Sulkemisilmoitus näkyy kirjastoissa kävijäpiikkinä

Koronarajoitukset

Kirjastojen ovet käyvät nyt vinhaan, kun ihmiset hakevat luettavaa ennen kirjastojen suunniteltua sulkemista.

Entressen kirjastolta Espoosta sanottiin STT:lle tiistaina, että päivällä on näkynyt ”pientä hamstrausta”, ja kävijämäärissä on selvä piikki.

Turvavälit olivat kuitenkin pysyneet hyvin, ja jonottajat olivat käyttäytyneet asiallisesti.

Helsingin Pitäjänmäen kirjastolta puolestaan kerrottiin iltapäivästä, että toistaiseksi ei ollut näkynyt suurempaa ruuhkaa, mutta loppuviikosta sellainen saattaa olla edessä.

Aluekirjastopalvelujen johtaja Saara Ihamäki Helsingin kaupungilta puolestaan kertoi, että pian pormestarin tiedotustilaisuuden jälkeen kirjastoilta oli alkanut tulla viestiä siitä, että asiakkaita oli saapunut lisää ja lainausmäärät olivat kasvaneet.

Ihamäen mukaan tämä on näkynyt laajasti ympäri Helsinkiä. Paikoin turvavälejä jouduttiin vahtimaan tavallista tarkemmin.

Ihamäen mukaan kirjastoissa pidetään huolta siitä, että turvavälit saadaan lähipäivinä pidettyä kohtuullisina.

Erityisen tärkeää tähän on kiinnittää huomiota pienissä kirjastoissa, joihin ei mahdu paljoa asiakkaita.

–  Tarvittaessa jonotutetaan asiakkaita ulkona, hän sanoo.

Lisäksi varotoimena aluekirjastojen sisäiset palaverit on peruttu mahdollista sulkua edeltävältä ajalta, jotta asiakkaita ohjaamaan löytyy riittävästi henkilökuntaa.