahtui kalusteiden, kotitalouskoneiden ja yleisen kodinhoidon hinnoissa, jotka nousivat 2,35 prosenttia.
Myös muun muassa alkoholijuomien ja tupakan sekä vaatetuksen ja jalkineiden hinnat nousivat reilun prosentin. Syyskuussa korotettiin yleistä arvonlisäverokantaa 25,5 prosenttiin, mikä on voinut vaikuttaa osaltaan hintojen nousuun.
Muun muassa asumisen, veden, sähkön, kaasun ja muiden polttoaineiden hinnat taas laskivat 0,26 prosenttia.
Yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi lasketaan samalla tavalla kaikissa EU-maissa. Se poikkeaa Tilastokeskuksen inflaatiolukemasta muun muassa siinä, että siihen ei lasketa mukaan omistusasumista tai lainojen korkoja.