Suomea vaivaavat sekä työttömyys että työvoimapula – miten se on mahdollista?

Utajärvisen Timo Timberin toimitiloissa on arkiaamuna siistiä mutta hiljaista. Tuore puu tuoksuu.

Haastateltavia ei näy mailla halmeilla. Ovikyltti varoittaa irrallaan olevasta koirasta, mutta sitäkään ei ole vastassa.

Tätäkö se tarkoittaa, kun väkeä on vaikea rekrytoida?

Olemme nimittäin tulleet ottamaan selvää, miten murheellisten työttömyyslukujen Suomessa joku voi väittää, että työntekijöitä ei tahdo saada tarpeeksi. Siltikään, vaikka itse heidät kouluttaisi ja lupaisi opintojen päälle lähes varman työpaikan.

Lopulta Erja Tervonen, firman jokapaikanhöylä ja osakas rientää paikalle vauhdilla, kuin ainakin ihminen, joka on tottunut tekemään monta asiaa yhtä aikaa.

Toimitusjohtaja, Erjan puoliso Timo Tervonen on joutunut yllättäen lähtemään lentokentälle tapaamaan ulkomaista asiakasta. Tämän piti tulla haastattelun jälkeen, mutta aikataulu on muuttunut.

Asiakas on aina oikeassa. Kauppoja tahkotessa ei auta nipottaa.

Timo Timber on pian kolmen vuoden ajan tuottanut sahatavaraa pääasiassa Egyptin markkinoille.

Tuona aikana se on yhteistyössä Ely-keskuksen kanssa järjestänyt kaksi koulutusta työntekijöiden saamiseksi, sillä käsipareista on ollut pulaa. Jokaiseen koulutukseen on pyritty värväämään 12 opiskelijaa.

Ensimmäiselle saatiin kahdeksan. Seitsemän halusi jäädä töihin. Toisen kurssin aloitti myös kahdeksan työtöntä, mutta kaksi lopetti heti kättelyssä. Ei innostanut. Kuudesta jäljelle jääneestä töihin suostui yksi.

– Me maksoimme molemmilla kerroilla 12 koulutuksesta, vaikka heti alkumetreillä kävi selväksi, ettei tavoite toteudu, Erja Tervonen harmittelee.

Hän kummastelee, mikseivät ihmiset halua oppia uutta tai saada töitä. Kurssin jälkeen heillä olisi käytynä ensiapukurssi ja taskussaan tulityö-, työturvallisuus- ja trukkikortit, jotka hyödyttäisivät muualtakin työtä haettaessa.

– Työelämätaidot ovat varsinkin nuorilta hukassa. Asetetaan ehtoja, että teen vain tätä ja tuota en tee. Omat oikeudet ovat hyvin selvillä, mutta velvollisuuksista ei tiedetä mitään, Tervonen uskaltaa sanoa.

Hänen mielestään ammattikoulutukseen pitäisi lisätä työharjoitteluja ja korostaa, miten työelämä toimii. Että poissaolosta pitää ilmoittaa ja työpäivä tehdä täytenä.

– Kotikasvatuksellakin on valtava merkitys. Sillä, onko joutunut kantamaan vastuuta vai onko aina saanut kaiken valmiina.

Omia työntekijöitään Tervonen kehuu. Ensimmäiset seitsemän ovat kaikki edelleen palkkalistoilla, kunnon miehiä.

Kysyypä keneltä hyvänsä, yhtä mieltä ollaan siitä, että työllisyyden parantaminen on tärkein tavoite Suomen jaloilleen nostamiseksi.

Ilman työtä ei ole hyvinvointi-Suomea.

Tämä mantra kajahtelee kaikuna pitkin valtakuntaa, eikä vain meillä, vaan kaikissa kehittyneissä demokratioissa.

Brexit, Amerikan vaalit, kansallismielinen kuohunta Euroopassa. Kaikkien niiden yhtenä käyttövoimana on työelämän murros, valkoisen miehen tunne loukkoon ajautumisesta automatisaation ja globalisaation myötä.

