Suomalainen viljelijä näkee ilmastonmuutoksen pelloillaan – monimuotoisuus ja hyvä viljelykierto lieventävät äärisäiden tuomia riskejä
Pari kolme viime vuotta ovat olleet hankalia pöytyäläisen Janne Rauhansuun tiluksilla. Ilmastonmuutokseen liittyvät äärevät sääolot tuovat jo nyt ongelmia maanviljelykselle Suomessakin.
– Kuivuus on se satoa rajoittava tekijä, sademäärät voivat tulla viljelyn kannalta vääriin aikoihin, sanoo Rauhansuu.
Keskeinen keino ongelmista selviämiseen on hänen mukaansa monipuolisuus: ei viljellä yksipuolisesti, vaan useita viljelykasveja rinnakkain.
– Kaiken A ja O on monipuolinen viljelykierto. Yksipuolisessa viljelyssä tuholaisongelmat usein lisääntyvät, sanoo Rauhansuu.
Rauhansuu viljelee sukupolvenvaihdoksen jälkeen kotitilaansa Pöytyällä Varsinais-Suomessa. Hän siirtyi luomuviljelyyn vuonna 2010. Peltoalaa on parisataa hehtaaria eli tila on Suomen oloissa iso, luomutilaksi tavallista isompi.
Tilan päätuotteita ovat syysrypsi ja herne, jotka jalostetaan itse pidemmälle.
– Ollaan tietoisesti keskitytty niihin. Ne ovat kotimaisia valkuaiskasveja, jotka soveltuvat sekä rehuksi että ihmisravinnoksi.
Lisäksi Rauhansuu kasvattaa joitakin apila- ja kevätrypsilajikkeita siemeneksi muiden luomuviljelijöiden käyttöön.
Monimuotoisen viljelyn arvoa painottavat myös maatalouteen perehtyneet tutkijat.
– Monimuotoinen viljely on äärimmäisen tärkeää. Se vähentää riskejä. Viljelijät ovat jo monimuotoistaneet peltojensa käyttöä, sanoo tutkimusprofessori Pirjo Peltonen-Sainio Luonnonvarakeskuksesta eli Lukesta.
Peltonen-Sainion mukaan viljelijät ovat Suomessa tottuneet sopeutumaan ääreviin ja vaihteleviin oloihin. Pari viimeksi kulunutta kesää ovat kuitenkin sisältäneet melkoisia helle- ja kuivuuskausia, jotka ovat koetelleet viljelyksiä.
– Jos on kovin monta vastaavaa kasvukautta peräkkäin, silloin varmuusvarastot käyvät vähiin, sanoo Peltonen-Sainio.
– Isoimman haasteen asettavat voimakkaasti vaihtelevat sääolot erityisesti kasvukauden sisällä.
Vaikeuksia viljelijöille tuo etenkin sademäärien suuri vaihtelu.
– Voi olla tosi ankara kuivuus, ja sitten tulee vettä aivan valtavasti.
Monipuolisuuden lisäksi oleellista on huolehtia maan kasvukunnosta. Luomutilalla kiertoon kuuluu viherlannoitus eli se, että peltolohkolla kasvatetaan välillä esimerkiksi apiloita, mesiköitä tai virnoja. Viherlannoitus kohentaa peltomaan typpipitoisuutta ja tekee maasta kuohkeaa ja humuspitoista.
– Viherlannoituskasvit ovat meillä Suomessa tosi alimittaisesti käytössä. Niillä pystyisi radikaalistikin vähentämään tuontilannoitusta. Viherlannoitus ei tietystikään ole kovin nopeaa, siinä ei ole pikavoittoja, sanoo Janne Rauhansuu.
Rauhansuun mukaan lannoitetuotanto on ollut vuoden kuuma puheenaihe ja tuontilannoiteriippuvuuteen liittyvät ongelmat ovat tulleet entistä selvemmin esiin. Toisaalta orgaanisia lannoitteita on ryhdytty kehittämään ja niitä on saatavilla, esimerkiksi brikettejä kanankakasta.
Riippumatta siitä, harjoitetaanko luomuviljelystä vai ei, kasvipeitteen ylläpitäminen edistää maan kasvukuntoa, toteaa tutkimusprofessori Peltonen-Sainio. Siksi varsinaisen viljelykasvin rinnalle kannattaa kylvää aluskasvia, joka jää maahan sen jälkeen, kun viljelykasvi on korjattu. Usein käytettyjä aluskasveja ovat puna- ja valkoapila, raiheinät ja timotei.
Kun tilalla kasvaa monenlaisia viljelykasveja, on paremmat mahdollisuudet siihen, että ainakin osa niistä tuottaa hyvän sadon. Monimuotoistamista on myös se, että peltoon kylvetään esimerkiksi useampaa ohralajiketta. Jos kesä on yhdelle lajikkeelle surkea, toinen lajike voi selvitä paremmin.
Isolla maatilalla on helpompi harjoittaa monipuolista viljelyä kuin pienellä, toteaa Peltonen-Sainio. Tilakoko on Suomessa kasvanut merkittävästi, mikä parantaa monimuotoisen viljelyn mahdollisuuksia.