Taikasanan kaiku on ajoin pahaenteinen, toisinaan siinä kumajaa toiveikkuutta. Uskotaan, että työllisyyttä voidaan parantaa ja se korjaa kivulloisen talouden. Että jotain on vielä tehtävissä.

Hallitus on ährännyt työllisyyspakettiaan kilpailukykysopimuksen ohella uudestaan ja uudestaan.

Paketin tavoitteena on muun muassa lyhentää työttömyysjaksoja, purkaa kannustinloukkuja ja vahvistaa osaamista.

Asiaa valmistellaan hallituksen johdolla työllisyystyöryhmän raportin pohjalta. Yksityiskohdista väännetään, mutta asian luvataan tulevan eduskuntaan kevätistuntokaudella.

– Paketin työstäminen etenee sovitusti. Kaikesta ei ole täyttä yhteisymmärrystä työmarkkinaosapuolien kanssa, mutta ei tässä mitään pullonkauloja ole, oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) sanoo.

Eniten porua julkisessa keskustelussa ovat aiheuttaneet ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastus, harjoitteluajan palkkamalli sekä työttömien tiukemmat velvollisuudet ottaa vastaan työtä ja osallistua aktivointitoimiin.

Tarinan kirosana on kannustinloukku.

Kuljetusalan yrittäjä sylkäisee kahvipöydässä suustaan sille selityksen kuin pilaantuneen ruuan: – Ei ne lähe töihin niin kauan, ku joku maksaa kotona makkaamisesta.

Mutta ovatko puheet kannustinloukuista totta? Työttömiä oli tämän vuoden syyskuussa 329 500. Samaan aikaan TE-toimistojen sivuilla ilmoitettiin 82 300 avoimesta työpaikasta.

Kuilua silti jää työtä hakevien ja työtä tarjoavien väliin. Siitäkin huolimatta, että läheskään kaikki avoimet pestit eivät näy mol.fi -sivuilla.

Timo Timber ei yhtä kaikki ole ainoa työntekijöiden puutetta valittava yritys. Aamulehdessä jokin aika sitten rakennusalan yrittäjä kertoi rekrytointiprosessistaan.

Vain kolme haki työpaikkaa, vaikka alueella oli työttömänä yli 400 kirvesmiestä ja yhteensä pari tuhatta rakennusalan ammattilaista. Kahden hakijan kanssa tehtiin sopimus, mutta kumpikaan ei ilmaantunut sovittuna ajankohtana aloittamaan töitä.

Jossakin mättää.

Työstä kieltäytymisen sanktiot ovat perusteltuja.

Jari Lindström

Ministeri Lindström on ehdottomasti sitä mieltä, että työnteon on aina oltava taloudellisesti etuuksia kannattavampi vaihtoehto.

Hänen mukaansa pahimmat kannustinloukut on jo saatu purettua. Lisää toimenpiteitä kuitenkin tarvitaan, ja niitä on tulossa työllisyyspaketissa.

Hallitus on jo esittänyt eduskunnalle työttömyysturvalain muuttamista siten, ettei työtön voi kolmen kuukauden ammattitaitosuojan jälkeen enää kieltäytyä kokoaikatyöstä menettämättä työttömyyskorvausta.

Ei siltikään, vaikka palkka kulujen vähentämisen jälkeen jää pienemmäksi kuin hänelle maksettu etuus.

– Työttömyysturva on tarkoitettu toimeentulon turvaamiseen työpaikan löytymiseen asti. Toisaalta työssä olevan on helpompi löytää uutta työtä, Lindström perustelee.

Eduskunnalle on esitetty myös, että työn alueellista vastaanottamisvelvollisuutta laajennettaisiin. Tähän saakka rajana on ollut 80 kilometriä. Esityksen mukaan työmatkoihin ei saisi kuitenkaan kulua yli kolmea tuntia päivässä.

– Työstä kieltäytymisen sanktiot ovat perusteltuja. Työttömyysturva kuuluu työtä hakevalle työttömälle, Lindström korostaa.

Utajärveltä kurvaamme Paltamoon, jossa huoltoasemaa ja golfkentän ravintolaa pyörittävä Pirjo Ronkainen on yksi jatkuvasti työvoimaa kiikaroiva yrittäjä.

– Ravintola-alalla on henkilökunnasta kova puute. Moni joutuu supistamaan aukioloaikoja, koska ei ole tarpeeksi väkeä pyörittämään hommaa, hän sanoo.

Ronkainen on saanut tämän tuta omassa selkänahassaan. Talvisaikaankin lisätyövoima on tarpeen, mutta kesällä hän tarvitsisi puoleksi vuodeksi toistakymmentä kausityöntekijää.

Tulijat vain ovat kiven alla.

– Kyllä minusta sellainen pätkä pitäisi kelpuuttaa, Ronkainen puuskahtaa.

Yrittäjä on itse painanut välillä vuorokaudet läpeensä, mutta silti palvelutasosta on joutunut tinkimään.

– Nykyajan ihmiset taitavat olla heikkoja, ei jakseta, töihin ei kannata tulla 40 kilometrin päästä, keittiössä on kuuma tai työ on muuten liian rankkaa, Ronkainen päivittelee.

Itse hän aloitti tiskaajana baarissa 14-vuotiaana. Nykymeno huolettaa.

– Jokaisen velvollisuus on tehdä töitä, jos niitä suinkin on. Liian monet nuoret ovat tottuneet saamaan rahansa turhan helpolla, ensin kotoa ja sitten sossusta, Ronkainen lataa.

TE-keskuksen palveluissa ja toisaalta koulutusjärjestelmässä hän näkee kohentamisen varaa.

Oppisopimusta pitäisi viedä eteenpäin. Nuoria tulisi kannustaa konkreettisesti kouluttautumaan, vaikka rahalla.

Ronkainen toivoisi myös yrittäjälle korvausta siitä, että tämä ottaa ihmisen koulutettavakseen.

Koulutusjärjestelmän pitäisi puolestaan olla ketterämpi toteuttamaan koulutusta aloille, joilla vallitsee työvoimapula. Nyt se laahaa jäljessä eikä haista muutoksen tuulia.

– Kaikista ei voi tulla pelialan ammattilaisia, hän huomauttaa.

Palataan Paltamosta Utajärvelle, jos Timo Tervonen vaikka olisi saanut sopimusneuvottelut käytyä.

Ja siellä myönteisyyttä uhkuva yrittäjä astelee lautakasojen lomassa. Väkeä pitäisi saada edelleen lisää, sillä töitä riittäisi painettavaksi kolmessa vuorossa.

Tervosen mielestä rekrytointiongelman ydin on se, että työvoimatoimistoja on lakkautettu ja siirretty isompiin keskuksiin. Enää asiakkaita ei tunneta.

– Työkkäriin voi olla yli sata kilometriä. Se on työttömälle hirveä matka jo kustannusten vuoksi.

Tervosen mielestä pitäisi enemmän painottaa yksilön kuin massojen työllistämistä.

Hän toivoisi, että TE-toimiston väki kävisi yrityksissä tutustumassa niiden tarpeisiin. Samoin esimerkiksi etsivän nuorisotyön kannattaisi jalkautua toimistosta katselemaan, minkälaisia töitä asiakkaille löytyisi.

– Kaupan pullohuone ei ole osatyökykyisillekään ainoa vaihtoehto. Itse ottaisin heitä mielelläni kokeilemaan. Siellä on iso potentiaali kokonaan hyödyntämättä.

Yksi ongelma Tervosen mielestä on varsinkin syrjäkylillä se, että on totuttu olemaan kotona tekemättä mitään.

– Peräkammarin pojat tarvitsisivat kannustusta, jotta pääsisivät liikkeelle.