Ilmastonmuutoksen tuomiin ääri-ilmiöihin sopeutuminen vaatii usein investointeja. Epävarmuutta lisää se, että lannoitteiden ja polttoaineiden hinnat ovat nousseet. Peltonen-Sainio suhtautuu silti luottavaisesti maatalouden tulevaisuuteen.
– Viljelijät – ainakin ne, jotka vastaavat kyselyihin – tiedostavat hyvin haasteet ja miten he pystyvät niihin vastaamaan. On muutoshalukkuutta ja kokeilunhalua. En näe, että maatalouden uhkana olisi pysähtyneisyys, hän sanoo.
Suunnilleen 30 vuoden aikana on ollut aluksi varovaista siirtymistä kohti palkokasvien viljelyä. Viime kesänä peltoherneestä saatiin ennätyssato. Myös rapsin viljelyala on hiljalleen laajentunut.
Mausteena tunnettu kumina on Peltonen-Sainion mukaan ollut varsinainen menestystarina, sen viljelyala on laajentunut ja kysyntääkin on. Myös jotkin uusvanhat viljelykasvit ovat vähitellen yleistyneet, esimerkiksi tattari.
– On ollut hallittua muutosta, se on erittäin hyvä.
Sukupolvenvaihdoksilla on oma vaikutuksensa. Nuorilla viljelijöillä on Peltonen-Sainion mukaan hyvä koulutus ja kiinnostusta kehittää tilaansa.
Kasvinjalostus pyrkii osaltaan ratkomaan ilmastonmuutoksen tuomia ongelmia. Viljelykasvien jalostuksessa kiinnitetään huomiota etenkin viljelyvarmuuteen eli kasvin kykyyn kestää vaihtelevia olosuhteita. Oleellista on myös satoisuus ja sadon laatu.
– Kasvinjalostus katsoo aina parinkymmenen vuoden päähän, sanoo erikoistutkija Marja Jalli Luonnonvarakeskuksesta.
Pikaratkaisuja ei siis ole olemassa. Esimerkiksi Suomessa viljeltyjen kasvien taudinkestävyys on selvästi parantunut, kun asian eteen on tehty määrätietoisesti töitä parikymmentä vuotta.
– Kasvinjalostus on ollut valppaana ja on nytkin. Mallintamisen työkalut ovat kehittyneet, nyt tiedetään entistä paremmin, mitä on tulossa.
Aiempaa enemmän tiedetään myös siitä, mitkä geenit vaikuttavat mihinkin kasvin ominaisuuksiin. Tutkimuslaitokset ja kasvinjalostusyhtiöt tekevät paljon yhteistyötä, kertoo Jalli.
Mitään yksittäisiä kasvilajeja ei Jallin mukaan voida pitää ratkaisuina ilmastonmuutoksen tuomiin ongelmiin. Näköpiirissä ei ole sitäkään, että jostain viljelykasvista pitäisi kokonaan luopua.
– Monipuolinen, eri kasvilajien viljely on se paras turva – pitää se paletti mahdollisimman monipuolisena.
Viime aikoina valkuaiskasvien ja muiden erikoiskasvien jalostukseen on Jallin mukaan ryhdytty panostamaan entistä enemmän. Esimerkiksi öljyhampusta on pari vuotta sitten aloitettu Suomessa viralliset lajikekokeet.
Osa viljelyn monimuotoisuutta on käyttää keväällä kylvettävien lisäksi myös syksyllä kylvettäviä eli syysmuotoisia kasveja. Näitä ovat esimerkiksi syysvehnä ja -ruis sekä syysmuotoiset öljykasvit.
– Syysmuotoiset kasvit pystyvät pakenemaan alkukesän kuivuutta, sanoo tutkimusprofessori Peltonen-Sainio. Kevät ja alkukesä ovat Suomessa monesti vähäsateisia.
Talvien lämpeneminen tuo kuitenkin syysviljojen talvehtimiseen riskejä. Jos talven vaihtelevissa lämpötiloissa lumi välillä sulaa, oraiden päälle voi muodostua tiivis jääkerros. Silloin oraat jäävät jään alle hapettomiin oloihin eivätkä pysty käyttämään kerryttämäänsä vararavintoa.
– Viime talvi oli tyyppiesimerkki syyskylvettävien viljojen haasteista, toteaa Peltonen-Sainio.
Kesän 2021 alkaessa syysviljat olivat talvehtineet hyvin. Ne selvisivät, vaikka kasvukauden alkupuolella koettiin pitkä helle- ja kuivuusjakso. Sen sijaan kevätviljoille kävi huonommin.
Kesää 2022 edeltänyt talvikausi taas oli hyvin erilainen: pakkaset ja leudot säät runsaine sateineen vuorottelivat. Edellisen satovuoden kokemusten pohjalta viljelijät kylvivät jälleen syysviljoja, mutta tällä kertaa ne selvisivät monin paikoin huonosti talvesta. Kevätviljat pärjäsivät paremmin, vaikka niidenkään osalta ei satotappioilta vältytty.