Toisekseen Tervonen moittii mielikuvapolitiikkaa, jolla on luotu väärä käsitys töiden alueellisesta jakautumisesta.

Hän kehottaa etelän työttömiä suuntaamaan pohjoiseen.

– Täällä on töitä, jos vain suostuu tekemään, ja asuminen on halpaa.

Puhe kannustinloukuista ei silti ole aivan yksiselitteistä. Moni työtön kokee se loukkaavaksi.

Palvelujohtaja Kirsi Hämäläinen Kainuun TE-toimistosta näkee työpaikkojen täyttämättä jättämisen taustalla enemmän kohtaanto-ongelmia.

– Työstä kieltäytymiseen on yleensä perusteltu syy. Ehkä työaika ei sovi hakijalle tai vaaditaan erityistaitoja, joita ei ole.

Hämäläinen ei usko sitäkään, että fyysisten toimipisteiden väheneminen olisi heikentänyt palvelun tasoa. Nykytekniikka mahdollistaa hänen mukaansa tehokkaan työnvälityksen matkankin takaa.

– Kyllä asiakkaat tunnetaan. Pitkään työnhakijoina olleilla on henkilökohtainen vastuuasiantuntija, joka pitää yhteyttä puhelimella ja sähköpostilla.

Palvelujohtaja ei kuitenkaan pidä puhetta kannustinloukuista tuulesta temmattuna.

– On tapauksia, joissa henkilö erilaisia tukia saadessaan pärjää paremmin niiden varassa kuin ansiotyössä. Silloin pitää kehittää ansiotyötä houkuttelevammaksi ja tiedostaa, missä solmukohdat ovat.

Oma kysymyksensä on korvausjärjestelmä, joka saattaa osoittautua arvaamattomaksi.

Insinööri Jussi Niinikoski koki tämän kantapään kautta.

Viime keväänä hän jäi työttömäksi. Tuttava tarjosi pian osa-aikaista, provisio-palkkaista myyntityötä. Niinikoski päätti ottaa haasteen vastaan.

– Mieluummin sitä tekee jotakin, hän toteaa.

Niinikoski tarkisti työvoimaviranomaiselta ja työttömyyskassalta, onko hänen mahdollista saada soviteltua päivärahaa. Ainoaksi ehdoksi todettiin, ettei työaika saa ylittää 80 prosenttia.

Puolitoista kuukautta hän ehti kokeilla uutta uraa ja haki sen jälkeen taas työttömyyskorvausta. Kassasta kyseltiin työajan seurannasta.

Katsottiin, ettei työnantaja ole voinut seurata provisiopalkkaisen työaikaa riittävän tarkasti, ja sillä perusteella evättiin korvaus.

Seurasi pitkä saikkina, jonka aikana raha ei liikkunut. Lopulta Niinikoski saattoi toimittaa kassalle kulunvalvontaraportit ja korvausta taas tuli, mutta kovin stressaavaksi tilanne äityi.

– Tuli kyllä mieleen, ettei kannata olla aktiivinen. Parempi olla kotona ja nauttia työttömyyskorvausta, niin ei tule ikäviä yllätyksiä, hän hymähtää.

Timo Timberillä trukki hurraa pihalla, tukit asettuvat kasoihin. On tekemisen meininkiä. Alusta saakka viihtyneet työntekijät vakuuttavat tyytyväisyyttään, vaikka työ on fyysisesti raskasta.

– Eipä tarvi käyä salilla, eräs huikkaa.

Timo Tervonen korostaa, etteivät suomalaisen yhteiskunnan rahkeet riitä, ellei työtä tehdä.

Ennen kaikkea hänen mielestään pitäisi tukea kotimaisia pk-yrittäjiä. Kelpuuttaa ne isoihin pöytiin neuvottelemaan työmarkkinasopimuksista.

– Kannattaisi katsoa, ketkä lopulta työllistävät eniten.

Reportaasi ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 18.11. Lehden voi tilata täältä .